Itella Posti kehittää uutta postipalveluiden palvelumallia haja-asutusalueelle Alpuassa

Itella Posti kehittää uutta postipalveluiden palvelumallia haja-asutusalueelle kahdella erilaisella pilotilla. Alpuan Valinnassa 10. heinäkuuta käynnistyvä pilotti on Itella Postin oma hanke, jossa asiakkaille tarjotaan vaihtoehtoinen palvelupiste postista noudettavien lähetysten noutopaikaksi.

Asiakas voi halutessaan ohjata esimerkiksi paketit Alpualle joko Postin paketinohjauspalvelulla tai soittamalla Postin asiakaspalveluun. Vaihtoehtoinen palvelupiste palvelee osoitteessa Alpuantie 13, 86460 Alpua maanantaista perjantaihin kello 9-18 ja lauantaisin kello 9-16.

Itella Posti on mukana myös PTY:n Kyläkauppa-hankkeessa, jossa postista noudettavat lähetykset ohjautuvat automaattisesti noudettavaksi kyläkaupassa toimivasta Postin palvelupisteestä. Kyläkauppa-hankkeen ensimmäinen Postin palvelupiste avattiin Lapinjärvelle Porlammin kylään viime vuoden marraskuussa. Sen toiminnasta on saatu jo nyt hyviä kokemuksia.

Kummassakin pilotissa Postin palvelupisteestä saa yleisimmin käytetyt postipalvelut. Eniten postista noudetaan nykyisin paketteja. Palvelupisteestä voi myös lähettää valmiiksi maksettuja postilähetyksiä sekä Itellan Asiakaspalautuslähetyksiä ja ostaa postimerkkejä. Muut harvemmin käytetyt ja erityisosaamista vaativat postipalvelut saa lähimmästä täyden palvelun postista.  

Itella Posti testaa erilaisia palvelumalleja myös Liedossa sekä Porlammilla vuoden 2014 loppuun saakka. Pilottien avulla haetaan ratkaisuja postipalveluiden tarjoamiseksi haja-asutusalueella asuville Postin asiakkaille. Saatujen kokemusten perusteella päätetään palvelumallien jatkosta ja mahdollisesta laajentamisesta myös muualle.

Lisätietoja

Kehityspäällikkö Eija Kojo

Itella MediaDesk puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9-16)

Itella Postin monipuoliseen palvelupisteverkostoon kuuluu nykyisin täyden palvelun posteja, pakettiautomaatteja, noutopisteitä ja yrityspisteitä sekä lisäksi postimerkkien jälleenmyyntipisteitä, kirjelaatikoita, kotiinkuljetuspalveluita sekä sähköinen postilaatikko Netposti. Asiakkaiden uudenlaisiin asiointitarpeisiin vastaavien palvelupisteiden määrää lisätään nykyisestä yli 1 350:sta. Vuoteen 2016 mennessä palvelupisteitä on yhteensä noin 1 500 ja vuoteen 2020 mennessä jo noin 1 700.

PTY:n Kyläkauppa-hankkeella selvitetään kyläkauppojen tulevaisuutta. Postin palvelupiste kyläkaupassa haja-asutusalueella on osa hanketta, jossa arvioidaan kyläkauppojen nykyisiä toimintamalleja sekä pilotoidaan yksityisten ja julkisten palveluiden toteutusta kyläkaupoissa. Elinvoimainen kyläkauppa auttaa säilyttämään haja-asutusalueiden tärkeitä palveluita. Tavoitteena on arvioida ja kehittää kyläkaupan toimintamallia niin, että kylien asukkaille voidaan tarjota kannattavasti erilaisia palveluita.

Avainsanat:

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa