Kaupungit mukaan fiksuihin kehityshankkeisiin

Report this content

Tekesin Fiksu kaupunki-ohjelman tavoitteena on tuoda myönteisiä muutoksia ihmisten asuin- ja työympäristöihin sekä luoda yrityksille mahdollisuuksia uusiin tuotteisiin ja palveluihin. Kaupungit ovat kehityksen avaintekijöitä esimerkiksi kaavoituksen, hankintojen ja energiavalintojen kautta.

Ramboll Management Consulting aktivoi Tekesin toimeksiannosta yrityksiä fiksujen kaupunkien kehittämisprojekteihin vuosina 2013-2017.

Ohjelmassa käynnistetään 3-6 pilottia eri puolilla Suomea, joiden avulla haetaan markkinakokemuksia ja testataan uusia ratkaisuja. Nämä voivat liittyä esimerkiksi lähienergiaan, avoimen datan hyödyntämiseen liikenteessä tai hiilijalanjäljen pienentämiseen.

— Kehittäminen toteutetaan aidoissa ympäristöissä käyttäjien, yritysten ja julkisen sektorin yhteistyönä. Tärkeää on erityisesti ICT-pohjaisten palvelujen upottaminen helppokäyttöisesti arkipäivän tilanteisiin, esimerkiksi liikkumiseen tai energiankäyttöön, kertoo ohjelman aktivaattorina toimiva johtaja Maarit Vuorela Rambollista.

Ohjelma tavoittelee yhteensä noin 100 miljoonan euron laajuisia hankkeita, joissa Tekesin rahoitus on noin 40 miljoonaa euroa. Rambollin tehtävänä on aktivoida kaupunkeja uudenlaisiin, kilpailukykyä lisääviin kehityshankkeisiin. Tekesissä ohjelmapäällikkönä toimii Virpi Mikkonen.

Fiksu kaupunki teema näkyy myös Rambollin kestävän kaupunkikehityksen aamiaistilaisuuksissa, joista ensimmäinen järjestetään torstaina 21.11. klo 8.30 alkaen.

Lisätietoja saat Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelman webbisivuilta.

Ota yhteyttä

Maarit Vuorela, 358 400 702 339, maarit.vuorela@ramboll.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Kehittäminen toteutetaan aidoissa ympäristöissä käyttäjien, yritysten ja julkisen sektorin yhteistyönä. Tärkeää on erityisesti ICT-pohjaisten palvelujen upottaminen helppokäyttöisesti arkipäivän tilanteisiin, esimerkiksi liikkumiseen tai energiankäyttöön.
Johtaja Maarit Vuorela, Ramboll Management Consulting