Valtiopäivien juhlapostimerkki julkaistaan ensi tiistaina

Report this content

Itella Posti Oy julkaisee ensi tiistaina 17.9. Suomen valtiopäivien 150-vuotisjuhlan kunniaksi 1. luokan postimerkin. Vuonna 1863 käynnistyneillä säännöllisillä valtiopäivillä oli keskeinen rooli Suomen kansallisvaltion kehittymisessä.

Timo Berryn suunnittelemaan pelkistetyn arvokkaaseen postimerkkiin on kirjoitettu valtiopäivien merkitystä kuvaavat juhlavuoden sanat Lakia, työtä, rauhaa, valoa, joista viimeisin tarkoittaa sivistystä. Tekstien taustalla kajastavat menneisyydestään irtoavan Suomen valtion rajat. Merkissä on myös eduskunnan juhlavuoden tunnus. 

- Säännöllisesti järjestettävät valtiopäivät olivat lähtölaukaus suomalaiseen poliittiseen toimintaan, kansallisen identiteetin nousuun ja sitä kautta suomalaisen valtion syntyyn. Tekstit ovat merkissä vain suomeksi korostamassa vahvasti esiin noussutta suomenkielen asemaa, Timo Berry kuvailee Valtiopäivät 150 vuotta -postimerkin suunnittelun taustoja.

Merkin julkaisutilaisuus eduskunnan lisärakennuksessa 17.9. kello 10

Itellan edustajat luovuttavat 17.9. kello 10 juhlapostimerkin eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle ja pääsihteeri Seppo Tiitiselle kaikille avoimessa tilaisuudessa eduskunnan lisärakennuksen Kansalaisinfossa. (Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki 10).

Tilaisuudessa myydään juhlapostimerkkejä ja ensipäivänkuoria. Itella on järjestänyt paikalle myös ensipäivänleimauksen kello 10-18. Timo Berry signeeraa postimerkkituotteita kello 10-12. Postimerkillä varustettu ensipäivänkuori leimoineen on hieno muisto juhlapäivästä. 

Lisätietoja

  • kehitysjohtaja Markku Penttinen, puh. 020 451 5519
  • tuotepäällikkö Tommi Kantola, puh. 020 451 5531
    etunimi.sukunimi@posti.fi
  • viestintäpäällikkö Liisa Hertz, puh. 050 376 6613
    etunimi.sukunimi@itella.com

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin: www.posti.fi/ostoksille

Valtiopäivät 150 vuotta -postimerkin tekniset tiedot 

  • Arvo: 1. luokka
  • Painos: 1 000 000 postimerkkiä
  • Suunnittelija: Timo Berry
  • Koko: arkki 109 x 199 mm, postimerkit 24,5 x 34,5 mm
  • Paperi: tarrapostimerkkipaperi
  • Hammaste: turvahammaste
  • Paino: Joh. Enschedé Stamps, Hollanti
  • Painomenetelmä: web-offset + pms 294 + hopea
  • Ensipäivänkuori ja -leima: Timo Berry
  • Ensipäivänkuoren kuva-aihe: Yksityiskohta R.W. Ekmanin teoksesta Keisari Aleksanteri avaa säätyvaltiopäivät keisarillisen palatsin Valtaistuinsalissa 1863

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2012 oli 1 168 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 17 800. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia