Pohjoisbaanan rakentaminen käynnistyy Helsingissä

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 18.8.2016

Pääkaupunkiseudun pyöräilijöille on luvassa entistä ehompia ajo-olosuhteita, kun Pohjoisbaanan rakentaminen käynnistyy tällä viikolla Helsingissä. Niin kutsuttuna runkoväylänä toimiva Pohjoisbaana on kaksisuuntainen pyörätie, joka rakennetaan Pasilan ja Käpylän rautatieasemien välille. Se on pyöräilijöiden käytössä vuoden kuluttua.

─ Työt käynnistyvät alueen puiden kaadolla, kertoo töiden suunnittelusta vastaava projektipäällikkö Tauno Mäkelä Rambollista. ─ Junaradan läheisyys on tehnyt kohteen suunnittelusta haastavaa ja tekee itse rakentamisesta vaativaa.

Pohjoisbaanan sijoittuu radan varteen aiemmin rakentamattomaan metsä- ja kalliomaastoon. Pääradan vieressä joudutaan tekemään mittavia louhintatöitä, jotka junaliikenteen vuoksi ajoittuvat Liikenneviraston määrittämiin yöllisiin ratakatkoihin. Näin ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa junaliikenteelle.

─ Louhinta aiheuttaa paljon itse kallion irrottamiseen liittymättömiä töitä rata-alueella. Jokainen louhintakerta vaatii ensin huolellisen radan suojaamisen, räjäytyksen jälkeen suojausten purkamisen ja radan tarkastamisen, Mäkelä kertoo.

Pohjoisbaanan pituus on 1,6 km. Se yhdistyy sekä etelässä että pohjoisessa nykyiseen jaettuun kevyen liikenteen väylään, joka tulevaisuudessa muutetaan baanaksi baanaverkkosuunnitelman mukaisesti. Pohjoisbaanan kustannusarvio on 5,8 milj. euroa.

Helsinkiin rakennetaan kaikkiaan 130 kilometriä nopeaan pyöräilyyn tarkoitettua baanatasoista pyörätietä.

Ota yhteyttä
projektipäällikkö Tauno Mäkelä, Ramboll Finland Oy, puh.  040 765 2121

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2100 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi 

Avainsanat:

Yrityksestä

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 14 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2300 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.https://fi.ramboll.com/

Tilaa

Liitteet & linkit