Soinlahden uusi bioteollisuuslaakso tuo töitä Iisalmeen – Ramboll vastasi alueen suunnittelusta

Report this content

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 31.10.2014

Pohjois-Savon Iisalmessa sijaitsevan Soinlahden bioteollisuuslaakson rakennustyöt ovat valmistumassa. Uusi bioteollisuuskeskittymä luo laajentumismahdollisuuksia erityisesti puu- ja metalliteknologian teollisuudelle.

Hanke on toteutettu yhteistyönä Iisalmen kaupungin, Pohjois-Savon liiton sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen välillä. Ramboll on vastannut maankäytön, liikennejärjestelyjen ja kunnallistekniikan suunnittelusta alueella. Mittavaan suunnittelu-urakkaan osallistui lähes 40 Rambollin asiantuntijaa Kuopiosta, Lahdesta, Oulusta, Tampereelta ja Espoosta.

— Uudessa asemakaavassa on korostettu erityisesti katu- ja tieliittymien sekä kevyen liikenteen risteämisten turvallisuutta, sillä alueella on koulu ja kasvavissa määrin myös raskasta liikennettä, kertoo yleissuunnitteluvaiheen projektipäällikkö Pirjo Pellikka Rambollista.

Kaavassa on huomioitu niin olemassa olevan asumisen yhteensovittaminen teollisuustoimintojen kanssa kuin palvelut ja virkistysmahdollisuudetkin. Myös hankkeen vaikutukset ympäristöön on arvioitu huolellisesti.

Rambollin vastuulla oli kuntatekniikan ja ympäristön suunnittelu noin 100 hehtaarin alueelle. Yleissuunnitteluvaiheessa alueen liikenneverkosta tutkittiin useita vaihtoehtoja maankäytön lähtökohdista. Teknis-taloudellisen vertailun perusteella ja liikenneturvallisuus huomioiden valittiin hankkeen ohjausryhmässä jatkosuunnitteluun ja edelleen toteutettavaksi Tehtaantien linjaus ja junaradan alitus Lunawoodin tontin eteläpuolelta.

Edullisimman toteutuksen lisäksi tämä ratkaisu mahdollisti alueen luontevan vaiheittain toteuttamisen ja sujuvat työnaikaiset liikennejärjestelyt pääosin olemassa olevaa verkostoa hyödyntäen. Se myös turvasi liikennöinnin olemassa olevalle teollisuudelle ja sen laajentumisen jo Soinlahden rakentamisen aikana, kertoo kuntatekniikan pääsuunnittelija Teemu Matilainen Rambollista.

Ota yhteyttä
Teemu Matilainen puh. 040 5437 291
Pirjo Pellikka puh. 040 5322 380

Ramboll Finland Oy

Ramboll Finland on osa kansainvälistä Ramboll Groupia. Ramboll kasvoi Suomen suurimmaksi konsulttitoimistoksi ostamalla toukokuussa 2014 merkittävän osan Pöyryn talotekniikan, kiinteistökonsultoinnin, projektinjohdon sekä kaupunki- ja aluesuunnittelun liiketoiminnoista. Palvelemme asiakkaitamme läpi koko Suomen nyt 1900 asiantuntijan voimin.

www.ramboll.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Bioteollisuuskeskittymän toteutuminen on Iisalmelle tärkeää, koska puunjalostusteollisuuden toimialaklusterin myötä alueelle syntyy uusia työpaikkoja. Hanke kohottaa osaltaan kaupunkikuvaakin. Ramboll laati Soinlahden alueen asemakaavan ja suunnitteli alueen kadut, vesihuollon, hulevesien hallinnan sekä vaativan ratasillan.
Tweettaa

Lainaukset

Uudessa asemakaavassa on korostettu erityisesti katu- ja tieliittymien sekä kevyen liikenteen risteämisten turvallisuutta, sillä alueella on koulu ja kasvavissa määrin myös raskasta liikennettä.
Pirjo Pellikka, Ramboll
Teknis-taloudellisen vertailun perusteella ja liikenneturvallisuus huomioiden valittiin hankkeen ohjausryhmässä jatkosuunnitteluun ja edelleen toteutettavaksi Tehtaantien linjaus ja junaradan alitus Lunawoodin tontin eteläpuolelta.
Teemu Matilainen, Ramboll