PROHALLE UUSI TOIMITUSJOHTAJA

Proha Oyj:n hallitus on kutsunut Ilari Koskelon, M. Sc., (49) ottamaan vastatakseen toimitusjohtajan tehtävät 19.3.2008 alkaen. Parhaillaan Koskelo toimii perustamansa Navdata Oy:n toimitusjohtajana sekä Proha Oyj:n hallituksen varapuheenjohtajana. Koskelon vastuulla tulee ensisijaisesti olemaan yhtiön toiminnan tehostamiseen tähtäävien toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus.

Uudeksi varatoimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön lakiasiainjohtaja Janne Rainvuori. Yhteistyössä toimitusjohtajan kanssa hän tulee toimimaan yhtiön hallituksen asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Proha Oyj:n aiempi toimitusjohtaja ja perustaja Pekka Pere on palvellut yhtiötä lähes 25 vuotta. Hänen aikanaan Proha kasvoi pienestä aloittelevasta yrityksestä kansainvälisesti toimivaksi konserniksi. Hallitus kiittää Pekka Pereä hänen Prohan eteen tekemästään työstä.

Pekka Pere on yrityksen käytettävissä muutoksen aikana, jotta johdon vaihto tapahtuisi mahdollisimman joustavasti.


Proha lyhyesti

Proha on projektinhallintaan erikoistunut eturivin ohjelmisto- ja palveluyritys. Tuemme asiakkaitamme projektien toteuttamisessa ja liiketoiminnan johtamisessa projekteina toimittamalla heille kattavan valikoiman projektinhallinnan parhaita käytäntöjä hyödyntäviä työkaluja ja palveluja. Vuonna 2007 Prohan vertailukelpoinen liikevaihto oli 51,0 miljoonaa euroa (41,0 milj. euroa vuonna 2006). Maailmanlaajuisesti Proha-konsernin palveluksessa on yli 380 henkilöä.
www.proha.fi

Proha Oyj
Ilari Koskelo
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Ilari Koskelo, puh. 020 4362 000
ilari.koskelo@proha.com

Varatoimitusjohtaja Janne Rainvuori, Tel. 020 4362 000
janne.rainvuori@proha.com

www.proha.fi

JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Yrityksestä

Proha on maailmanlaajuisesti toimiva ohjelmistokonserni liiketoiminta-alueina projektijohtaminen (Artemis), talousjohtaminen (Accountor) ja sovellusvuokrauspalvelut (Intellisoft). Proforma -liikevaihto 82,2 MEUR (v. 2000), henkilöstön määrä on n. 700.

Tilaa

Liitteet & linkit