Itellan SmartPOST-pakettiautomaatteja myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle

Itellan pääkaupunkiseudulla toimiva SmartPOST-pakettiautomaattipalvelu laajenee syksyllä myös muualle Suomeen. Tänä keväänä lanseerattu palvelu on saanut niin kuluttaja-asiakkailta kuin verkkokauppiailtakin positiivisen vastaanoton.

Itella laajentaa SmartPOST-pakettiautomaattipalveluaan. Ensi syksynä avataan 35 uutta pakettiautomaattia ympäri maata. Automaattien lopulliset sijaintipaikat ja kaupungit päätetään elo-syyskuun aikaan. Uudet automaatit otetaan käyttöön loka-marraskuun vaiheessa.

Ensimmäiset viisitoista pakettiautomaattia otettiin käyttöön tänä keväänä pääkaupunkiseudulla. Sekä asiakkaat että verkkokauppiaat ovat ottaneet uuden toimitustavan vastaan positiivisesti.

-SmartPOST antaa kuluttajille mahdollisuuden valita haluamansa noutopiste, mistä hänen on helpointa lähetyksensä hakea. Myös verkkokauppiaille SmartPOST tarjoaa lisää valinnanvaraa pakettien noutamiseen ja lähettämiseen. Nyt paketteja voi lähettää kätevästi eri automaattien välillä kaupungista toiseen ja automaateista posteihin. Automaattiverkoston laajennuksella vastaamme asiakastarpeeseen, niin kuluttajien kuin yritysten osalta, kertoo liiketoimintajohtaja Tommi Sunikka Itellan Pakettipalveluista.

Asiakkaat arvostavat helppoutta, nopeutta ja hintaa

Itella selvitti asiakkaidensa tyytyväisyyttä palveluun kesäkuun alussa verkkokyselyn avulla. Kyselyn tuloksen mukaan SmartPOSTIn parhaita puolia ovat vastaanottamisen helppous, jonotuksen välttäminen ja pakettien kulkunopeus. Myös hinnat koettiin edullisiksi. Lähes kaikki automaattia käyttäneet (94 %) sanoivat voivansa suositella sitä ystävilleen ja tuttavilleen. Erityisen hanakoita suosittelemaan olivat ne kuluttajat, jotka olivat käyttäneet automaattia pakettien lähettämiseen.

-Palvelun käyttäjäkunnassa painottuvat uusille sähköisille palveluille tyypilliseen tapaan noin 30-vuotiaat kuluttajat. Käyttäjiä on silti kaikista aktiiviväestön ikäluokista, toteaa tutkimuspäällikkö Kari Elkelä Itellasta.

Kysely toteutettiin Digium-kyselynä, johon pääsi Postin nettisivuilla olevasta linkistä. Vastaajat ovat SmartPOSTin ja/tai sen Facebook-sivujen käyttäjiä. Vastaajista 74 % oli käyttänyt SmartPOSTia pakettien vastaanottamiseen ja 43 % lähettämiseen.

Lisätiedot:

Liiketoimintajohtaja Tommi Sunikka, p. 0400 948 953
Business Manager Saara Pietilä, p. 040 824 8822
sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@itella.com

www.posti.fi/smartpost

Itella MediaDesk, puhelin 020 452 3366 (ma-pe klo 8.30-16.30)

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, postimerkeistä, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä.  Myös aiemmin Postimerkkikeskuksena tunnetun yksikön toiminnot ovat nykyisin osa Itella Posti Oy:tä. Tammikuussa 2011 aloittanut Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jossa työskentelee noin 18 000 henkeä. Itella Viestinvälityksen liikevaihto oli 1 142 miljoonaa euroa vuonna 2010.

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia