Presidentinvaalien ennakkoäänestys posteissa 11.–17. tammikuuta

Report this content

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 11. tammikuuta ja jatkuu viikon ajan tiistaihin 17. tammikuuta saakka. Ennakkoon voi äänestää muun muassa 65 postissa eri puolilla Suomea, myös viikonloppuna.

Posti on toiminut jo yli 40 vuoden ajan tuttuna ja luotettavana äänestyspaikkana. Viime kevään eduskuntavaaleissa ennakkoäänestäminen oli vilkasta. Äänensä antoi ennakkoon yhteensä noin 1,3 miljoonaa suomalaista ja viidesosa äänesti ennakkoon posteissa.

Ennakkoäänestyspostit sijaitsevat ympäri maata ja ennakkoäänestys on mahdollista missä äänestyspostissa tahansa riippumatta kotipaikkakunnasta. Ennakkoäänestyspostit tunnistaa helposti ovessa olevasta kyltistä.

Vaalilain mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Kukin kunta päättää siis itse alueellaan olevien ennakkoäänestyspaikkojen määrän ja sijainnin. Vaihtoehtoisesti tai postien lisäksi kunnat voivat järjestää ennakkoäänestyksen itse muissa kunnan päättämissä paikoissa, esimerkiksi virastoissa tai kirjastoissa.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 22. tammikuuta. Vaalit toimitetaan joka kuudes vuosi, edellisen kerran presidentinvaalit järjestettiin vuonna 2006.

Äänestyspostit auki myös viikonloppuna 14.–15.1.

Posti tarjoaa äänestäjille hyvät mahdollisuudet käyttää äänioikeuttaan ennakkoon. Kolmena ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä eli keskiviikkona 11.1., torstaina 12.1. ja perjantaina 13.1. ennakkoäänestyspostit ovat auki kyseisen postin normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Viikonloppuna 14.–15.1. ennakkoäänestyspostit ovat auki kello 10–16. Kahden viimeisen ennakkoäänestyspäivän aikana eli maanantaina 16.1. ja tiistaina 17.1. ennakkoäänestyspostit aukeavat myymälän normaalin aukioloajan mukaan, mutta kaikki ennakkoäänestyspostit pitävät ovensa auki molempina päivinä klo 20 asti. Mikäli vaaleissa järjestetään toinen kierros, ennakkoäänestysaika on 25.–31.1. Myös tuolloin ennakkoäänestyspostit ovat auki edellä mainituin aikatauluin.

Ennakkoäänestyspostien ja myös muiden ennakkoäänestyspaikkojen sijaintia ja aukioloa asiakkaat voivat tiedustella oikeusministeriön vaalipalvelunumerosta 0800 9 4770 (suomeksi), 0800 9 4771 (ruotsiksi) tai verkkopalvelusta www.vaalit.fi.

Ennakkoon äänestäminen on vaivatonta. Mukaan tarvitsee virallisen kuvallisen henkilöllisyysasiakirjan, esimerkiksi passin tai ajokortin.

Lisätietoja:

Itella MediaDesk puh. 020 452 3366

Itellan kuvapankki: www.itella.fi/media > Kuvapalvelu ja logot

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia