Rapunzel of Sweden avaa Helsingissä

Report this content

Rapunzel of Sweden avaa tänään uuden Concept Storensa Helsingissä. Uusi kampaamo-noutomyymälä on ensimmäinen liike, jonka yritys avaa Ruotsin ulkopuolella. Kampaamo sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa kauppakeskus Citycenterissä.

Hiustenpidennyksiin erikoistunut Rapunzel of Sweden avaa tänään ensimmäisen liikkeensä Ruotsin ulkopuolella. Uusi Concept Store, jossa toimii sekä kampaamo että noutomyymälä, avataan kauppakeskus Citycenterissä Helsingin keskustassa. Toimitilat vihittiin eilen käyttöön. Paikalla oli monia nimekkäitä suomalaisia bloggareita, kirjoittajia ja elinkeinoelämän huippuja, myös Rapunzel of Swedenin perustaja Ida Backlund.

-          Rapunzel on tehnyt upean matkan. Liikkeen avaaminen Suomeen on meille merkittävä virstanpylväs. Jokainen on tehnyt loistavaa työtä ja tuntuu hienolta, kun kaikki ihanat asiakkaamme pääsevät nyt nauttimaan lopputuloksesta, sanoo Ida Backlund, Rapunzel of Swedenin perustaja.

Avajaiset jatkuvat tänään ja ovet avataan myös yleisölle. Kampaamopalveluiden lisäksi asiakkaat voivat ostaa hiustenpidennyksiä ja lisäkkeitä suoraan liikkeestä. Rapunzelin verkkokaupassa on asioinut lähes 60 000 suomalaista, mikä tekee Suomesta yrityksen toiseksi suurimman markkina-alueen. Helsinkiin laajentuminen on luonnollinen askel yhtiön kasvussa.

-          Suomen markkinat ovat olleet meille yksi tärkeimmistä jo vuosia. Tuntuu todella mukavalta ja jännittävältä, kun voimme nyt avata ensimmäisen Concept Storemme Ruotsin ulkopuolella ja pääsemme entistä lähemmäksi asiakkaitamme, sanoo Sofia Bertills, Rapunzel of Swedenin toimitusjohtaja.

Uuden myymälän avaaminen ulkomailla on osa yrityksen kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa yrityksen asema kansainvälisenä brändinä ja hiustenpidennysten johtavana toimittajana. Rapunzel of Swedenin verkkokauppa myy pidennystuotteita ja hiustarvikkeita yli 60 maahan ympäri maailmaa. Rapunzelilla on Suomeen avattavan liikkeen lisäksi kampaamoita eri puolilla Ruotsia.

Lisätietoa:

Sofia Bertills, tj Rapunzel of Sweden

Sähköposti: sofia.bertills@rapunzel.com

Puhelin: + 46 90-690 30 01

Sonja Vaatsio, Salon & Store Manager Helsinki

Sähköposti: sonja.vaatsio@rapunzel.com

Puhelin: 040-776 63 70

Rapunzel of Sweden on Pohjoismaiden johtavia hiustenpidennysyrityksiä. Yritys toimii pääasiassa verkossa, ja sillä on asiakkaita yli 60 maassa. Valikoimaan kuuluu hiustenpidennyksiä, peruukkeja ja hiustenhoitotuotteita, joita se myy omalla Rapunzel®-tuotemerkillään sadoilletuhansille ihmisille ympäri maailmaa. Mittavan verkkoliiketoimintansa lisäksi Rapunzel of Sweden on perustanut Rapunzel® Store Concept -konseptimyymäläketjun, johon kuuluu kampaamo-noutomyymälöitä sekä Suomessa että Ruotsissa. Se on perustanut myös Rapunzel vs. Cancer -säätiön. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Uumajassa Pohjois-Ruotsissa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Rapunzel on tehnyt upean matkan. Liikkeen avaaminen Suomeen on meille merkittävä virstanpylväs. Jokainen on tehnyt loistavaa työtä ja tuntuu hienolta, kun kaikki ihanat asiakkaamme pääsevät nyt nauttimaan lopputuloksesta.
Ida Backlund