72 tunnin liikennehaasteen voittaja on valittu

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 4.11.2016 kello 9.15

72 tunnin liikennehaasteen on voittanut joukkue Ikiliikkujat kilpailutyöllään Kakskyt/kolkyt. Tuomariston arvion mukaan ryhmällä oli selkeä visio tulevaisuudesta. Kilpailutyö muodosti vahvan kokonaisuuden, jossa oli kuvattu hyvin muutosta nykytilaan.  

Liikennehaasteen tavoitteena oli löytää innovatiivisia ratkaisuja tulevaisuuden liikennejärjestelmään kasvavalla Helsingin seudulla. Haaste käynnistyi 31.10. ja se toteutettiin 72 tunnissa. Kilpailuun osallistui eri alojen opiskelijoita Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja Hämeen ammattikorkeakoulusta. Voittajajoukkueen jäsenet edustivat kaikkia kolmea haasteessa mukana ollutta oppilaitosta: Timo Jalola (HAMK), Nita Joro (Helsingin yliopisto), Mikko Laukkanen (Aalto), Joonas Muttilainen (HAMK) ja Petra Reimi (Aalto).

Voittajatiimin työssä palvelunäkökulma oli vahva. Automaatiopalveluita oli mietitty ja konseptoitu pitkälle ja myös elinkeinoelämä oli huomioitu kytkemällä ratkaisuihin muita palveluita. Työtä havainnollistavat liikkujatarinat olivat mielenkiintoisia ja toivat lisäarvoa työlle. Työssä tapahtui kehitystä koko 72 tunnin ajan, ryhmätyöskentely oli tasapainoista ja työn tekemisessä oli mukana iloa.

─ Kilpailun tilaajana HSL sai paljon raikkaita ajatuksia pitkäjänteiseen seudun kehittämiseen. Töiden taso ylitti odotuksemme. Kaikki joukkueet olivat hyviä, mutta voittajajoukkue onnistui parhaiten tiivistämään ja visualisoimaan laajan aiheen. Liikennehaaste on erittäin toimiva konsepti, toteaa liikennejärjestelmäosaston johtaja Sini Puntanen HSL:ltä.

─ Tunnelmat ovat loistavat! Odotamme innolla haasteessa esitettyjen innovaatioiden jatkokehitystä. Uskoimme omaan visioomme ja työhömme alusta asti, mutta muiden töiden korkea taso piti jännityksen yllä loppuun asti. Ryhmän osaaminen ja henki olivat loistavia koko haasteen ajan. Haluamme kiittää kilpailun järjestäjiä välittömästä ja kannustavasta ilmapiiristä, sanoo voittajajoukkueen projektipäällikkönä toiminut Nita Joro .  

─ Töistä tuli paljon monipuolisempia kuin normaaleissa harjoitustöissä kun mukana oli eri alojen opiskelijoita. Tällainen opetusmuoto on ehdottomasti paikallaan ja lisää opiskelijoiden valmiutta siirtyä työelämään, sanoo Janne Rautio Hämeen ammattikorkeakoulusta.

─ En voi kuin ihmetellä, miten kolmessa vuorokaudessa saadaan kasaan näin laadukkaita töitä. Tämän päivän opiskelijat ovat innovatiivisia, ja he osaavat myös esiintyä ja havainnollistaa asioita. Tämä on ollut mahtava viikko, hehkuttaa kilpailun koordinaattori Jukka-Pekka Pitkänen Rambollista.

Kilpailun voittajajoukkue pääsee Liveable cities -opintomatkalle Kööpenhaminaan kevään 2017 aikana.

Kilpailun järjestivät Helsingin seudun liikenne (HSL), Liikennevirasto, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Ramboll Finland Oy. Järjestäjien edustajat toimivat työn ohjaajina ja tuomareina. Kilpailun koordinaattorina toimi Ramboll Finland Oy.

Kilpailutyöt löytyvät liikennehaasteen verkkosivuilta: http://projektit.ramboll.fi/liikennehaaste2016/kilpailutyot.html  

Ota yhteyttä
Sini Puntanen, Helsingin seudun liikenne, puh. 09 4766 4260

Erika Helin, Liikennevirasto, puh. 029 534 3911
Jukka-Pekka Pitkänen, Ramboll Finland Oy, puh. 040 738 4190

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 200 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2200 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi  

Avainsanat:

Yrityksestä

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 200 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2200 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi

Tilaa

Liitteet & linkit