Helsingin postikeskus ilman sähköjä – viiveitä postinkulkuun (Päivitetty klo 12.00)

Sunnuntaina Helsingin postikeskuksen alueella tehdyt sähkötyöt aiheuttivat postikeskuksen lajittelukoneille sähköä syöttävän muuntajan rikkoutumisen. Helsingin Postikeskuksen tuotantolaitteet on saatu nyt pääosin toimimaan ja tämänhetkisen arvion mukaan postinkulku palautuu huomiseen mennessä normaaliksi.

Osa  viime perjantaina postitetuista lähetyksistä jaetaan päivän viiveellä eli tiistaina Etelä-Suomen alueella. Muun maan osalta Helsingin postikeskuksen kautta kulkeneet lähetykset saadaan jaetuksi jo tänään.

Häiriöllä ei ole vaikutusta sanomalehtien tai pakettien jakeluun.

Tarvittaessa tiedotamme myöhemmin lisää.

 Itellan MediaDeskissä puh. 020 452 3366 palvelemme toimituksia keskitetysti, kaikissa Itellaa koskevissa-asioissa arkisin klo 8.30 - 16.30 välisenä aikana.

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa