Ramboll tarjoaa palkallisen koulunaloitusvapaan ekaluokkalaisten vanhemmille

Report this content

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 7.8.2018 klo 8

Suunnittelu- ja konsultointialan yritys Rambollissa työskentelevät ekaluokkalaisten vanhemmat saavat 1-3 päivän palkallisen vapaan lapsen aloittaessa koulunkäynnin. Vapaa on käytössä ensi kerran tänä syksynä. 

Koulunaloitusvapaan tarkoitus on tukea vanhempaa olemaan paremmin läsnä pienen koululaisen arjessa peruskoulun ensimetreillä. Rambollille se on yksi konkreettisista tavoista rakentaa ihmislähtöistä työilmapiiriä.  

‒ Moni työntekijämme elää ruuhkavuosiaan, jolloin hektinen ja toisinaan myös kuormittava asiantuntijatyö on sovitettava yhteen yksityiselämän velvollisuuksien kanssa. Haluamme työnantajana tukea työn ja yksityiselämän tasapainoa, kertoo Rambollin henkilöstöjohtaja Minna Koisti.

‒ Uskomme, että tällaiset panostukset työntekijöihimme sitouttavat ja auttavat heitä jaksamaan paremmin omassa työssään. 

Muita Rambollin tapoja tukea työntekijöitä työn ja yksityiselämän yhdistämisessä ovat muun muassa sairaan lapsen hoitopalvelut ja omaishoito-, vuorottelu- ja opintovapaat.

Rambollilla on Suomessa 2 300 työntekijää. Yritys arvioi koulunaloitusvapaan koskevan tänä syksynä noin sataa työntekijäänsä.

Lisätietoja
Minna Koisti, henkilöstöjohtaja, puh. 040 689 6263
Karoliina Lehmusvirta, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puh. 040 581 3710

Katso Eka koulupäivä -videomme YouTubesta
Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen Rambollissa

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2300 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi 

Avainsanat:

Liitteet & linkit