Ramboll vie suomalaista huippuosaamista Vietnamiin

Ramboll Finland Oy, lehdistötiedote 21.12.2015

Suomessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista infraosaamista maaperän pohjan vahvistamisessa. Tätä osaamista on nyt hyödynnetty uraauurtavassa hankkeessa Vietnamin Hanoissa, jossa on testattu paikallisissa olosuhteissa aivan uudenlaista maanlujitusmenetelmää. Sen avulla kasvava kaupunki voi saada käyttöönsä kipeästi tarvitsemaansa rakennusmaata.

Massastabilointi on tekniikka, jonka avulla voidaan lujittaa pehmeitä maamassoja. Tällöin pehmeää maa-ainesta ei tarvitse kuljettaa pois ja korvata uusiutumattomilla luonnonmateriaaleilla. Menetelmä on ympäristöystävällinen ja sen avulla voidaan paitsi pienentää rakennushankkeen hiilijalanjälkeä, myös saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Menetelmää on kehitetty Rambollissa jo yli 20 vuoden ajan.

─ Hanoi kasvaa koko ajan ja tarve käyttökelpoiselle rakennusmaalle on suuri. Pilottiprojektissa stabiloitu maa-alue sijaitsee keskellä kaupunkia. Kun aiemmin käyttökelvoton maa saadaan hyötykäyttöön kustannustehokkaasti, nousee myös maan arvo, kertoo kehitysjohtaja Tommi Marjamäki Rambollin Infra-toimialalta.

Koska kyse on ollut paikallisille toimijoille aivan uudenlaisesta menetelmästä, heille on tarjottu mahdollisuutta nähdä sen toimivuus pilottiprojektin avulla. Rambollin asiantuntijat ovat kehittäneet erilaisia vaihtoehtoja, joita on testattu, ja stabiloidussa massassa tapahtuvaa ominaisuuksien kehittymistä on seurattu mittausten avulla.

─ Teimme stabilointia 200 metrin matkalla. Työmaalla on rakentamisen kannalta äärettömän haasteelliset pohjaolosuhteet. Sen lisäksi käyttökelvoton maa-aines on aiemmin jouduttu viemään rekoilla miljoonakaupungin läpi jonnekin muualle ja tuomaan uutta maata tilalle. Nyt saamme pehmeän maa-aineksen hyödynnettyä paikan päällä eikä rekkarallille ole enää tarvetta, Marjamäki sanoo.

Hankkeessa on mukana Rambollin lisäksi lahtelainen laitetoimittaja Allu StaMix Oy sekä paikan päällä Hanoissa toimiva suomalaisomisteinen RuSol Oy, jonka kautta Ramboll operoi.

─ Projektin onnistumisen edellytyksenä on ollut eri toimijoiden saumaton yhteistyö. Uudenlaisten menetelmien tuominen markkinoille on helpompaa, kun voimme tarjota koko paketin eli Rambollin stabilointiosaamisen yhdistettynä meidän laitteisiimme, sanoo Allu StaMix Oy:n toimitusjohtaja Ville Niutanen .

Massastabilointi on Vietnamissa niin uutta, ettei käytetylle tekniikalle ole vielä olemassa standardeja. Nyt niitä pyritään luomaan, jotta menetelmää voidaan hyödyntää muuallakin.

─ Kun standardiasiat saadaan kuntoon, menetelmää voidaan hyödyntää laajemmassa mittakaavassa. Potentiaalia on paljon Vietnamin lisäksi myös esimerkiksi Laosissa ja Kamputseassa, Marjamäki sanoo.

Ota yhteyttä
Tommi Marjamäki, kehitysjohtaja, Ramboll Finland Oy, puh. 040 725 3587

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti  yli 2 000 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme .
www.ramboll.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 200 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2300 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit