Uusi tietokirja viineistä vie lukijansa makumatkalle ympäri maailman

Viini puhuttaa, viineistä nautitaan, ja kiinnostus viinin eri ulottuvuuksia kohtaan on kasvattanut viinikerhojen ja -yhdistysten harrastajamääriä. Viiniä nautitaan juhlissa, ravintoloissa, ystävien kanssa ja erilaisissa tapahtumissa. Rakentajan viinikäsikirja kertoo konstailemattomasti viinien historiasta, uuden ja vanhan maailman viineistä, eri viinimaiden ilmasto-oloista sekä kuvaa monipuolisesti eri rypälelajikkeita ja viinialueita.

Juha-Ville Mäkinen on LVI-insinööri ja työskentelee LVI-TU ry:ssä erityisasiantuntijana. Viinit ovat olleet hänelle intohimona jo pitkään, ja hän kuuluu muun muassa arvostettuun Viinin Ystävät ry:hyn. Hän on tehnyt lukuisa matkoja Euroopan viinialueille, joilla hän on tavannut tuottajia ja perehtynyt heidän tuotteisiinsa. Mäkinen on kirjoittanut Viinikoulu-artikkeleita Talotekniikka-lehteen vuodesta 2015 alkaen sekä järjestänyt rakennusalan ammattilaisille useita viiniaiheisia tilaisuuksia ja tutustumismatkoja.

Kirja tutustuttaa lukijansa viineihin liittyvään etikettiin, antaa vinkkejä juhliin sopivista viineistä ja kertoo kattavasti viinityypeistä: puna-, valko- ja roseeviinistä sekä kuohuvista, makeista ja kuivista viineistä. Kirjan kuvat ovat Denise Mäkisen käsialaa.

Rakentajan viinikäsikirja

Mäkinen, Juha-Ville
Kustantaja: Rakennustieto Oy 2018
288 s. | Ovh. 29,70 €
ISBN: 978-952-267-173-8

Lehdistökappaleet ja kuvat median käyttöön: Virve Riikonen, puh. 050 3827 378.

virve.riikonen@rakennustieto.fi

Kirjan tilaukset, kirjan sisällysluettelo pdf-tiedostona ja kuvia kirjan aukeamista: https://www.rakennustietokauppa.fi/rakentajan-viinikasikirja/113827/dp

Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme tietoa ja työvälineitä rakennuttamiseen, suunnitteluun, rakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpitoon. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, LVI-, Ratu-, KH- ja Infra-kortistot ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. RT-tuotetietokanta ja sitä hyödyntävä RT urakoitsijan tuotetieto ovat ratkaisu rakennustuotetiedon ja -dokumenttien hallintaan. Julkaisemme myös kirjoja ja ammattilehtiä. Päätoimipaikkamme on Helsingissä, myyntikonttorit Tampereella ja Kuopiossa, toimipisteet myös Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme tietoa ja työvälineitä rakennuttamiseen, suunnitteluun, rakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpitoon. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, LVI-, Ratu-, KH- ja Infra-kortistot ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. RT-tuotetietokanta ja sitä hyödyntävä RT urakoitsijan tuotetieto ovat ratkaisu rakennustuotetiedon ja -dokumenttien hallintaan. Julkaisemme myös kirjoja ja ammattilehtiä. Päätoimipaikkamme on Helsingissä, myyntikonttorit Tampereella ja Kuopiossa, toimipisteet myös Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi. Rakennustietosäätiö RTS sr on yksityinen säätiö, jonka 55 taustaorganisaatiota edustavat koko Suomen kiinteistö- ja rakentamisalaa. RTS:n tarkoituksena on edistää sekä hyvää kaavoitus- ja rakennustapaa että hyvää kiinteistönpitotapaa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia