QMG:n hallitukseen liikkeenjohdon ja rakentamisen huippujohtajia

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 8.6.2017 – Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group on nimittänyt hallituksensa puheenjohtajaksi Timo Männyn sekä jäseniksi Kari Virran, Torbjörn Torellin ja konsernin perustaja Henri Juvan. Pääomistaja Adelista hallituksessa edustavat Rasmus Molander ja John-Matias Uuttana.

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group on nimittänyt hallitukseensa tunnettuja liikkeenjohtajia, joilla on monipuolista kokemusta rakentamisen ja palveluiden johtamisesta ja kehittämisestä.

Hallituksen puheenjohtajaksi Timo Mänty

Uutena hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Mänty. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus toimitusjohtajana eri toimialoilta, viimeksi teknisestä tukkukaupasta.  Timo Mänty tekee hallitustyötä useissa yrityksissä, muun muassa Puuilon hallituksen puheenjohtajana.

– QMG:ssa hallituksen tehtävä on hyvän kasvutarinan jatkaminen. Hallitus tukee sekä johtamisen että resurssien kehittämistä omalla kokemuksellaan, Timo Mänty toteaa.

­ – Kasvua QMG hakee nykyisellä strategialla, joka toimii loistavasti. Mielestäni QMG:n hajautetun johtamisen malli ja henkilöomistuksen merkittävä osuus tukevat sitoutumista hienosti. Itse näen tuovani hallitukseen paitsi lisää toimialan tuntemusta ja verkostoja, myös asiakkuuksien ja markkinoinnin painotusta, hän jatkaa.

Hallituksessa Kari Virta keskittyy palveluliiketoiminnan vahvistamiseen

Hallituksen uusista jäsenistä Kari Virta toimii MedGroupin toimitusjohtajana. Hänen roolinsa hallituksessa on palveluliiketoiminnan vahvistaminen. Ennen MedGroupia Kari Virta työskenteli ISS Palveluiden maajohtajana Suomessa.

– Olen erittäin innostunut tästä tehtävästä. Talotekniikka-alalla paitsi huoltoliiketoiminta, myös urakointi sisältää paljon palvelua, joten näen QMG:lla paljon kasvumahdollisuuksia. Palvelussa kysymys on aina siitä, että ymmärrät asiakkaan ydintoiminnan aidon tarpeen ja löydät siihen ratkaisun. Rakentamisessakin yhä enemmän menestystarinoita luodaan yhdistämällä teknologiaa ja palvelua, Kari Virta sanoo.

– Olen nähnyt urallani paljon esimerkkejä siitä, kuinka paljon asiakkaat arvostavat hyvää asennetta ja asioihin tarttumista. Yksittäisen työntekijän hyvä suoritus rakentaa koko organisaation mainetta.

Torbjörn Torell tuo monipuolista johtamisen ja yrityskulttuurien tuntemusta

Ruotsalainen Torbjörn Torell tuo hallitukseen monipuolista kokemusta. Hän on työskennellyt toimitusjohtajana yli 25 vuotta useissa rakennusalan yrityksissä, viimeksi Bravidassa ja Sveviassa. Suomeen Torbjörn on tutustunut Scandiaconsultin johdossa ollessaan.

– Minulla on ollut onni työskennellä paitsi eri rakentamisen ja suunnittelualojen johdossa, myös erilaisten organisaatioiden ja yrityskulttuurien kanssa. Joukossa on ollut yksityisiä, julkisia, pörssinoteerattuja ja sijoittajavetoisia yrityksiä. Samoin niiden kilpailutilanteet ovat vaihdelleet. Toivon, että tämä kokemus antaa eväitä tukea QMG:n johtoa, Torbjörn Torell kertoo.

– Arvostan suomalaista yrityskulttuuria, joka korostaa suoraviivaisuutta ja ahkeruutta. Luulen, että tulen tarjoamaan sen täydennykseksi ajatuksia vastuun jakamisesta ja yhdessä tekemisestä.

Henri Juva jatkaa hallituksessa

Quattro Mikenti Groupin perustaja Henri Juva jatkaa konsernin hallituksessa erikoisalanaan yrityskauppojen valmistelu.

– Olen erittäin iloinen, että omistajamuutos Adeliksen kanssa on sujunut täsmälleen suunnitelmien mukaan. Kasvua ajatellen saamme nyt hallitukseen ainutlaatuisen vahvan lisän osaamisia ja kokemusta, joka vahvistaa asemaamme kilpailussa. Voin olla ylpeä siitä, mitä olemme saaneet tähän mennessä aikaan, ja näen, että olemme menossa oikeaan suuntaan, Henri Juva toteaa.

Edellä mainittujen lisäksi Quattro Mikenti Groupin hallitukseen tulevat Adelis Equity Partnersilta partneri Rasmus Molander sekä sijoituspäällikkö John-Matias Uuttana.

Lisätietoja:

Timo Mänty, hallituksen puheenjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 0400 712836, timo.manty@puuilo.fi

Henri Juva, perustaja ja hallituksen jäsen, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 0400 501910, henri.juva@qmg.fi

Rasmus Molander, partneri, Adelis Equity Partners, puh. +46 70 8237433, rasmus.molander@adelisequity.com 

Quattro Mikenti Group

Quattro Mikenti Group tekee kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Yritysryhmään kuuluu kaksitoista erikoistunutta tytäryritystä ja konserni on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Konsernin palveluksessa on yli 450 LVI- ja sähköalan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa kaksikymmentäyksi ja Venäjällä neljä. Vuonna 2016 konsernin liikevaihto oli noin 107 miljoonaa euroa. Quattro Mikenti Groupin pääomistaja on Adelis Equity Partners.

www.qmg.fi

Adelis Equity Partners

Adelis Equity Partners on keskisuuriin yrityksiin keskittyvä pääomasijoitusyhtiö, joka toimii Pohjoismaissa. Adeliksen rahaston omistamia suomalaisia yrityksiä ovat Puuilo, MedGroup ja Quattro Mikenti Group. Rahaston sijoittajat ovat institutionaalisia sijoittajia. 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit