Jyväskylän Club RAY muuttuu Clubiksi

 

Raha-automaattiyhdistyksen Club RAY Jyväskylän Kävelykadulla muuttaa konseptiaan joulukuun lopulla. Pelisali muuttaa uudistuksen myötä seinän taakse ravintola Old Brick´s Inn:in tiloihin. Samalla sen nimi muuttuu lyhyesti ja ytimekkäästi Clubiksi.

Muutoksen taustalla on entisen liiketilan vuokrasopimuksen irtisanominen, jonka vuoksi Raha-automaattiyhdistys joutui etsimään uusia liiketiloja. Sopimuksen irtisanomisen yhteydessä käynnistettiin myös Club RAY:n henkilökuntaa koskeneet YT-neuvottelut. Uuden toimintamallin löytymisen myötä YT-prosessi päättyi onnellisesti niin, että ketään vakituisessa työsuhteessa olevaa ei irtisanota eli kaikki nykyiset työntekijät jatkavat sopimustensa mukaisesti.

- Hienoa että löysimme nykyisen yhteistyökumppanin kanssa mahdollisuuden jatkaa yhteistyötä viereisissä tiloissa. Samalla kehitämme toimintaamme ja kokeilemme ravintolaliiketoimintaan sopivampaa konseptia. Tällä uudella konseptilla ja yhteistyömuodolla voimme viedä laajemmat pelipalvelut ravintola-asiakkaille ja samalla tarjota asiakkaillemme monipuolisemmat oheispalvelut. Toivomme että pystymme kokeilun jälkeen laajentamaan konseptia myös muille paikkakunnille. Odotamme tältä konseptilta paljon, RAY:n Liikepaikat-yksikön johtaja Jari Kivelä sanoo.

Uudella Clubilla on kolme pöytäpeliä: Dynamic Poker, Ruletti ja Red Dog sekä parisenkymmentä peliautomaattia. Myös suuren suosion saavuttanut automaattinen pokeripöytä Lightning Poker säilyy pelivalikoimassa. Samalla oheispalvelut paranevat ravintola Old Bricks Innin ruoka- ja juomatarjonnan myötä.

- Meillä on ilo jatkaa yhteistyötä maineikkaan ja arvostetun ravintolan kanssa. Yhteistyö on aina vuodesta 2000 saakka toiminut moitteettomasti vanhan Clubin osalta. Odotammekin edelleen hyvää ja jatkuvaa yhteistyötä. Samalla YT-neuvotteluiden lopputuloksena voimme tarjota kaikille nykyisille työntekijöille töitä myös tulevaisuudessa, RAY:n palveluesimies Juha Iljin kuvailee

Uusi Club aukeaa asiakkaille joulun ja uudenvuoden välipäivinä ja sen aukioloajat ovat samat kuin Ravintola Old Bricks Inn:llä. Avajaisia juhlitaan uudenvuodenaattona teemaan sopivan tarjoilun merkeissä. Alkuvuoden aikana Clubilla järjestetään Jyväskylän Pokerimestari -turnaus yhteistyössä RAY:n nettipokerin kanssa. Vanha Club RAY sulkee ovensa perjantaina 23.12.

Lisätietoja:
Liikepaikkajohtaja Jari Kivelä, p. 0400 664 884
Palveluesimies Juha Iljin, p. 040 709 4511

 

Raha-automaattiyhdistys on suomalaisen hyvinvoinnin tukija. RAY:n koko voitto, lähes 370 miljoonaa euroa, käytetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan sekä sotiemme veteraanien hyväksi. Tämän tekevät mahdolliseksi lähes kaksi miljoonaa suomalaista, joille pelimme tarjoavat jännitystä ja viihdettä. RAY:n yksinoikeus raha-automaatti- ja kasinopeleihin perustuu vastuulliseen toimintaan. RAY - Hyvän tahdon pelejä. www.ray.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

RAY (Raha-automaattiyhdistys) perustettiin vuonna 1938 keräämään rahapelitoiminnalla varoja suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tukemiseen. RAY:llä on yksinoikeus raha-automaatti- ja kasinopelitoimintaan sekä kasinon pitoon Suomessa. RAY nojaa toiminnassaan neljään arvoon: luotettavuus, asiakaslähtöisyys, toiminnallinen tehokkuus ja ihmisen arvostaminen.

Tilaa