Uudesta pääkonttorista Rambollin suunnittelun lippulaiva

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 19.9.2017 klo 9

Suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin rakenteilla olevan uuden pääkonttorin peruskiveen muurattiin ajankuvaa: Suomi 100 -juhlavuoden rintakoru, rakennuksesta tulostettu 3D-malli, Espoon strategian kiteyttävä Espoo-tarina, Rambollin arvot ja päivän lehti. Ideoita aikakapselin sisällöstä kerättiin yrityksen Facebook-sivujen kautta.

Espoon Leppävaaraan, Turunväylän ja Kehä I:n kupeeseen, nousevan toimitalon peruskivi muurattiin 18.9. Päämuurarina toimi Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä .

─ Ramboll Finlandin kaltaisilla yrityksillä on tärkeä rooli kaupungin elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Kaupungin ja yritysten välisellä yhteistyöllä saamme aikaan asumista, työpaikkoja ja palveluja. Espoo on arvioitu kansainvälisessä tutkimuksessa Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi ja haluamme, että näin on jatkossakin. Olen iloinen, että myös Rambollin uusi pääkonttori sijaitsee hyvien ja jatkossa yhä paranevien kulkuyhteyksien varrella. Raide-Jokeri on meitä yhdistävä hanke, joka vahvistaa Espoon ja koko pääkaupunkiseudun elinvoimaa ja kestävyyttä, sanoo kaupunginjohtaja Mäkelä.

Rambollin uusi toimitalo palvelee valmistuttuaan yli tuhatta alan ammattilaista. Energiatehokkaassa, 19 000 kerrosneliömetrin rakennuksessa yhdistyvät sekä ympäristöystävällisyys että inspiroiva ja joustava työympäristö. Kohteelle haetaan kultatason Leed-ympäristösertifiointi (v4) , ja sinne rakennetaan sähköautojen latauspisteitä ja varaudutaan myös merkittävään latauspisteiden lisäämiseen tulevaisuudessa.

─ Haluamme tarjota henkilöstöllemme parhaat mahdolliset puitteet työskentelyyn. Lisäksi tahdomme uudessa pääkonttorissamme tuoda entistä joustavampia ja tiiviimmän asiakasyhteistyön mahdollistavia työtapoja toimiviksi käytännöiksi. Edellytämme tiloilta tehokkuutta, toimivuutta ja muuntojoustavuutta, sanoo hankekehitysjohtaja Kari Melander Rambollista.

Toimistotalokokonaisuuden omistaja on Keva, ja kohteen kehittäjä ja toteuttaja on Hartela. Rakennuksen suunnittelee arkkitehtitoimisto Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. Ramboll vastaa kohteen muusta suunnittelusta. Tilasuunnittelussa on hyödynnetty eri käyttäjäryhmiä ja Rambollin henkilöstöllä on ollut mahdollisuus esittää ideoita ja toiveita hankkeen alusta lähtien.

─ Rambollin uudesta pääkonttorista tulee ekologisen rakentamisen edelläkävijä. Kohde varustetaan muun muassa maalämmöllä ja aurinkopaneeleilla, kertoo Hartela Etelä-Suomi Oy:n varatoimitusjohtaja Tapio Rantanen .

─ Rambollin käyttöön tuleva uusi energiatehokas pääkonttori sopii erittäin hyvin Kevan suoriin kiinteistösijoituksiin. Kohteen suunnittelussa ja toteutuksessa on heti alusta alkaen asetettu korkeat tavoitteet energia- ja ympäristöasioille sekä tilojen muunneltavuudelle vuokralaisten tilatarpeiden mukaisesti, Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen sanoo.

Ramboll Finlandin uusi pääkonttori valmistuu osoitteeseen Itsehallintokuja 1 vuoden 2019 alkupuolella. Rakennustyöt alkoivat keväällä 2017.

Ota yhteyttä
Ramboll Finland Oy, hankekehitysjohtaja Kari Melander, p. 0400 922501
Hartela Etelä-Suomi Oy, varatoimitusjohtaja Tapio Rantanen, p. 010 561 3348
Keva, kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen, p. 020 614 2493

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2200 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi  

Avainsanat:

Yrityksestä

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 200 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2300 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi

Tilaa