• news.cision.com/
  • PwC/
  • PwC: Euroopan listautumisantimarkkinoiden tuotossa huima 135 % kasvu vuonna 2013

PwC: Euroopan listautumisantimarkkinoiden tuotossa huima 135 % kasvu vuonna 2013

Report this content

Euroopan listautumisantimarkkinoiden positiivinen kehitys jatkui koko vuoden 2013 ja vuosi vaihtui nousujohteisissa tunnelmissa. Viimeisellä kvartaalilla yli 100 yritystä onnistui listautumisessaan ja kvartaali tuotti yli puolet koko vuoden listautumisanneilla kerätystä pääomasta. Myös kuluvasta vuodesta odotetaan aktiivista.

PwC:n listautumisantimittari IPO Watchin mukaan vuonna 2013 keskimääräisen listautumisannin tuotto oli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna. Kaikkiaan listautumisantien tuotto nousi viime vuonna 15,3 miljardilla eurolla (135 %) 26,5 miljardiin euroon, vaikka listautumisantien lukumäärä laski hiukan. Vuonna 2013 anteja oli 279, eli 3 % vähemmän kuin edellisvuonna (288).

“Listautumisantien renessanssi, jota olemme kaikki odottaneet, on vihdoin täällä. Vuodelle 2014 on odotettavissa merkittävä määrä listautumisanteja Euroopan pörsseissä. Vuoden 2013 menestyksen innoittamana useat pääomasijoitusten avulla toteutettavat listautumiset ovat valmisteluiden osalta edenneet hyvin ja monet annit sijoittuvat todennäköisesti jo vuoden 2014 ensimmäiselle puoliskolle. Buumin toivotaan tuovan lisää likviditeettiä myös Suomen arvopaperimarkkinoille,” PwC Suomen pääomamarkkinatransaktiopalveluiden partneri Netta Mikkilä toteaa.

Lontoo oli edelleen Euroopan johtava listautumisantimarkkina sekä antien määrässä että tuotolla mitattuna. Antien arvon vuosimuutos oli 9,3 miljardia euroa (180 %) nousten 14,4 miljardiin euroon. Kehitystä kirittivät antien määrän vuosimuutoksen 41 % kasvu 73:sta 103:een, sekä joukkoon mahtuvat suuret annit, kuten Royal Mail ja Merlin Entertainment.

PwC:n Mikkilä odottaa listautumisanteja lisää: Euroopan valtionyhtiöissä suunnitellaan Mikkilän mukaan yksityistämistä muun muassa energia-, kuljetus-, infrastruktuuri-, terveys- ja postitoimialoilla. ”Näissä tilanteissa listautumisanti on aina vähintäänkin harkitsemisen arvoinen asia.”

Suomessa jakautumisten vuosi

Suomessa vuosi 2013 oli pörssiyhtiöiden jakautumisten vuosi. Vuoden aikana Ahlstromin ja YIT:n jakautumisten myötä pörssiin tulivat uusina yhtiöinä erikoispaperiyhtiö Munksjö ja kiinteistöteknisiä palveluita tuottava Caverion. Lisäksi vuoden 2014 alussa listalle tullut Valmet syntyi Metson jakautumisen seurauksena. Näiden lisäksi Helsingin pörssiin listautui kaksi uutta yhtiötä: ravintolayhtiö Restamax ja Suomen ensimmäinen kiinteistösijoitusrahasto Orava Asuntorahasto. Näiden listautumisantien tuotto oli yhteensä noin 45 miljoonaa euroa. Alkuvuoden 2014 aikana myös pitkään pörssin pre-listalla ollut Soprano listautui päälistalle.

Listautumiset houkutteleva vaihtoehto pääomasijoittajille

Vuoden 2013 loppua kohti monet pääomasijoitusyhtiöt alkoivat kotiuttaa pitkäaikaisten sijoitustensa tuottoja toteuttamalla listautumisanteja.

Pääomasijoitusten avulla toteutuneet annit ovat pärjänneet markkinoita paremmin: viisi suurinta pääomasijoitusten avulla toteutettua listautumisantia menestyivät viime vuonna kaikki joko yhtä hyvin tai paremmin kuin markkinat keskimäärin.

Huomionarvoista on, että vuonna 2013 kahdenkymmenen huonoiten menestyvän osakkeen joukossa oli vain yksi sellainen, jonka anti oli toteutettu pääomasijoitusten avulla, kun kahdenkymmenen parhaiten menestyvän osakkeen joukossa oli 8 pääomasijoitusten avulla listautunutta.

”Alkuvuoden 2014 aikana on Suomessa ollut kiinnostusta hakea rahoitusta kasvustrategioille, kuten mm. First North -kauppapaikalle listautumista valmisteleva Verkkokauppa.com. First North on alkuvuonna herättänyt muutoinkin kiinnostusta uuden joukkovelkakirjamarkkinan aukaisemisen jälkeen. Listautuminen on myös Suomessa tullut pääomasijoittajille houkuttelevammaksi irtautumisvaihtoehdoksi osakkeiden arvostustason noustessa”, PwC Suomen yritysjärjestelypalveluiden partneri Kauko Storbacka sanoo.

Lataa IPO Watch Europe 2013 -raportti: http://www.pwc.co.uk/en_UK/uk/assets/pdf/ipo-watch-europe-2013.pdf

Lisätietoja:

Netta Mikkilä, PwC, partneri, pääomamarkkinatransaktiot, puh. 020 787 7386, netta.mikkila@fi.pwc.com
Kauko Storbacka, PwC, partneri, yritysjärjestelyt, puh. 020 787 7368, kauko.storbacka@fi.pwc.com

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa 775 asiantuntijaa ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä.

PwC toimii 157 maassa yli 184 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia