Jaa

Lainaukset

Asiantuntevista osaajista on pulaa. Teknisen alan suunnannäyttäjien on tärkeää olla mukana panostamassa tulevaisuuden tekijöihin, jotta saamme osaajia alalle myös jatkossa. Haluamme olla mukana kehittämässä yliopistosta oman alansa huipputoimijaa
Jarkko Niittymäki, Ramboll
Kiina on maailman väkirikkaimpana maana ymmärtänyt, että kasvavaan kulutukseen vastaamiseen ja ilmanlaadun parantamiseen tarvitaan kestävämpää energiantuotantoa. Maan kasvava merituulivoimateollisuus avaa mahdollisuuksia Rambollin keihäänkärkipalvelussa, eli merituulivoimaloiden perustusten suunnittelussa, mutta myös kaikilla muilla tuulivoimapuistojen suunnitteluun liittyvillä osaamisalueillamme. Tämä hanke on virstanpylväs ja poikii toivottavasti lisää projekteja Kiinassa.
Søren Juel Petersen
Näemme Pohjanmaan kasvualueena. Uusien rakennushankkeiden myötä tarvitsemme lisää osaajia ja samalla vahvistamme rakennesuunnittelun tarjontaamme Seinäjoen seudulla.
Juha Valtari, Ramboll
Syvällisen paikallistuntemuksemme ja pitkän kokemuksemme ansiosta voimme jatkossa palvella entistä monipuolisemmin nykyisiä ja tulevia asiakkaitamme. Isossa talossa haastaviinkin hankkeisiin löytyy tekijöitä ja erikoisasiantuntijoita monelta sektorilta.
Markku Savela, Insinööritoimisto Savela
Olemme globaali toimija ja taloutemme on vahvalla pohjalla. Lisäksi pyrimme jatkuvasti parantamaan palvelujamme ja syventämään osaamistamme. Meillä on siis hyvät valmiudet selvitä kuluvan vuoden haasteista ja tarttua liiketoimintamahdollisuuksiin.
Jens-Peter Saul, Ramboll Group
Rakennustöiden alkaminen on ilahduttava askel eteenpäin. Sen myötä hanke konkretisoituu, ja tulee kaikille näkyvämmäksi.
Tuula Haavisto, Helsingin kaupunki
Ensimmäiseksi valetaan kirjaston kellarin ulkoseinän anturoita, jotka ovat kiinni kalliossa ja muodostavat sen kanssa vesitiiviin rakenteen kellarin ympärille.
Johan Rosqvist, Ramboll
Työelämäyhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Sopimus kansainvälisen yrityksen kanssa antaa monipuolisia mahdollisuuksia opiskelijoille.
Arto Sormunen, Mikkelin ammattikorkeakoulu
Suhtaudumme tulevaisuuteen luottavaisin mielin: ympäristöpalveluidemme kysyntä on vakaata ja meillä on tarvetta lisätyövoimalle.
Pentti Manninen, Ramboll
Nyt solmitun yhteistyön myötä tarjoamme harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja ympäristöteknologian opiskelijoille ja otamme vastaan opiskelijaryhmien vierailuja esimerkiksi pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuskohteilla.
Outi Salonen, Ramboll
Enää ei riitä, että konsulttitoimisto voi tarjota teknistä huippuasiantuntemusta ja monialaosaamista. Voimme palvella asiakkaita entistä paremmin, kun uudet hankkeet tunnistetaan aiempaa varhaisemmassa vaiheessa.
Mikko Leppänen, Ramboll
Tärkeintä on ymmärtää, mitä asiakas haluaa ja tarvitsee. Sen taustalla projektin menestystä ohjaavat aikataulu, osaaminen, laatu ja kustannukset.
Kari Melander, Ramboll
Leppävaaran uimahalli ei ole virallisesti suojeltu kohde, mutta arkkitehtoniset arvot haluttiin huomioida korjaamisessa. Betonipalkit ja julkisivu säilyivät korjauksenkin jälkeen entisen näköisinä, vaikka sisätiloja järjesteltiin jonkin verran uudestaan.
Tomi Laitinen, Ramboll
Suunnitelmien yhteensovittamisessa Big Room on erinomainen ratkaisu, sillä koko suunnittelijaryhmän lisäksi työskentelyyn osallistuu myös käyttäjien edustajia.
Mikael Lindgren, Ramboll
Vaativien tilaryhmien edellyttämät tekniset ratkaisut, monien käyttäjäryhmien huomioonottaminen sekä energiatehokkuus- ja toiminnallisuusvaatimusten hallinta muodostaa monipuolisen kokonaisuuden.
Kari Kaleva, Granlund
Kyseessä on valtava projekti. Hankkeen 500 MW:n jäähdytystehoon tarvitaan 150 MW sähköä, ja tällä on huomattava vaikutus sähköverkkoon.
Jens Ole Hansen, Ramboll Energia
Mielestämme suunnittelun ja rakentamisen laatutavoitteiden pitää näkyä valmiissa rakennuksessa. Julkisuudessa olleet homekoulu- ja kosteusvauriotapaukset osoittavat, että uudenlaiselle lähestymistavalle on tarvetta.
Juha Valtari, Ramboll
Kosteudenhallinta ei ole pelkästään työmaan ja toteutusvaiheen asia, vaan koko rakentamisprosessin ja sen osapuolten yhteinen tehtävä ja rakennuksen elinkaaren mittainen asia. Tilaajan rooli korostuu tavoitteiden asettamisessa, varmistamisessa ja todentamisen vaatimisessa, jotta kokonaisuus toimii halutusti.
Pekka Seppälä, Oulun kaupunki
Kiinteistökannan ikääntyessä ja energiatehokkuusvaatimusten lisääntyessä talotekniikan osaamiselle on Suomessa entistä suurempi tarve.
Juha Valtari, Ramboll
Projectus Teamilla on erityisosaamista muun muassa kauppakeskusten, toimistorakennusten, hotellien ja vaativien korjausrakentamishankkeiden talotekniikka- ja energiaratkaisuista. Henkilöstöllemme kauppa tuo uusia mahdollisuuksia kansainvälisessä ja monialaisessa yrityksessä.
Juha Pihlajamäki, Projectus Team
─ Ramboll on jo nyt vahva paikallinen toimija. Tämä yrityskauppa vahvistaa asemaamme Päijät-Hämeessä edelleen ja tuo Lahden seudun asiakkaillemme entistä monipuolisempaa ja arvostettua paikallista osaamista. Lisäksi yrityskauppa lisää resursseja vastata asiakkaittemme tarpeisiin infrastruktuurin suunnittelun saralla niin Lahden seudulla kuin meille tärkeillä markkina-alueilla Kaakkois-Suomessa ja pääkaupunkiseudun kehyskunnissa.
Jarkko Niittymäki, johtaja, Ramboll Finland Oy
─ Kauppa varmistaa toiminnan jatkumisen TL-Suunnittelun työntekijöille ja antaa paremmat valmiudet vastata tulevaisuuden haasteisiin. Työntekijöidemme osaaminen ja kokemus täydentävät hyvin Rambollin osaamista. Samalla kauppa antaa heille mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä urallaan.
Risto Pitkänen, hallituksen puheenjohtaja, TL-Suunnittelu Oy
Ramboll on viime aikoina ollut mukana useissa Suomen ykköshankkeissa kuten Helsinkiin rakennettavassa Uudessa Lastensairaassa. Asiantuntijaresurssien vahvistamisen myötä meillä on entistä paremmat valmiudet toteuttaa lisää suuria ja monipuolisia hankkeita tiukoissakin aikatauluissa.
