Vaalipöhinä.fi kertoo kuka voittaa Twitter-vaalit

Kuinka paljon kansalaiset ja puoluejohto keskustelevat vaaleista? Mikä on Suomen suurin ja aktiivisin Twitter-puolue?

Lehdistötiedote 23.3.2015

Oivaltavan analytiikan edelläkävijä Qlik on toteuttanut yhteistyössä Adagen ja Bigdatapumpin kanssa Vaalipöhinä.fi-sivuston, jonka kautta voi seurata eri puolueiden Twitter-kiinnostavuutta monista eri näkökulmista.

”Jo parien edellisten valtakunnallisten vaalien yhteydessä on pohdittu, miten paljon sosiaalinen media vaikuttaa sekä äänestäjien että ehdokkaiden käyttäytymiseen. Suomalaiset ovat kuitenkin syttyneet Twitteriin ja sosiaaliseen mediaan hitaasti, joten vasta tämän huhtikuun eduskuntavaaleista voidaan puhua ensimmäisinä oikeina somevaaleina”, Suomen johtavaa analytiikkaohjelmistoa valmistavan Qlikin maajohtaja Jarmo Rajala sanoo.

Pilvipohjaiselle alustalle vietyä Twitter-dataa pyörittää Qlik Sense -analytiikkatyökalun tehokas hakumoottori. Datan keräämisen ja sentimenttianalyysin hoiti Bigdatapump.

"Twitter-data on kaikille avointa ja reaaliaikaista. Volyymit alkavat olla merkittäviä ja täyttävät jo selkeästi big datan tunnusmerkit. Vaalipöhinän datankeruussa käytimme Twitterin avointa ja reaaliaikaista stream-rajapintaa ja Amazon-pilvipalvelua. Sentimentin tuottamisessa hyödynsimme muun muassa Saksan liittopäivävaalien Twitter-analyysin yhteydessä käytettyjä metodeja”, Bigdatapumpin hallituksen puheenjohtaja Teemu Birkstedt kertoo.

Pöhinää monelta kantilta

Vaalipohina.fi:n keskustelun määrä -osio näyttää, mistä puolueesta keskustellaan eniten. Mistä puhutaan -osio puolestaan kertoo pinnalla olevat avainsanat sekä minkä puolueiden yhteydessä niitä useimmin käytetään.

Oma listauksensa on myös top 10 -vaalitwiittaajille sekä puolueiden puheenjohtajien Twitter-aktiivisuudelle. Fiilisanalyysi kertoo puoluekohtaisesti, puhuttaako eniten työ, raha, perhe vai kenties vapaa-aika. Entä onko fiilis positiivinen vai negatiivinen?

Lisäksi sovellus tarjoaa puoluekortit, jotka porautuvat vielä syvemmälle kunkin puolueen someaktiivisuuteen ja näyttävät aiheeseen liittyvät twiitit reaaliajassa. Kaikkia tietoja voi tarkastella joko edeltävän vuorokauden tai kuukauden aikajänteellä. Vaalipöhinä toimii sujuvasti myös mobiilissa.

”Vaaleihin liittyvä twiittivirta on hyvä esimerkki alati muuttuvasta datamassasta, josta pystyy nopeasti vetämään johtopäätöksiä vasta, kun se on järjestelty ja visualisoitu ymmärrettävään muotoon”, Jarmo Rajala toteaa.

Sovelluksen käyttöliittymäsuunnittelusta ja visualisoinnista sekä front-end toteutuksesta on vastannut käytettävyyteen erikoistunut Adage.

”Olemme tehneet Qlikin Business Intelligence -ratkaisuiden pohjalle käyttöliittymäsuunnittelua jo pitkään, mutta Vaalipöhinä on ensimmäinen uudella Qlik Sensellä tehty sovellus. Qlik Sense on ketterä analytiikkatyökalu, johon visualisoinnin ja käyttöliittymän rajat asettaa vain mielikuvitus”, Adagen myyntijohtaja Matti Helenius sanoo.

Vaalipöhinä.fi: www.vaalipöhinä.fi

Lisätietoa:
Jarmo Rajala, maajohtaja, Suomi ja Baltia, Qlik, jarmo.rajala@qlik.com, puh. 040 530 0384
Teemu Birkstedt, hallituksen puheenjohtaja, Bigdatapump, teemu.birkstedt@bigdatapump.com, puh. 045 840 9074
Matti Helenius, myyntijohtaja, Adage, matti.helenius@adage.fi, puh. 050 387 7038

Qlik
Qlik tarjoaa intuitiivisia analytiikkaohjelmistoja datan omatoimiseen visualisointiin ja ohjattuun tulkintaan. Jo 34 000 asiakasta käyttää Qlikin tuotteita lukuisista erilaisista lähteistä saatavan tiedon yhdistelyyn ja parempaan ymmärtämiseen. Datamassoista paljastuvat piilevät vaikutussuhteet lietsovat uusia näkemyksiä ja ideoita. Qlik ja sen yli 1 700 kumppania palvelevat yli 100 maassa. Lisätietoja: www.qlik.com/fi.

BIGDATAPUMP  
Bigdatapump Oy on seuraavan sukupolven data- ja analytiikkapalveluihin erikoistunut yritys. Alansa edelläkävijänä se auttaa asiakkaitaan kehittämään tiedonhallinta- ja analytiikkakyvykkyyksiään.  Bigdatapump tarjoaa konsultointipalvelua ja teknologisia ratkaisuja, joiden avulla yritykset voivat parantaa kilpailukykyään kehittämällä asiakaspalveluaan ja optimoimalla liiketoimintaprosessejaan. http://www.bigdatapump.com/

Adage
Adage suunnittelee digitaalisia palveluita ja tutkii niiden käyttökokemusta. Adage on QlikTech Finlandin yhteistyökumppani, joka suunnittelee tyylikkäitä ja käytettäviä käyttöliittymiä ja visualisointeja Qlik-tuoteperheelle. http://adage.fi/

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia