Saloon Suomen ensimmäinen liikennemyymälään sijoitettu Pelikioski

Salon ABC Piihoviin avataan lauantaina 1. marraskuuta Suomen ensimmäinen liikennemyymälään sijoitettu RAY:n pelikioski. Kaikkiaan kioski on Suomen kolmas, sillä ensimmäinen avattiin kesäkuussa Tampereelle ja toinen elokuussa Turkuun.

Pelikioskissa on aina yksi asiakaspalvelija opastamassa ja neuvomassa pelaajia sekä tarkistamassa alueella pelaamiseen vaadittavan18 vuoden iän. Uusi pelikioski korvaa liikennemyymälässä aiemmin olleet automaatit, joita on voinut pelata 15 vuotta täyttäneet. Alueelta löytyy kaikkiaan 17 raha-automaattia ja kaksi rahanvaihtoautomaattia.

Pelikioski on RAY:n uudenlainen pelipaikka, jossa yhdistyvät pelaamisen helppous, aukoton ikärajavalvonta ja vastuullinen pelitoiminta. Pelikioskit on sijoittua paikkoihin, joissa suomalaiset liikkuvat, kuten kauppakeskuksiin, hypermarketteihin ja suurille liikenneasemille. Pelikioskista löytyy 10–20 automaattia, tilasta riippuen.

Salon ABC Piihovin uusi pelialue palvelee asiakkaita arkisin 6-24 ja 24 tuntia perjantaiaamusta kello 6 aina sunnuntai-iltaan kello 24.

Lisätietoja: konseptipäällikkö Kai Roiha, puh. 0400 406 357 tai Ulla Maksimainen, joka on tavattavissa ABC Piihovilla lauantaina 1.11. klo 12 asti, puh. 040 772 4376.

Yrityksestä

RAY (Raha-automaattiyhdistys) perustettiin vuonna 1938 keräämään rahapelitoiminnalla varoja suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tukemiseen. RAY:llä on yksinoikeus raha-automaatti- ja kasinopelitoimintaan sekä kasinon pitoon Suomessa. RAY nojaa toiminnassaan neljään arvoon: luotettavuus, asiakaslähtöisyys, toiminnallinen tehokkuus ja ihmisen arvostaminen.

Tilaa