Juha Valtari, Ramboll
Vuodet osana Ramboll Groupia ovat olleet antoisia ja opettaneet meille paljon, vaikka viime ajat ovatkin olleet liiketoiminnallisesti haastavia. Olemme innoissamme mahdollisuudesta lähteä kehittämään liiketoimintaa paikallisin voimin.
Peeter Škepast
Liikenteen sujuvuuden varmistaminen hankkeen aikana on ensiarvoisen tärkeää. Lisähaastetta suunnittelulle on tuonut väylän kapeus, sillä ylimääräistä pelivaraa ei ole.
Helmer Berndtson, Ramboll
Pidän hyvänä saavutuksena, että näin mittava investointi lopulta toteutui näinä tiukkojen kuntatalouksien aikoina. Ilman suunnittelun aikana jalostunutta ideaa pilaantuneen maan peittämisestä puhtaammilla maamassoilla hanke olisi kuitenkin saattanut jäädä toteutumatta.
Mervi Käki, Linnan Kehitys Oy
Olemme käyttäneet paljon mietintäaikaa sekä yleisön että artistien ja muiden tapahtumiin osallistuvien viihtyvyyden varmistamiseen. Tekniikka alueella palvelee sekä pieniä että suuria tapahtumia.
Jani Lepistö, Ramboll
Kirkonkylän keskusta tiivistyy uuden torin ympärille. Tilaratkaisut ovat joustavia, ja julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan. Monipuolista asuinrakentamista on suunnitelmassa esitetty 1600 – 2000 uudelle asukkaalle. Suunnitelma on realistinen ja se voidaan toteuttaa vaiheittain.
Mari Holmstedt, Laukaan kunta
Kilpailuehdotuksessamme Laukaan keskustan ydinalueen rakennetta ja asemaa kirkonkylän keskiönä korostetaan uusilla keskustakortteleilla, jotka poikkeavat muotokielellään ja omaleimaisuudellaan ympäröivistä korttelialueista.
Mikko Siitonen, Ramboll
Omin rakennuttajaresurssein meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä näin suuresta ja tiukkaan aikataulutetusta hankkeesta.
Mika Malkki, Helsingin kaupungin tilakeskus
Tulemme esimerkiksi huolehtimaan siitä, että työmaanaikainen kosteuden- ja puhtaudenhallinta hoituvat ensiluokkaisen pätevin resurssein. Nämä tehtävät vaikuttavat ratkaisevasti myös tilojen tuleviin olosuhteisiin.
Petri Hyttinen, Ramboll CM
Nya Karolinska Solna -sairaalahanke nopeutui useilla kuukausilla, kun Levanderin kehittämä työkalu lyhensi tietomallien konvertointiprosessia viikosta puoleen päivään.
Matti Mannonen, SKOL ry
Kun luomme projekteihin sellaisen ilmapiirin, että tieto on yhteistä ja saatavilla kaikille osapuolille samanaikaisesti arkkitehdeista talotekniikkasuunnittelijoihin, niin pääsemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Max Levander, Ramboll
Nykyisen ja suunnitteilla olevan korkeakoulutuksen sisältö ei kaikilta osin vastaa työnantajien odotuksia. Koulutusohjelmien pitäisi antaa enemmän valmiuksia infrastruktuurin ylläpitoon ja kehittämiseen.
Riitta Kettunen, Ramboll
Jos vesihuollosta halutaan Suomelle kilpailukykyinen kasvu- ja vientiala, tarvitaan selkeää lisäpanostusta myös alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.
Vesa Salminen, Ramboll Management Consulting
Meillä on ollut kova huoli alan osaamisen varmistamisesta tulevaisuudessa, ja nyt onkin ripeiden toimenpiteiden aika.
Osmo Seppälä, Suomen Vesilaitosyhdistys ry
Asiantuntijamme niin kirjoituspöytien ääressä kuin voimalaitoksilla taipuivat hankkeessa työtapoihin, joita ei teknisissä korkeakouluissa opeteta. Ennen kaikkea palkinto kuuluu kuitenkin kiinnostuneille kaupunkilaisille, jotka toivat arviointiin tietämyksensä omasta lähiympäristöstään.
Minna Näsman, Helen Oy
Työ oli erittäin vaativa. Vaikutusten riippuvuussuhteet edellyttivät niin Helenin kuin Rambollinkin parhaiden asiantuntijoiden saumatonta yhteistyötä.
Joonas Hokkanen, Ramboll
Seppo Parantala, Ramboll
Tavallinen tielläliikkuja tulee sillan valmistuttua huomaamaan eron entiseen muun muassa siinä, että enää ei tarvitse pelätä kapealle sillalle ajamista. Jännevirran yli voi jatkossa ajaa normaalia valtatienopeutta. Vesilläliikkujan puolestaan ei tarvitse enää kokea reistailevasta avattavasta sillasta aiheutuvia yllätyksiä.
Petri Keränen, Pohjois–Savon ELY-keskus
Meillä ELY-keskuksessa on yhteinen näkemys Liikenneviraston kanssa siitä, että hankkeella on kiire. Vanha silta on käyttöikänsä päässä. Sillan kantavuus ei enää riitä. Kapeutensa takia silta on myös liikenneturvallisuusriski.
Ramboll laatii itäisen, 14 kilometrin pituisen tieosuuden suunnitelmat vastuualueenaan Saarasjärven ja Vaalimaan välinen osuus sekä Vaalimaan rajanylityspaikan rekkaliikenteen odotusalue. Ramboll vastaa myös suunnitteluryhmän johtamisesta. Eri tekniikkalajien suunnittelu organisoidaan tasapuolisesti Rambollin ja Siton välillä.
Projektipäällikkö Seppo Massinen, Ramboll
Nyt solmittu yhteistyö Rambollin kanssa antaa One1:lle erinomaisen tilaisuuden tuoda energiaosaamista laajempiin alueellisiin kehityshankkeisiin.
Mika Kallio, One1
Keskitettyjen energiaratkaisujen rinnalle ovat kunta- ja aluetasolla rakentumassa hajautetut tai hybridimallit, joissa korostuu paikallisten energialähteiden hyödyntäminen.
Mirja Mutikainen, Ramboll
Vantaan uusi toimipiste takaa asiakkaillemme parhaat mahdolliset palvelut, jotka ovat entistäkin helpommin saatavilla.
Magnus Björklund, Volvo Finland
Uusi kiinteistö vastaa paremmin myös yhä tiukentuviin energia- ja ympäristövaatimuksiin.
Reijo Sandberg, Ramboll
Tilojen uusiokäytöllä voidaan aktivoida alueiden elinvoimaisuutta ja kehittymistä. Hylätyillä teollisuus- tai liikealueilla on tyypillisesti valmis ja toimiva infrastruktuuri ja usein myös kulttuurihistoriallista arvoa.
Ramboll
Maassamme ei toistaiseksi ole kokonaiskuvaa käytöstä poistuvien teollisuusalueiden tai muiden uusiokäyttöä tarvitsevien alueiden laajuudesta. Brownfield-alueiden kehittämisestä ei myöskään ole pystytty muodostamaan kansallisen tason tahtotilaa.
Maarit Vuorela, Ramboll Management Consulting
Paras lopputulos saavutetaan, kun kaupungit toimivat vetureina, paikallinen poliittinen päätöksenteko tukee kehittämistä ja kiinteistönomistajat sitoutuvat edistämään asiaa.
Ramboll
Helsingissä ratahankkeella on keskeinen rooli osana uuden yleiskaavan kestävän liikkumisen verkostokaupunkia ja sen laajaa raideverkkoa.
Heikki Hälvä, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Raide-Jokeri vaikuttaa merkittävästi radan lähialueen maankäytön kehittymiseen tulevaisuudessa.
Pekka Kuorikoski, Ramboll