PIAN SYYSLOMILLE SUUNTAAVIEN KOULULAISTEN UNELMALOMA: AURINKOA, KAVEREITA JA TÄYDELLISTÄ VAPAUTTA

Aurinkomatkojen kysely valottaa yli 12 000 teinin lomamietteitä. Kyselyn mukaan Suomen nuorisolle paras lomamatka tarkoittaa rentoa oleilua lämmössä, mieluiten parhaan ystävän kanssa. Nuoret sanovat voivansa vahvasti vaikuttaa perheen lomapäätöksiin. Nuorison suosimassa nettiyhteisö Habbo Hotelissa toteutettuun kyselyyn vastasi yli 12 000 suomalaista 10–15-vuotiasta nuorta.

Tutkimuksen vastaajista kaksi kolmasosaa (67 %) sanoi päättävänsä perheen loma-aikeista yhdessä vanhempien kanssa tai jopa yksin (6,6 % vastaajista). Lisäksi 27 % nuorista vastasi, että hänen mielipidettään kysytään, vaikka vanhemmat tekevät varsinaisen päätöksen. Lomamatkailu näyttää näin ollen olevan perheen yhteinen päätös, jossa nuorilla on suuri vaikutusvalta. ”Juuri näinhän sen pitää ollakin – perhelomahan on nimenomaan leppoisaa yhdessäoloa, yhteistä aikaa kiireisen arjen vastapainoksi”, sanoo Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi. Muutaman viikon päästä merkittävä osa maan koululaisperheistä suuntaa jälleen lomakohteisiin rentoutumaan. Syyslomaviikkojen matkat ovat tuttuun tapaan lähes loppuunmyytyjä: ”Aurinkomatkat vie syyslomalle noin 15 000 suomalaista, joista valtaosa on perheitä. Suosikkikohteita tänä vuonna ovat Kreeta ja Kanaria”, kertoo Meretniemi. ”Nuoriso on lomatoiveidensa ja matkahalujensa puolesta mielenkiintoinen matkailijaryhmä. Ryhmän erityisluonne inspiroi toteuttamaan kyselyn tulokset myös nuorisohenkisenä kuvitussarjana.” Tarpeet täydelliseen lomaan: aurinkoa ja paras kaveri mukana Aurinkomatkojen kyselyn mukaan luksusloma merkitsee nuorille pääasiassa oman kaverin mukana oloa. Limu ja muut herkut, Playstation uusine peleineen ja oma hotellihuone jäävät kaikki kirkkaasti kakkosiksi; 50 % nuorista sanoo ettei muulla ole väliä, kunhan vain saisi ottaa parhaan kaverin mukaan lomalle. Myös uusien kavereiden tapaaminen kuuluu lomaan. 15 %:n mielestä kaikkein parasta lomamatkalla on juuri mahdollisuus tavata uusia kavereita ja yli puolet onkin saanut lomamatkoillaan uusia ystäviä, joiden kanssa on pidetty yhteyttä loman jälkeenkin, joko sähköisesti tai tapaamalla henkilökohtaisesti. Nuoren ihannelomaan kuuluu ehdottomasti aurinko, kyselyn tulos vahvistaa. Lähes puolet vastaajista (48 %) sanoo perillä lomakohteessa tärkeintä olevan lämmin ja aurinkoinen sää. Lomalle lähdetään viihtymään, muttei harrastamaan: joka viidennelle nuorelle tärkeintä lomakohteessa on siisti meininki, kun taas hyvin harva (7 %) pitää harrastusmahdollisuuksia tärkeänä. Vastapainoa arjelle ja kiitosta ahkeruudesta Aikuisten tapaan loma merkitsee pakoa arjesta myös nuorille. Ehdoton enemmistö, yli puolet, sanoo ulkomaan lomamatkailussa parasta olevan täydellinen vapaus, johon eivät kuulu läksyt, kokeet tai kotityöt. 13 % pitää parhaana sitä, että vanhemmatkin rentoutuvat eivätkä niuhota. Nuoret perustelevat oikeuttaan päästä lomamatkalle mm. sillä, että se on palkkiota hyvästä koulumenestyksestä (28 % vastaajista) tai tarpeellista koulustressin lievitykseen (24 %). Kyselyyn vastanneista 27 % perustelee matkalle pääsyä sillä, että matkalla oppii uutta, mm. kieltä ja kulttuuria. Lisätietoja: Tuomo Meretniemi, kaupallinen johtaja, Aurinkomatkat, p. 050 390 3050, tuomo.meretniemi@aurinkomatkat.fi www.aurinkomatkat.fi ja matkailun nettiyhteisö www.paikkaauringossa.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Publicis Helsinki on yksi Suomen suurimmista markkinointiviestinnän palveluja tuottavista toimistoista. Tarjoamme noin 100 työntekijän voimin asiakkaillemme kaikki keskeiset markkinointiviestinnän palvelut. Viihtyisä toimistomme sijaitsee merellisessä miljöössä Helsingin Ruoholahdessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia