• news.cision.com/
  • PwC/
  • PwC:n johtoryhmä uudistuu: konsultoinnin johtajaksi Hannu Suonio, tilintarkastusliiketoiminnan johtoon Tomi Hyryläinen

PwC:n johtoryhmä uudistuu: konsultoinnin johtajaksi Hannu Suonio, tilintarkastusliiketoiminnan johtoon Tomi Hyryläinen

Report this content

PwC Suomen hallitus on nimittänyt Strategy&:n partnerin DI Hannu Suonion (42) PwC Suomen liikkeenjohdon konsultoinnin ja yritysjärjestelypalveluiden johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.7.2015 alkaen. KTM, KHT Tomi Hyryläinen (44) on puolestaan nimitetty tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.7.2015 alkaen.

Kaiken kaikkiaan PwC:lle on nimitetty viime aikoina kolme uutta johtajaa, kun yhtiö ilmoitti uudesta toimitusjohtajasta huhtikuun lopussa. Nykyinen tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden johtaja Mikko Nieminen (42) siirtyy toimitusjohtajaksi heinäkuun alussa. Viimeiset neljä vuotta toimitusjohtajana työskennellyt Kim Karhu jää pois toimialalta tammikuun 2016 lopussa.

Suoniolla vahva kokemus konsultointibisneksestä

Hannu Suonio on johtanut vuodesta 2010 Booz & Companyn, nykyisin Strategy&, liiketoimintaa Suomessa yhdessä Santeri Kirvelän kanssa. PwC osti Booz & Companyn keväällä 2014, minkä yhteydessä yhtiön nimi muutettiin Strategy&:ksi.

Aiemmin Hannu on työskennellyt McKinsey & Companyssä ja Morgan Stanleyllä Lontoossa ja USA:ssa. Hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri TKK:lta ja opiskeli myös kansainvälistä liiketoimintaa UCLA:ssa.

– Konsultointiala on muuttumassa sekä Suomessa että ulkomailla: asiakkaat tarvitsevat yhä enemmän apua voittavien strategioiden kehittämiseen ja erityisesti niiden tehokkaaseen toteuttamiseen sekä arvoa luovien yrityskauppojen tekemiseen. PwC vastaa yhdessä Strategy&:n kanssa hyvin tähän tarpeeseen. Uskon että voimme auttaa asiakkaita kehittämään omia yrityksiään entistä paremmin: meillä on hyvää osaamista useilta toimialoilta sekä strategisten että operatiivisten haasteiden osalta, sekä erittäin vahva kokemus yrityskauppojen menestyksekkäästä toteuttamisesta alusta loppuun.

Hannun monipuolinen kokemus eri konsultoinnin osa-alueilta antaa meille loistavat mahdollisuudet kehittää palveluitamme ja vauhdittaa PwC:n konsultointi- ja yritysjärjestelypalveluiden kasvua, PwC:n heinäkuussa aloittava toimitusjohtaja Mikko Nieminen sanoo.

Hyryläinen kehittämään tilintarkastuspalveluita

Tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden johtajaksi nimitetty KTM, KHT Tomi Hyryläinen on aloittanut PwC:llä vuonna 1996 ja partneriksi hänet nimitettiin 2010. Hän on toiminut yhtiössä sekä tilintarkastajana että yritysjärjestelypalvelut-yksikössä ja hankkinut kansainvälistä kokemusta työskentelemällä USA:ssa ja Ruotsissa.

– Aloitan uudet tehtävät erittäin motivoituneena. PwC on Suomen johtava palveluntarjoaja tilintarkastuksessa ja muissa varmennuspalveluissa ja nämä palvelut muodostavat edelleen suurimman liiketoiminta-alueemme, jossa työskentelee lähes 500 huippuasiantuntijaa ympäri maan. Asiakkaidemme tarpeista lähtevä liiketoiminnan jatkuva kehittäminen sekä laadukkaiden palveluiden tuottaminen ovat keskeisiä arvoja PwC:llä ja näille arvoille rakennamme myös tulevaisuudessa liiketoimintaamme, Hyryläinen sanoo.

Lisätietoja:

Hannu Suonio, puh. 09 6154 6614 tai 040 511 9324, hannu.suonio(at)strategyand.pwc.com

Tomi Hyryläinen, puh. 050 555 0363, tomi.hyrylainen(at)fi.pwc.com

Mikko Nieminen, puh. 050 383 7756, mikko.nieminen(at)fi.pwc.com

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Suomessa meitä on yli 800 asiantuntijaa ja toimipisteverkostomme kattaa koko maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla.

PwC toimii 157 maassa yli 195 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa joko koko PwC-ketjuun maailmalaajuisesti tai yksittäisiin jäsenyrityksiimme, joista jokainen on oma juridisesti itsenäinen yhtiönsä. Lisätietoja rakenteestamme löydät osoitteesta www.pwc.com/structure.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Konsultointiala on muuttumassa sekä Suomessa että ulkomailla: asiakkaat tarvitsevat yhä enemmän apua voittavien strategioiden kehittämiseen ja erityisesti niiden tehokkaaseen toteuttamiseen sekä arvoa luovien yrityskauppojen tekemiseen.
Hannu Suonio, PwC:n tuleva liikkeenjohdon konsultoinnin ja yritysjärjestelypalveluiden johtaja
Asiakkaidemme tarpeista lähtevä liiketoiminnan jatkuva kehittäminen sekä laadukkaiden palveluiden tuottaminen ovat keskeisiä arvoja PwC:llä ja näille arvoille rakennamme myös tulevaisuudessa liiketoimintaamme.
Tomi Hyryläinen, PwC:n tuleva tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden johtaja