• news.cision.com/
  • PwC/
  • PwC: Euroopan listautumisantien tuotto jää alle puoleen viime vuodesta

PwC: Euroopan listautumisantien tuotto jää alle puoleen viime vuodesta

Report this content

Euroopan listautumisantien tuotot vuoden 2016 toisen kvartaalin aikana laskivat 26 % edellisvuoden toiseen kvartaaliin verrattuna, ilmenee PwC:n IPO Watch -listautumisantikartoituksesta. Euroopan listautumisantien tuoton ei uskota ylittävän 25 miljardia euroa vuoden loppuun mennessä. Ennakoitu tuotto on alle puolet vuoden 2015 tuotosta, jolloin anneilla kerättiin 57,4 miljardia euroa.

Iso-Britannian EU-kansanäänestystuloksen ja yleisen globaalin epävarmuuden aiheuttama listautumisantiaktiviteetin hiipuminen tuntui erityisesti Lontoossa, jossa listautumisantien tuotot laskivat viime vuoden toiseen kvartaaliin verrattuna 75 % ollen 1,2 miljardia euroa ja edustaen näin vain 11 % Euroopan kokonaisaktiviteetista. Muualla Euroopassa listautumisantimarkkinat vetivät paremmin: antien tuotto oli 9,7 miljardia euroa ja laskua oli vain 6 %.

PwC:n asiantuntijat ennakoivat listautumisantikandidaattien kuitenkin pikkuhiljaa palaavan markkinoille vuoden loppua kohden ja alkuvuodesta 2017, edellyttäen että sijoittajien luottamus paranee ja markkinaepävarmuus pienenee. Vaikka listautumisantiaktiviteetin ei uskota hiljenevän aivan kokonaan, on epätodennäköistä, että Euroopan listautumisantitaso yltää 25 miljardiin euroon tänä vuonna.

”Brexit ei ole merkittävästi vaikuttanut Suomeen. Ainakin maaliskuulle 2017 jatkuvat EKP:n tukiostot tarkoittavat että rahaa on liikkeellä ja se vaikuttaa positiivisesti meilläkin. Uskon että näemme listautumisia Helsingin pörssin päälistalle vielä tämän vuoden aikana, PwC Suomen yritysjärjestelypalveluiden partneri Kauko Storbacka toteaa.

Vuoden 2016 ensimmäisten kuuden kuukauden kokonaistuotot olivat 14,4 miljardia euroa. Summa on alle puolet siitä mitä listautumisanneilla kerättiin huippuvuosien 2014 ja 2015 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana. Aktiviteetti Q2:n aikana oli kuitenkin kaksinkertainen verrattuna vuoden 2016 Q1:een, siitä huolimatta, että Iso-Britannian EU-kansanäänestys vaikutti listautumisantivolyymeihin koko mantereella. Kaiken kaikkiaan 95 eurooppalaista listautumisantia keräsi vuoden toisen kvartaalin aikana 10,9 miljardia euroa. Vuoden 2016 ensimmäisellä kvartaalilla 50 antia keräsi 3,5 miljardia euroa.

Manner-Euroopan pörssien listautumisannit ohjasivat pääasiallisesti aktiviteettia ja yli 70 % antien tuotoista kerättiin OMX:ssa, Euronextissa ja Espanjan pörsseissä. Nämä pörssit hyötyivät useista yksityistämisistä ja spin-off-listautumisista, joita olivat mm. Dong Energy (2,3 miljardia euroa – globaalisti vuoden suurin listautumisanti tähän mennessä) Kööpenhaminassa sekä a.s.r. (1 miljardi euroa) ja Philips Lighting Amsterdamissa (863 miljoonaa euroa).

“Yritykset, sijoittajat ja pankkiirit pohtivat edelleen mitä kansanäänestystulos tulee merkitsemään Iso-Britannian taloudelle ja koko muulle EU:lle. Tilanne on vaikuttanut eniten rahoituspalvelusektoriin, ja Iso-Britannian kotimaiselle liiketoiminnalle brexitillä on kauaskantoiset vaikutukset. Odotamme sijoittajien tulevien kvartaalien aikana suosivan listautujakandidaatteja, joilla on joko globaalia liiketoimintaa ja/tai jotka tarjoavat säännöllistä tuottoa”, PwC Suomen pääomamarkkinatransaktioista vastaava partneri Netta Mikkilä sanoo.

