QMG kasvoi viidenneksen – liikevaihto jo 128 miljoonaa euroa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 23.4.2018 – Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupin liikevaihto ylsi 128 miljoonaan euroon vuonna 2017. Kasvusta suurin osa oli orgaanista, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen.

Suomalainen talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group kasvatti liikevaihtoaan vuonna 2017 edellisestä tilikaudesta noin 20 prosenttia yhteensä 128 miljoonaan euroon. Käyttökatetta muodostui runsaat 4 prosenttia eli 5,2 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihtoon sisältyvät pro forma -lukuina kesällä 2017 ostetun JP-Yhtiöt Oy:n toiminnot.

– Liikevaihdon kasvu ja käyttökate noudattavat kasvusuunnitelmaamme. Viime vuonna suurimpia urakoita yhtiöillemme olivat muun muassa Hyvinkään Sveitsin kokonaistalotekniikka, Länsimetron projektit, Huutokosken siirtoaseman ja Lappeenrannan yliopiston sähköurakat, Metropolian Myllypuron kampus sekä Mikkelin Areenan LVI-urakka, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.

Tilauskanta ennätystasolla

– Tilauskantamme vahvistui tilikauden aikana 100 miljoonaan euroon. Siinä heijastuu rakentamisen pitkään jatkunut hyvä suhdanne sekä asiakkaiden luottamus QMG:n kasvaneisiin resursseihin. Myös yritysostot ovat tuoneet meille paljon kiinnostavia projekteja ja asiakkaita, Kimmo Liukkonen kertoo.

– Tilauskannastamme 26 miljoonaa euroa on Venäjällä. Siellä toimimme kansainvälisten yritysten kumppanina kansainvälisten ja paikallisten yritysten elintarvike-, lääke-, terveys- ja teknologia-alojen rakennusprojekteissa.

Adelis pääomistajaksi, henkilöstöllä lähes kolmanneksen omistus

Huhtikuussa 2017 QMG:n pääomistajaksi tuli pääomasijoittaja Adelis Equity Partners. Samassa yhteydessä henkilöstön omistusosuus kasvoi 31 prosenttiin. Perustaja Henri Juva omistaa konsernista 9 prosenttia.

– Uusi omistusrakenne helpottaa henkilöstöomistajaksi tuloa jatkossakin. Uskon, että se kertoo ulospäin myös sitoutuneesta porukasta ja yhteisistä arvoista, sanoo Kimmo Liukkonen.

Lisätietoja:

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi

Quattro Mikenti Group Oy

Quattro Mikenti Group tekee kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Yritysryhmään kuuluu kaksitoista erikoistunutta tytäryritystä ja konserni on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Konsernin palveluksessa on yli 450 LVI- ja sähköalan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa kaksikymmentäyksi ja Venäjällä neljä. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli noin 128 miljoonaa euroa.  www.qmg.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit