Pajatso MM09: Oulun aluemestaruudesta kamppailee 19 pelaajaa

Sunnuntaina 18.10. Oulussa kisataan Pajatson aluemestaruudesta. Edellinen aluemestari Kauko Takalo kohtaa kisassa haastajat, kun alueen parhaimmisto kokoontuu tositoimiin Pajatso MM09 – kisoihin. – Markka-aikaan tuli pelattua Pajatsoa aina silloin, kun peli sattui kohdalle. Tosin en silloinkaan pelaamiseen paljon tuhlaillut. Nykyisin pelaan vain satunnaisesti. Uutta Pajatsoa en ole vielä nähnyt kertaakaan, joten valmistautuminenkin on jäänyt olemattomiin, Kauko Takalo kertoo kisatunnelmistaan. Maailmanmestaruus ratkaistaan tänä vuonna uudella Pajatsolla. Vaikka Pajatso on uusi, niin pelit ovat tuttuja. Kisassa ratkaisee edelleen tuuri, tyyli, taito ja hyvät hermot aivan kuten ennenkin. Sen lisäksi uuden Pajatson lyöntikorkeutta voi säätää, jolloin pelaaja pääsee iskemään Voitto- ja Porttipeliä nyt myös omalta optimaaliselta korkeudeltaan. Kauko Takalon haastavat Oulussa: Päivi Haapakorva (Oulu), Juha Hatunen (Oulu), Jari Herranen (Ylivieska), Jarmo Hätälä (Oulu), Keijo Isola (Raahe), Keijo Isotalo (Ylivieska), Ari Itämies (Tupos), Timo Juntunen (Oulu), Ossi Laaksonen (Oulu), Raimo Lehtimäki (Kempele), Jouni Löytynoja (Ylivieska), Vuokko Marttinen (Kuusamo), Taisto Pitkänen (Kuusamo), Sakari Puotiniemi (Oulu), Tommi Sorvoja (Ylivieska), Atso Tarujärvi (Raahe), Olli Trog (Oulu) ja Klaus Vesa (Oulu). Aluemestaruuskilpailujen tunnelmaa nostattavat juontajat Jaana Pelkonen ja J-P Jalo sekä artistit Veeti Kallio ja Lenni-Kalle Taipale. Sen lisäksi julkkiskisaajat, taikuri Joni Pakanen, poppipappi Mikko Salmi, Lasten musiikkiorkesterin Markus Lampela ja Pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Petri Tuomi näyttävät miten pitkälle heidän taitonsa riittävät ja kestääkö pelisormi paineet loppuun asti. Mukana menossa ovat myös RAY:n avustuksen saajat: Mielenterveyden Keskusliitto, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Nuorten Ystävät ja SPR:n Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa). Pajatso MM09 -aluemestaruudesta kisataan Oulussa sunnuntaina 18.10.2009 klo 14–16 Finnkino Plazassa, Torikatu 32. Lisätiedot: - tiedottaja Pirjo Ilves, 040 7400 941 - projektipäällikkö Laura Järveläinen, 0400 256 317 - www.pajatso.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

RAY (Raha-automaattiyhdistys) perustettiin vuonna 1938 keräämään rahapelitoiminnalla varoja suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tukemiseen. RAY:llä on yksinoikeus raha-automaatti- ja kasinopelitoimintaan sekä kasinon pitoon Suomessa. RAY nojaa toiminnassaan neljään arvoon: luotettavuus, asiakaslähtöisyys, toiminnallinen tehokkuus ja ihmisen arvostaminen.

Tilaa