Renaultin uutuuksia 2016 Pariisin autonäyttelyssä

Report this content

Renault on uudistanut hurjalla vauhdilla koko mallistonsa ja nyt kierroksen viimeisenä uusi Koleos esitellään eurooppalaisille. Jännittävä konseptiauto Trezor näyttää Renaultin muotoilun tulevaisuuden suunnan. Monipuolisessa Pariisin uutuusvalikoimassa ovat myös uudistunut Clio, Grand Scénic sekä Mégane Sedan.

Renaultin suosio jatkaa Suomessa nopeaa kasvuaan jo kolmatta vuotta. Toissa vuonna Renaulthenkilöautojen rekisteröinnit kasvoivat 58,8 prosentilla edellisvuoteen verrattuna ja viime vuonna myynnin nousu oli 62,8 prosentilla vielä hurjempaa. Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on Renaulteja rekisteröity yli kolmekymmentä prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Rekisteröintien tahti ei ole ainakaan laantumassa, sillä pian saadaan asiakkaille ensimmäiset uudistuneet Cliot ja Méganen farmarimalli Sport Tourer antaa myynnille piristysruiskeen. Seuraava kasvuaalto saadaan Scénic ja Grand Scénic tila-autoista, joita seuraa Pariisin autonäyttelyssä esiteltävä erittäin tilava katumaasturi, Koleos.

Renault-katumaasturien lippulaiva – Renault Koleos

Uusi Koleos on niin ulkonäöltään kuin sisustukseltaan hyvin samantyylinen kuin Renaultin ylellisin henkilöautomalli Talisman. Kaksikko kehitettiin rinta rinnan ja kummankin korin muotoilusta vastaa Alexis Martot.

Keväällä 2017 myyntiin tuleva uutuus on 4,67 metriä pitkä eli yli kaksikymmentä senttiä Kadjaria kookkaampi. Akseliväli on 2,71 metriä, mikä varmistaa mahtavat tilat niin edessä kuin takana matkustaville. Takana istuvilla on enemmän jalkatilaa kuin missään muussa tämän luokan autossa. Suunnittelijoiden tavoitteena oli tarjota kaikilla Koleoksen paikoilla erittäin korkeatasoinen mukavuus.

”Uusi Koleos saattaa päätökseen Renault-malliston renessanssin, joka alkoi Clion myötä vuonna 2012. Muotoilijana oli haaste luoda katumaasturi, joka ei ole vain tyylikäs vaan samalla myös moderni ja dynaaminen. Uusi Koleos ilmaisee sisäisen voimansa. Se on joka sentiltään täysiverinen katumaasturi ja se on joka sentiltään Renault”, kuvailee Renaultin muotoilujohtaja Laurens van der Acker Koleosta.  

Monesta katumaasturista poiketen uusi Koleos sopii myös vaikeisiin paikkoihin. Sen maavara on peräti 213 mm ja niin tulo- kuin jättökulma ovat tavallista suuremmat. Kehittynyt nelivetotekniikka varmistaa etenemisen hankalissa olosuhteissa. Kuljettaja voi valita pelkän etuvedon tai automaattisen nelivedon. Tilanteen niin vaatiessa voi nelivedon lukita päälle.

Moottoriksi Koleokseen on tarjolla kaksi bensiini- ja kaksi dieselmoottoria, joiden tehot ulottuvat 96 kW:sta (130 hv) aina 127 kW:iin (175 hv). Vaihteistoksi voi valita kuusivaihteisen manuaalin tai X-Tronic-automaattivaihteiston.

Vaikka Koleos on Suomessa lähes tuntematon Renaultin mallinimi, niitä on myyty vuodesta 2008 alkaen ympäri maailmaa yli 300 000 kappaletta. Ensimmäinen Koleos nähtiin jo paljon ennen tuota vuonna 2000 Geneven autonäyttelyssä. Silloin esitelty Koleos oli ylellinen sekoitus henkilöautoa, maasturia ja tila-autoa, aivan kuten kesällä 2017 Suomeen saapuva uusi Koleos.

Trezor-konseptiauto kertoo Renaultin tulevaisuudesta

Uusi Koleos liittyy viimeisenä Renaultin mallina vuonna 2010 paljastetun DeZir-konseptiauton esittelemään muotoilufilosofiaan. Renaultin nykyinen muotoilu on tutkimusten mukaan ollut vuodesta 2014 alkaen yksi asiakkaiden tärkeimmistä syistä ranskalaismerkin hankkimiseen.

Muotoilujohtaja Laurens van der Acker ja hänen tiiminsä esittelevät Trezor-konseptiautossa Renaultin seuraavan muotoilufilosofian: ”Trezorin myötä lähdemme rakentamaan malliston seuraavaa sukupolvea. Konseptiautomme on ilmaisun vapauden hedelmä, joka valmistaa tietä tulevissa malleissa nähtäville trendeille. Keskitymme niissä kahteen kategoriaan: ranskalaiseen muotoiluun ja elämisen helppouteen.”

Uudessa Renaultin muotoilussa hallitsevat lämpimät, selkeät ja sensuellit linjat, vahva tuttu keulan ilme ja C-muotoiset Renaultille tyypilliset valot. Trezorissa katseita kääntävät sen punaiset lasipinnat, ja innovatiivisen hiilikuitukorin pintojen kontrastit.

Trezorin linjoissa on klassisen GT:n eli Gran Tourismon kauneutta. Konepellissä hunajakennon muotoiset ilmanottoaukot toistavat korin takaosan rakennetta. Kahdeksankulmaisten muotojen muuttuva geometria kuvaa auton dynaamisuutta ja luo vaikutelman kuin auto hengittäisi.

