Aito suomalainen Joulupukin joulutervehdys on huippusuosittu ilmiö Kiinassa

Joulupukki saa vuosittain yli puoli miljoonaa kirjettä yli 200 maasta lapsilta ja aikuisilta, ja lähettää myös itse joulutervehdyksiä kaikkialle maailmaan Joulupukin pääpostista Suomen Napapiiriltä.

Kotimaan ohella Joulupukki sai vuonna 2011 eniten kirjeitä Englannista, Italiasta, Puolasta ja Japanista. Erityisesti kiinalaisten joulunystävien kiinnostus aitoa Joulupukkia kohtaan on viime vuosina kasvanut.

Ystävien muistaminen joulutervehdyksellä on Suomessa aina ollut muistamisen suurin sesonki. Kiinassa joulutervehdysten lähettäminen on kasvussa oleva trendi. Yhä useampi kiinalainen haluaa nykyään muistaa ystäviään ja liiketuttaviaan jouluna. Kasvavan kiinnostuksen kohteena on Joulupukin lisäksi myös Suomen pohjoinen eksotiikka. Suomalaisen joulun kiinnostavuutta lisää myös mahdollisuus vierailla aidon ja alkuperäisen Joulupukin luona ja asioida Joulupukin virallisessa postitoimistossa. Kiinalaisten matkailijoiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana, ja Joulupukin luona vierailee vuosittain tuhansia kiinalaisia.

Tänäkin jouluna Joulupukki lähettää valtaisan määrän kirjeitä, tavoitteena on useita satoja tuhansia joulutervehdyksiä Kiinaan. Kirjeen sisältö on vielä joulun hengen mukaisesti salaisuus, mutta kuoren päältä löytyvät Suomessa ja maailmalla arvostetut suomalainen joulupostimerkki ja Joulupukin pääpostin leima.

- Uskon, että kiinnostus kasvaa Kiinassa ja myös muualla Aasiassa edelleen. Olemme aloittaneet Kiinan postin kanssa pitkän tähtäimen yhteistyön, joka tarjoaa kiinalaisille asiakkaillemme aidon ja arvostetun joulutuotteen sekä meille merkittävän myyntikanavan Kiinassa, sanoo johtaja Petri Aaltonen Itella Postista.

- Joulupukin joulutervehdys joulupostimerkkeineen ja pääposti Napapiirillä ovat osa aitoa ja perinteistä, suomalaista joulua. Tämä on meille myös hieno mahdollisuus omalta osaltamme viedä suomalaista jouluosaamista ja -kulttuuria Kiinaan.

Lisätiedot medialle:

  • Johtaja Petri Aaltonen, puh. 040 750 9797 
  • Kehitysjohtaja Markku Penttinen, puh. 0400 421 999 

sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@posti.fi

Kuvat & logot:   Itella.fi/media

Joulupukin Pääposti eli joulupukin virallinen postitoimisto sijaitsee Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä. Joulupukin Pääposti kuuluu osana Postin viralliseen palvelupisteverkostoon. Postiasioinnin lisäksi Pääpostissa on runsas valikoima joulutuotteita ja jouluaiheisia matkamuistoja. Joulupukin Pääpostista lähtevät kortit, kirjeet ja paketit leimataan aidolla Napapiirin erikoisleimalla, jota ei saa mistään muualta. Joulupukin pääposti on avoinna vuoden jokaisena päivänä.
Posti.fi, Joulupukin pääposti

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli 1 152 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 17 900. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia.
www.itella.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa