Sibelius ja suomalaiset rockyhtyeet syyskuun postimerkeissä

Report this content

Muissa syysjulkaisuissa muotoilua, surrealismia ja kaupunkielämää

Posti julkaisee syyskuussa viisi postimerkkijulkaisua, joiden aiheista löytyy maailmalla menestynyttä suomalaista musiikkia, arjen designia, surrealistisia kuvia sekä elämää pienoiskaupungissa. Uudet postimerkit tulevat myyntiin perjantaina 11.9.

Kolme kuvaa Jean Sibeliuksen elämästä

Jean Sibeliuksen (1865–1957) syntymän 150-vuotisjuhlaa muistetaan omalla postimerkkivihkolla, jonka kolme postimerkkiä kuvaavat mestarisäveltäjää eri elämänvaiheissa. Merkit on suunnitellut nimekäs graafikko Pekka Loiri, joka kertoo itsekin olevansa klassisen musiikin ystävä ja vannoutunut sibeliaani.

Sibelius-postimerkeissä esittäytyy vilkasta taiteilijaelämää viettävä nuori tulisielu, vahvaa luomiskautta elävä sinfoonikko ja vanheneva säveltäjämestari. Pekka Loiri on toteuttanut kunkin merkin eri tekniikalla: tussipiirroksena, akvarellina ja rasvaliitupiirroksena. Loiri on tehnyt merkkeihin myös värihäiveitä, jotka viittaavat Sibeliuksen taipumukseen nähdä sävelet eri väreinä.

Kuusi maailmaa valloittanutta rockyhtyettä

Million Miles Away -postimerkkivihko esittelee kuusi maailmalla menestynyttä suomalaista rockyhtyettä, jotka ovat saavuttaneet asemansa sinnikkäällä työllä. Tienraivaajana suomalaisen rockin maailmanvalloitukselle toimi Hanoi Rocks  jo 1980-luvulla. Postimerkkien muut yhtyeet ovat The Rasmus, HIM, Apocalyptica, Children Of Bodom ja Nightwish.

”Valitsin postimerkkeihin jokaisesta yhtyeestä valokuvan ja nimilogon, jotka tuovat merkkeihin bändijulisteen fiilistä”, kuvailee merkit suunnitellut graafikko Klaus Welp. Postimerkkien taustalle on kuvattu kooste legendaarisen helsinkiläisen Tavastia-klubin takahuoneen seinästä, jota voidaan pitää Welpin mukaan varsinaisena suomalaisen rockin arkeologisena aarteena.

Art Post sukeltaa unien kuvamaailmaan

Luova toimisto Vanhatapio & Saksi on suunnitellut kimaltavan ja mustataustaisen Art Post -pienoisarkin, jonka unenomainen kuvamaailma kumpuaa syvältä mielikuvituksen syövereistä. ”Arkin neljän postimerkin toteutuksessa on viittauksia elokuviin ja kirjallisuuteen, joissa mielikuvitus luo tapahtumille puitteet ja lavasteet”, kuvailevat merkin suunnittelijat Tiia Vanhatapio ja Miika Saksi.

Vanhatapio & Saksi on konsepti- ja tuotesuunnitteluun sekä brändien kehittämiseen erikoistunut luova toimisto, joka liikkuu sujuvasti lifestylen ja muodin maailmassa. Toimiston ideologia tiivistyy lauseeseen ”When there ́s will, there ́s a way”.

Eläinten ja ihmisten pienoiskaupunki

Graafikko ja kuvittaja Lotta Nieminen on suunnitellut kuuden postimerkin pienoisarkin, jonka hyväntuulisessa mielikuvituskaupungissa eläimet ja ihmiset asuvat iloisesti rinnakkain. ”Suunnittelin kuhunkin postimerkkiin pienen talon, joista jokainen voi rakentaa postilähetykseen omannäköisensä pienoiskaupungin”, kuvailee Nieminen itse Eläinten kaupunki -pienoisarkkia.

Lotta Niemisen oma kaupunki on New York, jossa hän luo menestyksekästä uraa monipuolisena graafikkona ja kuvittajana. Niemisen asiakkaita ovat mm. Hermès, Google, New York Times, Volkswagen ja IBM. Talouslehti Forbes nosti vuonna 2014 Lotta Niemisen 30 maailman merkittävimmän nuoren listalle Art & Style -kategoriassa.

Design elää suomalaisten kotien arjessa

Syyskuussa julkaistaan myös Ilkka Kärkkäisen suunnittelema Arjen design -postimerkkivihko, joka kuvaa kuutta nimekästä suomalaisia muotoilijaa ja heidän klassikkotuotteitaan eri aikakausilta. Merkit muistuttavat, että tyylikkäästi muotoillut käytännölliset esineet ovat olleet osa suomalaisten kotien arkea jo vuosikymmenien ajan.

Postimerkeissä esitellään Richard Lindhin Solifer-mopedi, Sanna Annukkan Marimekolle suunnittelema Kukkuluuruu-kuosi, Harri Koskisen Block-valaisin, Birger Kaipiaisen Paratiisi-lautanen, Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-nojatuoli ja Tapio Wirkkalan Ultima Thule -juomalasi.

Arjen design -postimerkkivihko jatkaa postimerkkisarjaa, jolla juhlistetaan vuonna 2017 vietettävää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa.

Sibelius ja suomalaiset rockyhtyeet syyskuun postimerkeissä

Sibelius und finnische Rockbands in den September-Briefmarken

Sibelius and Finnish rock bands on September’s stamps

Sibelius och finländska rockband på frimärkena i september

Lisätietoja medialle:

Posti Oy
• Design Manager Tommi Kantola, puh. 020 451 5531, tommi.kantola@posti.com
• Design Manager Petri Pohjolainen, puh. 020 451 5572, petri.pohjolainen@posti.com

Posti Group Oyj
• viestintäpäällikkö Liisa Hertz, puh. 050 376 6613, liisa.hertz@posti.com

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön 

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin.

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 1 859 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 23 000 ammattilaisen voimin. www.posti.com.

Avainsanat: