Karjalan evakoiden ja pakolaisten kokemuksista näyttely

Postimuseo ja Mediamuseo Rupriikki Tampereella avaavat Vapriikissa 24.4. yhteisen näyttelyn Liikkeelle! – Uuteen kotiin. Näyttely kertoo inhimillisen näkökulman kodin jättämisen tuskasta sekä uuden kodin rakentamisesta. Esillä on kokemuksia Karjalan evakoilta sekä humanitäärisistä syistä Suomeen muuttaneilta pakolaisilta, joista kaikki ovat jättäneet entisen kotinsa pakon sanelemana. Näyttely on esillä 15.11.2015 saakka.

Näyttelyssä esiteltävien karjalaisten kokemukset ovat melko yhteneväisiä. Koti Karjalassa jouduttiin jättämään kahteen kertaan, ensin talvisodan aikana ja sitten sodan päätyttyä. Uuteen kotiin sopeutumista helpottivat muun muassa muiden karjalaisten sijoittuminen samalle paikkakunnalle, yhteisöllisyys, iloinen mieli, optimismi, kulttuurielämä ja talkootyöt. Kuitenkin kaikkien juuret elävät yhä edelleen vahvasti Karjalassa.

Chilestä, Irakista ja Somaliasta muuttaneiden pakolaisten tarinat ovat karua kertomaa. Pelko ja epävarmuus täyttivät kotimaassa mielen. Pakomatka oli monelle heistä vaarallinen. Myös näyttelyn pakolaisten sopeutumista uuteen kotiin helpottaa yhteisöllisyys, sosiaalinen mieli ja erilaiset harrastukset. Suomen kielen oppiminen auttaa tulevaisuuden suunnittelua. Kotiin, entisille asuinsijoille on ikävä, mutta paluuhaaveista huolimatta, kaikille se ei ole edelleenkään mahdollista.

Näyttelyyn on tuotu kaikille yhteneväisiä teemoja, jotka ovat musiikki, ruoka, käsityöt, pukeutuminen ja koristautuminen sekä viestintä. Timo Wrightin teoksessa Pitkä matka kotiin näyttelijä Vesa Vierikko lukee tarinoita pakolaisten ja evakoiden kokemuksista. Näyttely esittelee myös historiallista kuvamateriaalia Karjalan evakoista. Postimuseo avaa näyttelyn yhteydessä verkossa luovutetun alueen postitoimipaikkoja kuvaavan aineiston.

Näyttelyssä on ollut yhteistyössä muun muassa pirkanmaalaisia karjalaisseuroja sekä Tampereen yliopiston visuaalisen journalismin maisteriopiskelijoita.

Liikkeelle! – Suomi sodan jälkeen on Trafiikki-museoiden laaja verkostonäyttelyhanke, jossa yhdeksän museota käsittelee jälleenrakennuskauden Suomea kunkin museon valitsemasta näkökulmasta. Trafiikki-museot ovat liikenteen ja viestinnän erikoismuseoita.

Liikkeelle! – Uuteen kotiin -näyttely on esillä Postimuseossa, museokeskus Vapriikissa osoitteessa Alaverstaanraitti 5, Tampere 24.4.–15.11.2015. Museo on avoinna ti–su 10–18.

Näyttelyssä on 25.4. tapahtumapäivä, joka sisältää runsaasti erilaista aiheeseen sopivaa ohjelmaa. Tapahtumapäivän ohjelma on liitteenä.

Lisätietoja ja näyttelyyn osallistuvien evakoiden ja pakolaisten haastattelupyynnöt:

Mediamuseo Rupriikki: tutkija Outi Penninkangas puh. 050 341 3262, outi.penninkangas@tampere.fi

Postimuseo: viestintäsuunnittelija Helena Pärssinen puh. 0400 806909, helena.parssinen@postimuseo.fi.

Tiedotusmateriaali kuvineen löytyy osoitteesta: http://www.postimuseo.fi/info/tiedotusvalineille.

Liite tiedotteeseen:

Liikkeelle! Uuteen kotiin -näyttelyn tapahtumapäivän ohjelma museokeskus Vapriikissa, Tampereella 25.4.2015 kello 1116

Vapriikin pihalla

• Kello 11–16 Linjuriajelua yleisölle vanhalla postibussilla

• Kello 11–15 SPR:n pakolaisteltta. SPR:n vapaaehtoisia tavattavissa.
• Kello 11–15 Evakkokuorma. Kangasalan Karjalaseurasta vapaaehtoisia tavattavissa.

Vapriikin Auditoriossa

• Kello 1213 Professori Marjatta Hietala: Mitä kirjeet kertovat evakkojen arjesta ja Karjalan kaipuusta? -luento.
• Kello 13
14 FT Tarja Raninen – Siiskonen: Vieraana omalla maalla: evakkouden tuskaa ja vahvistuvaa karjalaisuutta -luento.
• Kello 15 ja 16 muusikko Anne-Mari Kivimäki livesäestää haitarilla Sijaton sielu -mykkäelokuvan.

Työpajassa

• Kello 1115 Lempiruokaa – muistoja kodista -työpaja
Yleisö taiteilee lempiannoksen eri materiaaleista osaksi yhteisötaideteosta. Nonstop-työpajan ohjaa kuvataiteilija Pauliina Pesonen.
• Kello 12
14 Pirtanauhatyöpaja. Nonstop-työpajan ohjaa Taito Pirkanmaa ry.

Näyttelyssä Liikkeelle! – uuteen kotiin

• Kello 13 ja 15 Tietoiskuopastus ja mahdollisuus tavata näyttelyssä mukana olevia henkilöitä.

Myös sunnuntaina 26.4. näyttelyyn on opastus kello 13.

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa

Liitteet & linkit