Ramboll palkkaa 50 uutta työntekijää

Report this content

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 28.8.2015

Suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll palkkaa noin 50 uutta kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista. Uusia työntekijöitä haetaan pääkaupunkiseudulle, Jyväskylään, Lappeenrantaan, Ouluun, Poriin ja Tampereelle.

— Rekrytoimme talotekniikan ja rakennesuunnittelun sekä kiinteistökonsultoinnin ammattilaisia asiantuntija- ja päällikkötason tehtäviin. Lisäksi meillä on auki neljä johtotason paikkaa, kertoo johtaja Juha Valtari Rambollin Kiinteistöt ja rakentaminen -toimialalta.

Lisäväkeä tarvitaan, sillä energiatehokkaan ja ympäristön kannalta turvallisen ja terveellisen rakentamisen kysyntä on kasvussa.

— Ramboll on viime aikoina ollut mukana useissa Suomen ykköshankkeissa kuten Helsinkiin rakennettavassa Uudessa Lastensairaassa. Asiantuntijaresurssien vahvistamisen myötä meillä on entistä paremmat valmiudet toteuttaa lisää suuria ja monipuolisia hankkeita tiukoissakin aikatauluissa, Valtari toteaa.

Rakennusala on kansantaloudellisesti merkittävä toimiala, sillä rakennettu ympäristö muodostaa yli 70 prosenttia Suomen kiinteästä kansallisvarallisuudesta.

Ota yhteyttä
Juha Valtari, johtaja, Kiinteistöt ja rakentaminen, puh. 040 090 8817, juha.valtari@ramboll.fi

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 12 300 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 1 900 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.
www.ramboll.fi

Avainsanat:

Lainaukset

Ramboll on viime aikoina ollut mukana useissa Suomen ykköshankkeissa kuten Helsinkiin rakennettavassa Uudessa Lastensairaassa. Asiantuntijaresurssien vahvistamisen myötä meillä on entistä paremmat valmiudet toteuttaa lisää suuria ja monipuolisia hankkeita tiukoissakin aikatauluissa.
Juha Valtari, Ramboll