Vuoden 2017 Rakennustiedon ga-palkinnon saaja on toimitusjohtaja Tarmo Pipatti

Tämän vuoden Rakennustiedon ga-palkinto on myönnetty Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatille kiitoksena ennakkoluulottomasta yhteistyöstä ja merkittävästä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Rakennustietosäätiön hallitus myönsi vuoden 2017 Rakennustiedon ga-palkinnon, 2000 euroa, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatille . Rakennustiedon ga-palkinto on perustettu vuonna 2007, ja se myönnetään joka toinen vuosi Gunnel Adlercreutzin rahastosta henkilölle tai henkilöille, jotka ennakkoluulottomalla ja avoimella yhteistyöllään alan hyväksi ovat edistäneet hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa.

Palkinto myönnettiin seuraavin perusteluin: "Tarmo Pipatti on nykyisessä tehtävässään Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtajana ja aikaisemmalla urallaan muun muassa Lahden kaupunginjohtajana edistänyt monella tavalla ennakkoluulotonta yhteistyötä sekä kiinteistö- ja rakennusalan sisällä että alan ja yhteiskunnan eri tahojen välillä. Hän on laajan verkostonsa, ylivoimaisten vuorovaikutustaitojensa ja ammattirajat ylittävän näkemyksensä avulla pystynyt merkittävään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Osin kärjekkäidenkin kannanottojensa kautta hän on edistänyt alan sisäistä keskustelua ja pöllyttänyt sen välillä luutuneita ajatusmalleja. Tarmo Pipatti on ollut tärkeä taustavaikuttaja monessa alan yhteisessä kehityshankkeessa. Tällä hetkellä hän toimii muun muassa koko alalle strategisesti tärkeän KIRA-digi -hankkeen johtoryhmän puheenjohtajana."

Rakennustiedon ga-palkinnon palkintolautakuntaan kuuluivat hallituksen edustajina rakennusmestari Ari Autio Consrak Oy:stä ja toimitusjohtaja Jari Mäkimattila A-Kruunu Oy:stä sekä edustajiston edustajana aluejohtaja Heikki Lonka ISS Palveluista.

Edellisen, vuonna 2015 myönnetyn ga-palkinnon sai Kehittyvä kerrostalo -työryhmä, johon kuuluivat asemakaava-arkkitehti Annukka Lindroos Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta, arkkitehti Ulla Vahtera Helsingin rakennusvalvontavirastosta, johtava tonttiasiamies Pekka Saarinen ja toimistopäällikkö Sami Haapanen Helsingin kiinteistövirastosta sekä suunnitteluinsinööri Anu Turunen Helsingin kaupunginkansliasta.

Rakennustiedon ga-palkinnon aiempien vuosien palkinnot ovat saaneet:

v. 2015     Kehittyvä kerrostalo -työryhmä, johon kuuluivat asemakaava-arkkitehti Annukka Lindroos, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, arkkitehti Ulla Vahtera, Helsingin rakennusvalvontavirasto, johtava tonttiasiamies Pekka Saarinen, Helsingin kiinteistövirasto, toimistopäällikkö Sami Haapanen, Helsingin kiinteistövirasto ja suunnitteluinsinööri Anu Turunen, Helsingin kaupunginkanslia

v. 2013     Toimitusjohtaja Ari Ahonen, RYM Oy

v. 2011     Arkkitehti, erikoisasiantuntija Tiina Valpola/Valtion rakennustaidetoimikunta, Apoli

v. 2009     Toimitusjohtaja Helena Soimakallio/RIL

v. 2007     WWF/ pääsihteeri Timo Tanninen, markkinointipäällikkö Anneli Alfthan

Merja Laitinen, merja.laitinen@rakennustieto.fi, puh. 0207 476 301

Rakennustietosäätiö RTS sr on yksityinen säätiö, jonka 54 taustaorganisaatiota edustavat koko Suomen kiinteistö- ja rakentamisalaa. RTS:n tarkoituksena on edistää sekä hyvää kaavoitus- ja rakennustapaa että hyvää kiinteistönpitotapaa. RTS toteuttaa tarkoitustaan monien muiden tehtäviensä ohella mm. jakamalla stipendejä sekä palkintoja alan kehittäjille. www.rakennustieto.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme ja myymme tietopalveluja rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, rakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon tarpeisiin. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, LVI-, Ratu-, KH- ja Infra Net -tietopalvelut ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit