PAU:n toimet aiheuttavat häiriöitä postinjakelussa

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU:n asettama yli- ja lisätyökielto aiheuttaa häiriöitä postinjakelussa. Tällä hetkellä vaikutus kohdistuu osaan ns. päiväjakelussa jaettaviin kirjeisiin, lehtiin ja suoramarkkinointiin.

Viikonloppuna ja alkuviikosta toimenpide saattaa aiheuttaa häiriöitä myös sanomalehtien varhaisjakelussa. Suurin osa sanomalehdistä jaetaan normaalin aikataulun mukaan, osa esimerkiksi seuraavana arkipäivänä perusjakelun yhteydessä mahdollisuuksien mukaan.

Tämän päivän osalta lähes kaikki posti on saatu jaettua, vain osa kirjeistä ja mainoksista on jäänyt jakamatta. Tänään jakamatta jääneistä posteista noin puolet on pääkaupunkiseudulla ja loput eri puolilla Suomea. Jakamatta jääneet lähetykset jaetaan maanantaina. Kaikki paketit on saatu toimitettua vastaanottajille normaalin aikataulun mukaisesti.

Itella Posti pahoittelee PAU:n toimenpiteiden aiheuttamaa haittaa ja tekee kaikkensa, jotta postinjakelu pystytään hoitamaan mahdollisimman häiriöttömästi.

Seuraavan kerran tilanteesta tiedotetaan maanantaina 4.11. noin klo 10.00.

Häiriön taustalla on työehtosopimusneuvotteluiden kariutuminen ja ns. sopimukseton tila. Neuvotteluosapuolina ovat PALTA ja PAU. Neuvottelutulosta on yritetty saada aikaan keskitetyn ratkaisun pohjalta. Sekä viime viikon neuvottelujen että tämän viikon jatkoneuvottelujen kariutumisen syynä olivat alan rakennemuutokseen liittyvät PAUn vaatimukset, joihin työnantajalla ei ollut mahdollisuuksia suostua. PAUn lisävaatimukset vaikeuttaisivat merkittävästi yhtiön toimintaa ja lisäisivät kustannuksia yli työmarkkinoilla syntyneen yleisen linjan.

Lisätietoja:

Itellan MediaDesk 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00-16.30)

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2012 oli 1 168 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 17 800. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin palvelupisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2013 oli 1 160 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 16 700. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi