Uusi monikansallinen päiväkoti Kiloon

Report this content

Suomen suurin englanninkielinen päiväkotiketju ICEC rakentaa parhaillaan Espoon Kiloon uutta, 120 paikkaista päiväkotia. Siuntiontie 3:n sijoittuva rakennus valmistuu vuoden loppuun mennessä ja ovet 1-6 vuotiaille lapsille avautuvat tammikuussa 2018. Yksikkö tulee palvelemaan Kilon, Leppävaaran, Tapiolan, Niittykummun, Mankkaan ja Suurpellon alueen lapsiperheitä. Hyvät kulkuyhteydet mahdollistavat päivähoidon myös pidemmällä asuville.

Kiinteistön arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Jari Holopainen Oy. Kilon päiväkodissa tiivistyy ICEC:n 30 vuoden kokemus työstä lasten kanssa. Tiloissa on huomioitu eri-ikäisten lasten tarpeet, turvallisuus ja toimivuus. Kiinteistössä on useita leikki-ja lepohuoneita, siirrettävillä sermillä muunneltavia tiloja,joissa "High-Scope"- opetusmenetelmän toteuttaminen onnistuu hyvin yhdessä musiikin, taiteen ja muiden sisäpelien kanssa.

Kaikissa ICEC:n päiväkodeissa noudatetaan Englannin kansallista, luovaa varhaiskasvatuksen oppisuunnitelmaa sekä esiopetusta. Opetus vahvistaa lapsen henkilökohtaista kasvua ja antaa hyvän pohjan elämän haasteisiin kuin myös opiskeluun tulevaisuudessa. Päiväkodeissa kunnioitetaan eri kulttuureja tasapuolisesti jolloin monikulttuurinen ilmapiiri jo itsessään rikastuttaa hoidossa olevien lasten maailmaa.

ICEC, The International Childcare and Education Centre, on vuonna 1989 perustettu englanninkielinen pääkaupunkiseudulla toimiva päiväkotiketju. Tarjoamme korkealuokkaista varhaiskasvatusta turvallisessa, kannustavassa ja inspiroivassa ympäristössä Helsingissä ja Espoossa sijaitsevissa toimipisteissämme.
ICEC - Discovering the world every day.


Lisätietoa/
Mikko Auri /
mikko.auri@play-learn.fi, puh. 040 900 9181
www.icec.fi

Viestintä/
Brand Agency Punda / tiedotus@punda.fi, puh. 044 739 8637

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kilon päiväkodissa tiivistyy ICEC:n 30 vuoden kokemus työstä lasten kanssa.
ICEC