Proact Finland nimittää Mika Matikaisen uudeksi myyntijohtajaksi

Report this content

Suomen Proact on nimittänyt uudeksi myyntijohtajakseen 14.8.2017 alkaen Mika Matikaisen (DI, MBA). 

”Toivotamme Mikan lämpimästi tervetulleeksi Proactille. On hienoa saada kokenut myynnin ja johtamisen osaaja vahvistamaan tiimiämme. Mikalla on vahva osaaminen ja kokemus tästä alasta, myös siitä mihin suuntaan se on menossa. Tämä yhdistettynä laajaan kontaktiverkostoon tuo meille lisää leveyttä auttaa asiakkaitamme toteuttamaan liiketoimintastrategiaansa” sanoo Proactin Suomen-toimitusjohtaja Mika Nyholm.

Matikaisen tausta on vahvasti IT-toimialalla. Ennen siirtymistä nykyiseen tehtäväänsä Matikainen on toiminut myynti- ja johtotehtävissä lukuisissa kansainvälisissä teknologiayhtiöissä. Hän on työskennellyt muun muassa NetAppin ja EMC:n maajohtajana sekä kansainvälisistä asiakkuuksista vastaavana johtajana BEA Systemsillä sekä myyntijohtajana Taika Technologiesissa ja i2 Technologiesissa.

Matikaisen mukaan Proactin vahva ja monipuolinen osaaminen pilviteknologioissa, vakuuttavat asiakasreferenssit sekä kansainvälisyys vaikuttivat hänen päätökseen ryhtyä yhtiön myyntijohtajaksi.Tunnen talon hyvin ja on todella mielenkiintoista päästä vahvistamaan Proactin asemaa yhtenä markkinan vahvimmista datacenter-integraattoreista”, sanoo Matikainen.

Mika Matikaisen edeltäjänä toiminut Juhani Seppälä jatkaa talossa muissa tehtävissä. 

Lisätietoja:
Mika Nyholm, toimitusjohtaja, Proact Finland Oy, +358 40 180 3882, mika.nyholm@proact.fi

Proact on Euroopan johtava riippumaton konesali- ja pilvipalveluiden tarjoaja. Yhtiö tarjoaa liiketoimintahyötyjä yrityksille ja viranomaisille kaikkialla maailmassa. Tarjoamalla joustavia, luotettavia ja turvallisia it-palveluita Proact auttaa asiakkaitaan vähentämään riskejä ja kustannuksia sekä kasvattamaan ketteryyttään, tuottavuuttaan ja tehokkuuttaan.

Olemme toimittaneet yli 5 000 projektia menestyksekkäästi eri puolille maailmaa. Meillä on yli 3 500 asiakasta ja hallitsemme yli 100 petatavua dataa pilvipalveluissa. Yli 800 työntekijää työskentelee Proact-konsernin palveluksessa 15 maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 1994 perustetun Proactin emoyhtiö Proact IT Group AB listautui Tukholman Nasdaq-pörssiin osaketunnuksella PACT vuonna 1999. Saat lisätietoja toiminnastamme osoitteessa www.proact.fi

Tilaa

Liitteet & linkit