Jyväskylän alueen finalisti haussa Pajatson MM09 -kisaan

Lauantaina 7. marraskuuta Jyväskylässä kisataan Pajatson aluemestaruudesta. Vuoden 2007 aluemestari Juha Jukkala Jyväskylästä joutuu kovan koetuksen eteen puolustaessaan finaalipaikkaansa. Aluemestaruudesta taistelevat Jukkalan lisäksi alkukarsintojen parhaimmisto - 207 pelaajan joukosta karsiutuneet pajatsotaiturit.

Jukkalan haastaa Jyväskylässä neljältä alkukarsintapaikkakunnalta jatkoon päässeet pelaajat: Jarkko Korju, Tomi Keski, Harri Korhonen, Hannu Luoma, Jari Kokko, Timi Karsikko, Tero Takalo-Eskola, Juho Bäckman, Risto Korpela, Antti Sopanen, Marja Ranta, Pekka Nyman, Anne Pitkänen ja Erkki Kautola. Maailmanmestaruus ratkaistaan tänä vuonna uudella Pajatsolla. Vaikka Pajatso on uusi, niin pelit ovat tuttuja. Kisassa ratkaisee edelleen tuuri, tyyli, taito ja hyvät hermot aivan kuten ennenkin. Sen lisäksi uuden Pajatson lyöntikorkeutta voi säätää, jolloin pelaaja pääsee iskemään Voitto- ja Porttipeliä nyt myös omalta optimaaliselta korkeudeltaan. Aluemestaruuskilpailujen tunnelmaa nostattavat juontajat Jaana Pelkonen ja J-P Jalo sekä artistit Veeti Kallio ja Lenni-Kalle Taipale. Mukana menossa ovat myös RAY:n avustuksen saaja SPR: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Pajatso MM09 -aluemestaruudesta kisataan Jyväskylässä lauantaina 7.11.2009 klo 14–16 elokuvateatteri Finnkino Fantasiassa, osoitteessa Kauppakatu 29-31. Lisätiedot: tiedottaja Tiina Piispanen, puh. 040 745 1497 tai projektipäällikkö Laura Järveläinen, puh. 0400 256 317 sekä www.pajatso.fi

Yrityksestä

RAY (Raha-automaattiyhdistys) perustettiin vuonna 1938 keräämään rahapelitoiminnalla varoja suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tukemiseen. RAY:llä on yksinoikeus raha-automaatti- ja kasinopelitoimintaan sekä kasinon pitoon Suomessa. RAY nojaa toiminnassaan neljään arvoon: luotettavuus, asiakaslähtöisyys, toiminnallinen tehokkuus ja ihmisen arvostaminen.

Tilaa