PwC laajentaa toimistoverkostoaan

Konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö PwC vahvistaa toimistoverkostoaan avaamalla toimiston Lahteen 2.12.2015. Yhtiö palvelee asiakkaitaan nyt 20 paikkakunnalla ympäri Suomea.

”Lahti on merkittävä talousalue, jolla markkinaosuutemme on vielä suhteellisen pieni. Lahden alueella toimii monia merkittäviä yhtiöitä ja uskomme, että olemalla entistä lähempänä asiakkaita, pystymme palvelemaan heitä entistä paremmin ja vahvistamaan samalla myyntiämme alueella merkittävästi", sanoo PwC:n partneri Mika Kaarisalo, joka vastaa yhtiön aluetoimistoverkostosta.

Lahden-toimiston vetäjäksi on valittu KHT, CISA Matti Koponen, joka aloitti PwC:n palveluksessa 5.10.2015. Koposella on pitkä kokemus asiantuntijapalveluista eri organisaatioiden palveluksessa.

"Tämä on erittäin hieno mahdollisuus ja uskon, että 13 vuoden aikana hankkimani paikallinen kontaktiverkosto on suureksi hyödyksi tässä tehtävässä. Vastaanotto asiakkaiden keskuudessa onkin ollut erittäin positiivista", Koponen sanoo.

PwC palvelee asiakkaitaan niin tilintarkastuksessa ja muissa varmennuspalveluissa kuin vero- ja lakikysymyksissä sekä tarjoaa konsultointipalveluita mm. toiminnan tehostamiseen, teknologiaan, digitalisaatioon ja taloushallintoon liittyen.

Lisätietoja:

Mika Kaarisalo, puh. 0500 225 924, mika.kaarisalo@fi.pwc.com

Matti Koponen, puh. 0400 896 607, matti.koponen@fi.pwc.com

Lahden-toimiston osoite: PwC, Mariankatu 12 C, 15110 Lahti

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 830 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta ja lakipalvelut sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua. Lisää tietoa: www.pwc.fi . Twitter: @PwC_Suomi .

PwC toimii 157 maassa yli 208 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure .

Avainsanat:

Pwc

Yrityksestä

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 000 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi. PwC toimii 158 maassa yli 236 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure

Tilaa