Kuvittajat kilpailivat joulupostimerkin 2016 suunnittelusta

Tunnelmalliset voittajamerkit ovat Sini Ezerin ja Sari Airolan käsialaa.

Postin ja Kuvittajat ry:n yhteistyössä järjestämä joulupostimerkkien suunnittelukilpailun voittajat on valittu. Kilpailun ensimmäisen palkinnon jakoivat espoolainen Sini Ezer kuvituksellaan Tyttö ja orava ja helsinkiläinen Sari Airola kuvituksellaan Juokse porosein .  Näistä kahdesta voittajakuvituksesta tehdään vuoden 2016 joulupostimerkit.

Toiselle sijalle kilpailussa ylsi helsinkiläinen Marika Maijala kuvituksellaan Aatonaatto . Kolmas palkinto meni tamperelaiselle Mirva Liimatalle , jonka kilpailutyön nimi oli Joulu jo tulla saa .

Kuvituskilpailussa haettiin postimerkkikoossa toimivaa, suomalaista joulua ja joulutunnelmaa kuvaavaa teosta. Viime joulukuussa käynnistyneeseen kilpailuun lähetettiin huhtikuun määräaikaan mennessä yhteensä 236 ehdotusta.

"Olimme positiivisesti yllättyneitä suuresta kiinnostuksesta kilpailua kohtaan. Oli ilo järjestää kilpailu suomalaisten ammattikuvittajien kanssa. Palkitut työt ja niiden kuva-aiheet heijastelivat hienosti joulun harmoniaa ja yhdessäolon tunnelmaa", sanoo kilpailutöitä arvioineen kuusihenkisen tuomariston puheenjohtaja Design Manager Tommi Kantola Postista.

Näin neljä palkittua kuvittajaa kuvailevat töitään

Sini Ezer, Espoo / Tyttö ja orava
"Suomalaisuuteen liittyy mielessäni puhdas ja kaunis luonto, joka on lähellä, vaikka asuisi kaupungissa. Valitsin kuvaan oravan ja tytön hahmot. Aiheeksi nousi jakamisen ilo ja taustalle talvipiha, jossa on pirteän pakkasen ja puhtaan lumen tuntua. Hain kuvaan perinteikästä joulutunnelmaa, mutta samalla yritin tuoda mukaan jotain uutta ja raikasta sommittelulla ja värimaailmalla."

Sari Airola, Helsinki / Juokse porosein   
"Yksi joulun tärkeimmistä asioista itselleni on ystävyys ja toisista välittäminen. Halusin tuoda merkkiin ystävyyttä ja lämpöä.  Otin mukaan klassiset hahmot suomalaisesta joulukuvastosta eli poron ja tontun. Poro liittyy joulupukkiin ja Lappiin. Tonttu on taas perinteisesti hoitanut kotieläimiä ja metsän asukkeja. Merkissä kuvaan näiden kahden ystävyyttä joulumatkalla."

Marika Maijala, Helsinki / Aatonaatto
"Minulle joulun paras hetki on aina ollut aatonaatto, jolloin joulunodotus on päättymässä, mutta rauhalliset joulunpyhät ovat vielä edessä. Aatonaaton tärkein ja hauskin toimitus oli lapsena kuusenhaku metsästä, jonka tein monesti kahdestaan isän kanssa. Lapsuusmuisto houkutti esiin myös toteutustavan: vapaan, konstailemattoman vahaliitupiirroksen."

Mirva Liimatta, Tampere / Joulu jo tulla saa
"Valitsin postimerkkiehdotukseni lähtökohdaksi suomalaiset puhdetyöperinteet. Olki taipuu moneksi ja on materiaalina kaunista. Ehdotuksessani punatulkut parveilevat olkilyhteen ympärillä. Pyrkimykseni oli vangita kuvaan joulunodotuksen tunnelmaa."

Tuomaristossa kaksi Kuvittajat ry:n jäsentä

Kuvittajat ry:n edustajat tuomaristossa olivat itsekin postimerkkejä suunnitelleet kuvittajat Sanna Mander ja Ilja Karsikas , Postimerkkien taidetöitä arvioivaa Postin taidetoimikuntaa tuomaristossa edustivat graafikot Matti Remes ja Jukka Kinanen sekä Postin Design Managerit Tommi Kantola ja Petri Pohjolainen .

Suunnittelukilpailun kaksi voittajaa jakoivat keskenään kilpailun parhaalle ehdotukselle maksettavan 6 000 euron palkkion. Toiseksi ja kolmanneksi parhaalle ehdotukselle maksettiin 2 000 euron palkkio.

Kaikista suunnittelukilpailuun lähetetyistä A4-kokoisista töistä järjestään myös yleisönäyttely, jonka aika ja paikka tarkentuvat myöhemmin.

Lisätietoja

Tommi Kantola, Design Manager, Posti Oy, puh. 020 451 5531 , tommi.kantola@posti.com
Liisa Hertz, viestintäpäällikkö, Posti Group Oyj, puh. 050 376 6613, liisa.hertz@posti.com

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön:
digilibrary.emmi.fi/?cart=2226-iceiakbijg&l=FI

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin:
www.posti.fi/ostoksille

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 1 859 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 23 000 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com.

Kuvittajat ry on keväällä 2002 perustettu kuvittajien aatteellinen ja ammatillinen järjestö, johon kuuluu noin 380 ammattikuvittajaa. Yhdistys toimii kuvittajien työn ja kuvitustaiteen arvostuksen kohentamiseksi sekä kuvituksen tutkimuksen ja koulutustoiminnan parantamiseksi Suomessa.

Avainsanat:

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi