Ramboll osti Insinööritoimisto Geosaimaan

Report this content

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 1.6.2017 klo 14

Ramboll on tänään allekirjoitetulla kaupalla ostanut lappeenrantalaisen Insinööritoimisto Geosaimaa Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa Rambollin geoteknisen ja aluesuunnittelun sekä maastotutkimusten tarjontaa Etelä-Karjalan alueella.

Insinööritoimisto Geosaimaa Oy on Lappeenrannassa toimiva, vuonna 1985 perustettu yritys, joka on erikoistunut erityisesti geotekniseen ja aluesuunnitteluun sekä maastotutkimusten tekoon. Yritys työllistää kymmenen henkilöä, jotka siirtyvät kaupan myötä vanhoina työntekijöinä Rambollin palvelukseen.  

― Nyt tehdyn yrityskaupan myötä vahvistamme asemaamme ja täydennämme tarjontaamme Lappeenrannan seudulla. Kaupan myötä pystymme jatkossa tarjoamaan asiakkaillemme aiempaa monialaisempaa osaamista vaativissa hankkeissa, toteaa johtaja Jarkko Niittymäki Rambollin Infra-toimialalta.

― Uskon kaupan tuovan positiivista kehitystä sekä asiakkaille että työntekijöillemme, kun haastaviinkin hankkeisiin löytyy paremmin tekijöitä. Työntekijöille kauppa tuo mukanaan ison talon etuja liittyen esimerkiksi osaamisen kehittämiseen, sanoo toimitusjohtaja Jorma Ukkonen Insinööritoimisto Geosaimaa Oy:stä. 

Rambollin henkilöstömäärä Mikkelin ja Lappeenrannan seudulla nousee kaupan myötä yli 60 henkilöön. Ramboll tarjoaa alueella monialaisia infran suunnittelun ja ympäristökonsultoinnin palveluja ja maastotutkimuksia sekä talotekniikka- ja rakennesuunnittelua ja rakennuttamispalveluja.

Ota yhteyttä
Jarkko Niittymäki, Ramboll Finland, puh. 040 750 1169
Jorma Ukkonen, Geosaimaa, puh. 040 586 3163

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2200 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi 

Avainsanat:

Liitteet & linkit