Kotikenttäetu voi lisätä Venäjän olympiamenestystä

PwC:n ekonomistit ovat laatineet ennusteen eri maiden menestyksestä Sotshin talviolympialaisissa.

USAn ennustetaan saavan Sotshissa ylivoimaisesti eniten mitaleja, jopa 35. Seuraavina tulevat lähes tasapäin Saksa, Venäjä, Kanada, Itävalta ja Norja. Suomen arvioidaan saavuttavan kuusi mitalia. Vuoden 2012 kesäolympialaisten isäntä Iso-Britannia ei pääse juhlimaan kotikisojensa kaltaisella menestyksellä, vaan saa Sotshista arviolta kaksi mitalia.

Ennusteet perustuvat ekonometriseen malliin, jossa tarkastellaan korrelaatiota erilaisten sosioekonomisten mittareiden ja aiemman mitalimenestyksen välillä. Mallin mukaan maan bruttokansantuote määrittää merkittävästi menestystä, mutta myös esimerkiksi maan ilmastolla ja hiihtokeskusten määrällä on vaikutus talvikisoissa menestymiseen.

PwC:n ekonomistit ovat laatineet ennusteen olympiahengessä mukana ollakseen. William Zimmern, yksi PwC:n ennustetta laatineista ekonomisteista huomauttaa kuitenkin, että mitaliennusteissa käytettyä tekniikkaa voi käyttää vakavampiinkin tarkoituksiin; esimerkiksi yritysten päätöksenteon tukena.

Mitalitaulukko Sotshissa 2014 PwC:n ennusteen mukaan

Arvio sijoituksesta 2014 Arvio mitaleista 2014 Mitalit 2010 Muutos BKT-sijoitus (2013)
USA 1 35 37 -2 1
Saksa 2 26 30 -4 5
Venäjä 3 25 15 10 6
Kanada 4 23 26 -3 13
Itävalta 5 22 16 6 37
Norja 6 21 23 -2 46
Kiina 7 15 11 4 2
Sveitsi =8 10 9 1 36
Ruotsi =8 10 11 -1 34
Etelä-Korea =10 9 14 -5 12
Ranska =10 9 11 -2 9
Italia 12 7 5 2 11
Alankomaat =13 6 8 -2 23
Suomi =13 6 5 1 57
Japani =15 5 5 0 4
Tšekki =15 5 6 -1 44
Puola =17 4 6 -2 21
Slovenia =17 4 3 1 89
Slovakia =19 3 3 0 65
Australia =19 3 3 0 17
Kroatia =21 2 3 -1 81
Iso-Britannia =21 2 1 1 8
Valko-Venäjä =21 2 3 -1 62
Latvia =21 2 2 0 102
Viro =21 2 1 1 108
Ukraina =26 1 0 1 41
Kazakstan =26 1 1 0 52
Bulgaria =26 1 0 1 71

Globaali tiedote kokonaisuudessaan: http://www.pwc.fi/fi/fi/ajankohtaista/tiedostot/Home-Advantage-Could-See-Russia-Slide-Up-the-Winter-Olympics-Medals-Table_31012014.pdf

Avainsanat:

Pwc

Yrityksestä

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 000 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi. PwC toimii 158 maassa yli 236 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure

Tilaa