Jaa

Lainaukset

On äärimmäisen hieno kansallinen ponnistus, ettei yhtään vuotta ole jäänyt väliin, vaikka on ollut sotavuosia ja hyvin vaikeita taloudellisia aikoja.
Kalenterin päätoimittajana toiminut Anssi Koskenvesa
Rakentajain kalenterin voikin sanoa olleen mukana rakentamassa satavuotiasta Suomea sen alkutaipaleelta asti.
Anssi Koskenvesa
”TEHO 1.0-hanke, jonka tuloksena tuotetietokanta sekä RT urakoitsijan tuotetieto -sovellus kehitettiin, valmistui viime keväänä ja järjestelmää käytetään jo laajasti. RT urakoitsijan tuotetieto on jo käytössä monen suuren rakennusliikkeen projekteissa. Esim. Lemminkäisellä useissa talonrakentamisen hankkeissa, sekä SRV:n Redi- ja YIT:n Tripla-hankkeissa, joissa suuren hankekoon vuoksi tuotetiedon hallinta on erityisen vaativaa”
Kimmo Lehtonen, Rakennustieto Oy, liiketoimintajohtaja
”Jatkossa myös rakennuksen digitaaliset suunnitelmat tullaan viemään järjestelmään. Esimerkiksi asuntoyhtiöiden remonttien alkaessa, 20-30 vuotta rakennuksen valmistumisen jälkeen, voidaan järjestelmästä hakea suunnitelmat, joiden perusteella saneeraus on yksinkertaista suunnitella. Asuntoyhtiön rakennuslupapiirustukset ovat järjestelmässä ja käytettävissä digitaalisena koko kiinteistön elinkaaren ajan”
Antti Pirhonen/Bonava Oy, TEHO-toimikunnan puheenjohtaja
Tämä on suurprojekti, joka hyödyttää koko rakennusalaa ja johon toivomme sekä asiakkaittemme että yhteistyökumppaneittemme aktiivisesti osallistuvan”, kuvaa Rakennustiedon historian isoimmasta yksittäisestä kehitysprojektista vastaava varatoimitusjohtaja Heimo Salo.
Heimo Salo
Valitse ajanjakso -
Hakusi ei tuottanut tuloksia
Hakusi ei tuottanut enempää tuloksia
Takaisin alkuun