• news.cision.com/
  • PwC/
  • Tutkimus: Suomalaisyritykset muita Pohjoismaita edellä digitalisaatiossa

Tutkimus: Suomalaisyritykset muita Pohjoismaita edellä digitalisaatiossa

Report this content

Suomessa rakennetaan digitalisaation tueksi ekosysteemejä ja uutta liiketoimintaa – Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa keskitytään nykyisen liiketoiminnan tehostamiseen.

Suomi on digitalisaatiossa Euroopan ja maailman kärkeä. Suomalaisyrityksistä 86 prosenttia on määritellyt digitalisaation yhdeksi tärkeimmistä strategisista tavoitteistaan. Hyötyjä haetaan erityisesti asiakkaiden osallistamisesta esimerkiksi digitaalisten palvelukanavien kehittämisen kautta. Kuitenkin vain 12 prosenttia yrityksistä hyödyntää tehokkaasti asiakasdataa. Tiedot käyvät ilmi Microsoftin ja PwC:n tuoreesta tutkimusraportista.

”Monilla organisaatioilla Suomessa on käynnissä asiakastietojen hyödyntämistä kehittäviä hankkeita, ja yrityksillä on käsissään merkittävä mahdollisuus kehittää näiden avulla parempaa asiakaskokemusta ja kannattavaa liiketoimintaa”, kertoo Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo.

”Tieto saadaan valjastettua liiketoiminnan tueksi entistä paremmin mahdollistamalla uusia toimintatapoja, kasvattamalla osaamista sekä panostamalla teknologiaan, ja tässä ekosysteemeillä sekä toimialarajat ylittävällä yhteistyöllä on suuri merkitys. Kaikkea ei tarvitse osata ja tehdä itse – strategiset kumppanuudet varmistavat, että yrityksillä on aina käytössään parhaat osaajat ja tekniset ratkaisut kasvun tukena.”

Suomi askeleen edellä muita Pohjoismaita

Suomen tutkimusta vastaava selvitys toteutettiin myös muissa Pohjoismaissa. Vertailu paljastaa, että suomalaisyritykset ovat monilla digitalisaation mittareilla askeleen edellä pohjoismaisia yrityksiä.

Jopa 70 prosenttia suomalaisista yrityksistä haluaa synnyttää digitalisaation kautta uutta liiketoimintaa, kun muissa Pohjoismaissa digitalisaatiossa keskitytään yhä enimmäkseen ydinliiketoiminnan vahvistamiseen. Myös suomalaisyritysten valmiudet niiden toiminnan digitaaliseen muutokseen ovat vertailun perusteella muita Pohjoismaita edellä niin teknologisen kehityksen, ketterän yrityskulttuurin, ekosysteemien rakentamisen kuin digitalisaatiohankkeiden hallinnan ja mittaamisen osalta.

Suomi jäi toiseksi Norjalle ainoastaan oikeanlaisen osaamisen varmistamisessa. Huippuarvosanoja millään osa-alueella missään maassa ei tosin saanut kuin muutama yritys: digitaaliset valmiudet olivat keskimäärin korkeintaan kohtalaiset ja jäivät Tanskassa ja Ruotsissa monella osa-alueella tätäkin alhaisemmaksi.  

”Suomalaiset organisaatiot menestyvät myös globaalissa vertailussa. PwC:n 2017 Digital IQ -selvityksessä 72 prosenttia suomalaisista organisaatioista arvioi omat kyvykkyytensä yli kansainvälisen keskiarvon. Samalla 15 prosenttia suomalaisista organisaatioista yltää kansainvälisesti parhaiten menestyvien organisaatioiden tasolle”, sanoo PwC:n Digital Services -tiimin vetäjä Petri Salo.

Julkinen sektori tehostaa, yksityinen satsaa asiakkaisiin

Suomessa tutkimukseen osallistui myös julkisen sektorin organisaatioita. Tutkimuksessa selvitettiin organisaatioiden painotuksia digitalisaation neljällä eri alueella: asiakkaiden osallistaminen, työntekijöiden tuottavuus, toiminnan tehostaminen sekä tuotteiden uudistaminen. Tutkimuksen mukaan julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioiden painopisteet jakautuvat selvästi. Julkisen sektorin organisaatiot keskittyvät toimintansa tehostamiseen ja työntekijöiden tuottavuuden parantamiseen, kun taas yritysten digitalisaatiotoimet painottuvat asiakkaiden osallistamiseen sekä tuote- ja palvelukehitykseen.

”Julkisella sektorilla digitalisaatiohankkeet näyttävät keskittyvän säästö- ja tehokkuuspaineiden hallitsemiseen, ja yksityisellä sektorilla painopiste on enemmän asiakaskokemuksen parantamisessa. Hyvä asiakaskokemus on yksi tärkeimmistä menestyksen edellytyksistä nykyisessä kilpailutilanteessa etenkin globaaleilla markkinoilla. Kilpailu asiakkaista on kovaa. Myös julkinen sektori kehittää uusia palveluitaan asiakaskeskeisesti”, Pekka Horo toteaa.

”Asiakkaiden osallistaminen on digitalisaation suurin mahdollisuus. Kaikkien suomalaisten organisaatioiden pitäisi etsiä tapoja kehittää asiakasvuorovaikutustaan tukeakseen uuden liiketoiminnan rakentamista ja taatakseen kilpailukykynsä muuttuvassa markkinassa.”

Tietoja tutkimuksesta

Microsoftin ja PwC:n tutkimus How Finland is embracing digital transformation julkaistiin syyskuussa 2017. Tutkimukseen haastateltiin 22 johtavan suomalaisen organisaation ylimmän johdon edustajaa. Tutkimuksen toteutti Suomessa PwC. Tutkimuksessa selvitettiin, miten organisaatiot näkevät toimintaympäristönsä muuttuvan digitalisaation myötä, miten ne ovat sopeutuneet digitaaliseen muutokseen ja miten ne pyrkivät hyödyntämään digitalisaation tarjoamia etuja ja liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkimukseen osallistuivat Suomessa Finnair, Fortum, Kemira, Kone, Lassila & Tikanoja, LähiTapiola, OP, Outotec, Sanoma, SOK, Stora Enso, UPM, Veikkaus, Veho, Wärtsilä sekä julkisen sektorin organisaatiot Aalto-yliopisto, D9, Posti, Tampere3, Turun kaupunki, Verohallinto ja VR. Vastaava tutkimus toteutettiin myös muissa Pohjoismaissa, joissa osallistujat olivat kunkin maan johtavia yrityksiä. Quartzin tekemät muiden Pohjoismaiden tutkimukset löytyvät täältä: Norja, Ruotsi, ja Tanska.

Lisätietoja:

Anne Alarotu, viestintäjohtaja, Microsoft Oy, puh. 050 487 1308, anne.alarotu@microsoft.com

Petri Salo, Partner, Digital Services Leader, PwC, puh. 020 787 8609/040 536 7156, petri.salo@fi.pwc.com
 

Microsoft
Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja www.microsoft.fi/uutisia. Twitterissä @MicrosoftOy

Microsoft ja Suomi 100
Microsoft juhlistaa kumppaniensa kanssa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea investoimalla oppimisen, yrittäjyyden ja työelämän kehittämiseen, ja haluaa näin osallistua Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. Lue lisää Microsoftin Suomi 100 -hankkeista täältä.

PwC
PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1000 asiantuntijaa ympäri maan, globaalisti PwC-ketju toimii 157 maassa. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

Avainsanat:

Tilaa