Ramboll Estonia AS siirtyy toimivan johdon omistukseen

Report this content

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 21.7.2015 klo 14

Ramboll on myynyt Virossa toimivan tytäryhtiönsä Ramboll Estonia AS:n. Kaupan myötä Ramboll Estonia AS siirtyi toimivan johdon omistukseen. Ramboll Estonia AS:n toimistossa Tallinnassa työskentelee 44 henkilöä. Kauppa vahvistettiin perjantaina 17.7.2015.

Ramboll on myynyt Virossa toimivan tytäryhtiönsä Ramboll Estonia AS:n. Kaupan myötä Ramboll Estonia AS siirtyi toimivan johdon omistukseen, mutta sen laboratoriopalveluissa työskentelevät neljä henkilöä jäävät Rambollin palvelukseen. Muut Ramboll Estonian työntekijät siirtyivät uuteen yhtiöön kaupan mukana.

Viron markkinatilanne on ollut erityisen haastava jo muutaman vuoden ajan eikä liiketoiminta ole ollut kannattavaa.

― Vuodet osana Ramboll Groupia ovat olleet antoisia ja opettaneet meille paljon, vaikka viime ajat ovatkin olleet liiketoiminnallisesti haastavia. Olemme innoissamme mahdollisuudesta lähteä kehittämään liiketoimintaa paikallisin voimin, uuden yhtiön toimitusjohtaja Peeter Škepast sanoo.

Ramboll hankki Viron liiketoiminnan vuonna 2006. Ramboll Estonia AS:n toimistossa Tallinnassa työskentelee 44 henkilöä.

Kauppa vahvistettiin perjantaina 17.7.2015.

Ota yhteyttä
Jarkko Niittymäki, johtaja, Infra Itä, Ramboll Finland Oy, p. +358 40 750 1169
Peeter Škepast, toimitusjohtaja, Ramboll Estonia AS, p. +372 698 8358

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 12 300 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 1 900 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.
www.ramboll.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Lainaukset

Vuodet osana Ramboll Groupia ovat olleet antoisia ja opettaneet meille paljon, vaikka viime ajat ovatkin olleet liiketoiminnallisesti haastavia. Olemme innoissamme mahdollisuudesta lähteä kehittämään liiketoimintaa paikallisin voimin.
Peeter Škepast