Iso-Britannian EU-äänestyksen tuloksen pelättiin johtavan joukkoon peruttuja ja siirrettyjä listautumisanteja. Käytännössä julkisesti peruttujen ja siirrettyjen antien määrä oli linjassa aiempien kvartaalien kanssa. Volatiliteetti oli kvartaalilla verrattain alhaista suurimman osan aikaa ja rajattu määrä yrityksiä oli suunnitellut järjestävänsä listautumisannin kansanäänestyksen tienoilla. Ei ole yllättävää, että 10 siirretyistä listautumisanneista oli Manner-Euroopassa, sillä Iso-Britannian ehdokkaat välttivät listautumista kansanäänestyksen aikoihin.

“Kansanäänestystuloksen jälkeen huoli markkinaepävarmuudesta on aiheuttanut yritysjärjestelyiden siirtämisiä. Tästä huolimatta pääosa yrityksistä, jotka suunnittelevat listautumisantia vuoden jälkimmäiselle puoliskolle, pysyvät suunnitelmissaan. Vakaampi poliittinen tilanne ja parempi selkeys Iso-Britannian edistymisestä neuvotteluissaan EU:n kanssa edistäisivät listautumisantiaktiviteetin kasvua hiljaisen kesäjakson jälkeen. Ensimmäisten listautumisantien onnistuminen kesän jälkeen tulee määrittelemään sävyn loppuvuodelle”, Storbacka toteaa.

Lisätietoja:

Netta Mikkilä, PwC, partneri, pääomamarkkinatransaktiot, puh. 020 787 7386 

Kauko Storbacka, PwC, partneri, yritysjärjestelyt, puh. 020 787 7368 

IPO Watch Q2/2016 

IPO Watch Europe kartoittaa kaikki uudet, ensisijaiseen listautumispaikkaan tehdyt listautumisannit, jotka on toteutettu Euroopan keskeisimmillä osakemarkkinoilla ja tärkeimmissä markkinasegmenteissä. Selvitykseen kuuluvat pörssit, jotka sijaitsevat Belgian, Espanjan, Hollannin, Irlannin, Iso-Britannian, Italian, Itävallan, Kreikan, Kroatian, Luxemburgin, Norjan, Puolan, Portugalin, Ranskan, Romanian, Ruotsin, Saksan, Sveitsin, Tanskan, Tšekin ja Turkin alueilla ja niiden listautumisantiaktivisuutta tarkastellaan neljännesvuosittain. Selvitys ei kuitenkaan kata saman pörssin sisäisiä markkinaliikkeitä.

Tämä selvitys toteutettiin 1.4.–30.6.2016 ja siinä tarkastellaan kaikkia anteja, joiden ensimmäinen pörssipäivä osuu tälle ajanjaksolle. Kaikki markkinatiedot on hankittu osakemarkkinoilta, eikä PricewaterhouseCoopers LLP ole erikseen tarkistanut annettuja tietoja.

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 830 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta ja lakipalvelut sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 157 maassa yli 208 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Brexit ei ole merkittävästi vaikuttanut Suomeen. Ainakin maaliskuulle 2017 jatkuvat EKP:n tukiostot tarkoittavat että rahaa on liikkeellä ja se vaikuttaa positiivisesti meilläkin. Uskon että näemme listautumisia Helsingin pörssin päälistalle vielä tämän vuoden aikana.
PwC Suomen yritysjärjestelypalveluiden partneri Kauko Storbacka
Odotamme sijoittajien tulevien kvartaalien aikana suosivan listautujakandidaatteja, joilla on joko globaalia liiketoimintaa ja/tai jotka tarjoavat säännöllistä tuottoa.
PwC Suomen pääomamarkkinatransaktioista vastaava partneri Netta Mikkilä