Ramboll mukana 114 miljoonan euron Fehmarninsalmen tunnelihankkeessa

Report this content

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 27.3.2017 klo 11.30

Rambollin, Arupin ja TEC:n muodostama yhteenliittymä on valittu konsultiksi Fehmarninsalmen tunnelihankkeeseen. Tanskan ja Saksan välille rakennettava kiinteä 18 kilometrin mittainen maantie- ja rautatieyhteys on valmistuttuaan maailman pisin upotettu tunneli.

Rambollin, Arupin ja TEC:n muodostama yhteenliittymä on ollut mukana meren pohjaan upotetun tunnelin suunnittelussa vuodesta 2009 ja jatkaa nyt hankkeen pääkonsulttina. Hankkeen sopimusjakso on 15 vuotta ja toimeksiannon kokonaisarvo arviolta 114 miljoonaa euroa.

Fehmarninsalmen tunnelihankkeen konsultointiin osallistuu rakennusvaiheessa kokopäiväisesti yli 70 ammattilaista, joille kertyy hankkeen kuluessa työtunteja yhteensä noin miljoona.

─ Fehmarninsalmen yhteyden rakentaminen on merkittävä hanke, joten konsultointisopimuksen voittaminen tuntuu todella hyvältä. Rambollilla on tarjota kattavaa erityisosaamista, jota tässä teknisesti haastavassa ja monitahoisessa hankkeessa tarvitaan. Olemme olleet mukana jo suunnitteluvaiheessa, joten tunnemme hankkeen perusteellisesti, toteaa Ramboll-konsernin Infra ja liikenne -toimialaa Tanskassa johtava ja yhteenliittymää vetävä Søren Brøndum.

Rata on suunniteltu ensisijaisesti tavaraliikenteelle. Keski-Euroopan kuljetusvirrat halutaan entistä enemmän junien kyytiin, mikä tarkoittaa aiempaa mittavampaa tavarajunaliikennettä. Hankkeessa on mukana myös suomalaista osaamista, sillä asiakkaan suunnitelmien pohjalta on suomalaisvoimin laadittu vaihtoehtoisia aikataulurakenteita, joiden pohjalta on valittu kokonaisuuden kannalta parhaiten toimiva ratkaisu.

─ Meillä on Suomessa vahva rautateiden liikennöinnin ja kapasiteetin sekä rautatieliikenteen hallinnan osaamiskeskittymä. Tämä hanke oli erityislaatuinen, sillä ratkaisun pitää olla toimiva ja sujuva sekä tavara- että henkilöjunille. Tavarajunaliikennettä on tunnelissa paljon, mutta se ei saa aiheuttaa viiveitä henkilöjunille, kertoo sektorijohtaja Jukka-Pekka Pitkänen Rambollista.

Fehmarninsalmen kiinteä yhteys
Tunnelin pituus päästä päähän tulee olemaan 18,1 kilometriä. Mittaa kertyy noin viisi kertaa enemmän kuin Juutinrauman tunnelille ja kolme kertaa enemmän kuin San Franciscon Transbay Tube -tunnelille, joka on toistaiseksi maailman pisin upotettu tunneli. Junamatka rannikolta rannikolle kestää vain seitsemän minuuttia.

Ota yhteyttä
Jukka-Pekka Pitkänen, johtaja, Urban-sektori, Ramboll Finland, puh. 040 738 4190
Karel Capek, projektipäällikkö, Ramboll Finland, puh. 050 352 6855
Søren Brøndum, johtaja, Infra ja liikenne, Ramboll-konserni, puh. +45 51616253

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2200 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi 

Avainsanat:

Liitteet & linkit