PUTNAM NIMITTÄÄ POHJOISMAIDEN MYYNTI- JA MARKKINOINTIJOHTAJAN

Yhtiö perustaa Pohjoismaiden toimiston

BOSTON, LONTOO, KÖÖPENHAMINA, 4.6.2008 — Putnam Investments on nimittänyt Eric C. Pedersenin, Pohjoismaiden alueen myynti- ja markkinointijohtajaksi. Hän on vastuussa Joseph T. Phoenixille, toimitusjohtajalle ja Euroopan jakelun johtajalle.
Tällä nimityksellä Putnam myös perustaa itsenäisen toimiston Pohjoismaihin.
Julkistamisen yhteydessä Phoenix totesi,
"Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa Putnamin Pohjoismaiden toimiston avaamisesta Kööpenhaminaan palvelemaan institutionaalisia sijoittajia Suomessa, Islannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismaissa on kehittyneet rahoituslaitokset ja siten vaativia ja asiantuntevia asiakkaita. Perustamalla paikallisen toimiston Putnam parantaa palvelujen tarjontaa vanhoille asiakkailleen ja sillä on nyt hyvät mahdollisuudet tarjota useita erilaisia strategioita – mukaan lukien ainutlaatuisen kiinteätuottoisten sijoitustuotteiden valikoimamme – kautta Pohjoismaiden markkinoiden.”
”Ericin kaltaisen johtajan, jolla on syvällinen tietämys sekä instituutioiden välisistä että vähittäismyyntimarkkinoista, palkkaaminen ja toimiston perustaminen Kööpenhaminaan osoittaa, miten vahvasti uskomme mahdollisuuksiimme täällä. Kun otetaan huomioon Putnamin vanhat asiakassuhteet ja voimakas kysyntä sijoitusasiantemustamme kohtaan, uskomme, että nyt on ihanteellinen aika pitkän tähtäimen sitoumukseen alueella.”
Pedersen on vastuussa yhtiön vähittäismyyntistrategiasta Suomessa, Islannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Hän tulee Putnamiin Nordea Savings & Asset Management yhtiöstä, jossa hän toimi omaisuudenhoidon, yksityisten pankkitoimintojen ja henkivakuutusten strategiajohtajana. Hän oli ollut yhtiössä vuodesta 2000 jatkuvasti vastuullisemmissa tehtävissä. Pedersenillä on taloustieteen maisterin tutkinto Kööpenhaminan yliopistosta, jossa hän erikoistui makrotalouteen ja kansainväliseen talouteen.

Tilaa

Liitteet & linkit