Korin vasemmalla puolella polttoainesäiliön täyttöaukon korkki on korvattu auton lataustilan analogisella mittarilla. Polttoainesäiliön korkkia ei tarvita, sillä kyseessä on sähköauto. Takana tulevaisuuden tekniikasta kertovat takavalot, joihin on valokuidulla integroitu punainen laservalo.

Trezorin sisustuksessa uusia ideoita ja materiaaleja

Trezorin punasävyisessä ohjaamossa on lämmin ja aistillinen tunnelma. Kaikki vahvistaa ajatusta ajamisen ilosta, jota tuetaan huippuluokan materiaaleilla, puulla ja nahalla. Sisustus on onnistunut yhdistelmä käsityötaitoa ja teknologiaa, joka on viimeistelty ranskalaisella kosketuksella. Ohjaamo antaa esimakua tulevaisuuden Renault-mallien hienostuneesta sisustuksesta.

Trezorin yksiosainen ovi avautuu kuin korurasian kansi antaen mahdollisuuden laskeutua matalan vain 1 080 mm korkean auton sisälle. Sinne mennään kuin klassisiin kilpa-autoihin, joissa kuljettaja on yhtä ajokkinsa kanssa.

Yksi Trezorin yllätyksistä on punaisesta puusta tehty kojelauta, joka yhdistyy edessä olevaan tavaratilaan. Mittatilaustyönä tehdyt laukut kiinnitetään sinne nahkaremmeillä ja kaikki muistuttaa ajoista, jolloin matkustaminen oli yksi taiteen muodoista.

Suorakulmainen ohjauspyörä antaa kuljettajalle formula 1 -auton tapaan paremman näkyvyyden eteenpäin. Ajajan edessä on kolme näyttöä, joista kaksi reunimmaista kosketusnäyttöä korvaavat perinteiset ohjauspylvään katkaisimet. Trezorin kojelauta on ainutlaatuinen L-muotoinen näyttö, jossa yhdistetään katkaisimet ja multimedia.

Kojelaudassa käytetään OLED-tekniikkaa (Organic Light-Emitting Diode) ja erittäin kestävää gorilla-lasia. Ohutta kaarevaa lasia ei tarvitse LED-näytön tapaan valaista taustalta. Tuloksena on hyvä kontrasti ja värien toisto sekä tarkemmat sävyt.

Kun kuljettaja asettuu Trezoriin, se tervehtii häntä näytöllään ja pyytää asettamaan älypuhelimen sille varattuun paikkaan kyynärnojaan. Auto tunnistaa puhelimen ja säätää kaikki toiminnot ajajan toiveiden mukaiseksi.

Kuljettaja voi päättää, minkä ajotilan hän valitsee. Tarjolla ovat neutraali, urheilullinen ja autonominen. Trezor todistaa, kuinka autonominen auto voi tehdä matkustamisesta turvallisempaa ja miellyttävämpää ja se antaa autoilijan optimoida ajankäyttönsä.

 

Trezor on sähköurheiluauto

Renault on Euroopan suurin sähköautojen valmistaja ja markkinajohtaja, minkä lisäksi se osallistuu FIA:n Formula E -mestaruussarjaan. Trezorissa käytetään Formula E:n kaksinkertaisen mestarin kilpailuissa keräämiä kokemuksia. Sähkömoottori kehittää 260 kW (350 hv) ja 380 Nm, minkä avulla Trezor kiihtyy paikaltaan 100 km/h nopeuteen alle neljässä sekunnissa.

Trezorissa on kaksi akkua, joilla kummallakin on oma jäähdytysjärjestelmä. Jäähdytyksessä käytetään hyväksi ilmanottoaukon muuttuvaa geometriaa. Energiaa kerätään Formula E -kilpailuissa kehitetyllä RESS-järjestelmällä (Rechargeable Energy Storage System). Koska akut on sijoitettu erilleen, toinen eteen ja toinen taakse, takapyörävetoisessa Trezorissa on optimaalinen painonjakauma.

Ajettavuus on erinomainen myös sen takia, että raideväli on huomattavan leveä (edessä 2 048 ja takana 2 106 mm) ja akseliväli pitkä (2 776 mm). Ajettavuutta parantaa myös erittäin aerodynaaminen kori, jonka ilmanvastuskerroin on ainoastaan 0,22. Auton painopiste on hyvin matalalla, mikä lisää vakautta ja vähentää kallistelua.

Suunnittelussa on tehty paljon työtä painonhallinnan hyväksi, sillä vähäisellä painolla lisätään suorituskykyä ja toimintamatkaa. Perusrakenteen ytimenä on hiilikuitukehys, johon on liitetty edessä ja takana teräsputkesta tehty apurunko. Monokokkiohjaamo ja sen ovi ovat hiilikuitua. Kevyiden materiaalien ansiosta 4,7 metriä pitkä ja 2,18 metriä leveä Trezor painaa vain 1 600 kiloa.

 

Nordic Automotive Services Oy,
Renault maahantuonti
Kellokukantie 2, 01300 Vantaa

Lehdistön yhteyshenkilö:
tiedotus ja markkinointipäällikkö Riitta Leskinen
puh: 050-5685829
riitta.leskinen@renault.fi

www.renault.fi / www.facebook.com/Renault.Suomi

 

Renault- ja Dacia-henkilö- ja -tavara-autojen sekä varaosien maahantuojana Suomessa toimii 1.11.2010 lähtien Nordic Automotive Services Oy. Vuonna 2015 Renault henkilö- ja tavara-autoja myytiin maailmanlaajuisesti 2,2 miljoonaa ja Dacia henkilö- ja tavara-autoja 551 000 kpl.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit