UUSI GRAND SCENIC NYT SUOMESSA

Report this content

Vuonna 1996 nähtiin Renaultin kehittämä ensimmäisen sukupolven Scénic ja samalla Renault tuli luoneeksi kokonaan uuden autosegmentin, keskikokoluokan tila-autot. Nyt 20 vuotta myöhemmin Renault määrittelee tila-autokonseptin uudelleen.

Uusi SCENIC on nykyaikainen, vakuuttava tila-auto, jota ei osteta pelkästään ajamisen ilon, vaan myös sen koko perheelle tarjoaman matkustusmukavuuden vuoksi.

Uuden Renault SCENICin suunnittelu ja ulkomuoto poikkeavat perinteisestä tila-autosta uuden mallin mittasuhteiden ansiosta; 20-tuumaiset renkaat koko mallistossa vakiona sekä katseita kiinnittävä kaksivärimaalaus ovat ainutlaatuisia tässä segmentissä.

Uudessa SCENICissä perheiden tarpeet on otettu huomioon. Aikaisempien mallien menestystä siivittänyt muunneltavuus on viety nyt vielä pidemmälle tehden päivittäisestä auton käytöstä entistä helpompaa. Hyvänä esimerkkinä takaistuinten One Touch Folding -järjestelmä, jossa takaistuimet on käännettävissä napin painalluksella.

Muiden ajamisen apujärjestelmien lisäksi uudessa SCENICissä on, ainoana luokassaan, aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä AEBS (Active Emergency Braking System) sekä jalankulkijavaroitin (Pedestrian Detection) vakiovarusteena.

Uudessa SCENICssä on lisäksi järjestelmiä, jotka yleensä yhdistetään ylemmän luokan autoihin, kuten MULTI-SENSE -teknologia, R-LINK 2 täydennettynä 8,7-tuumaisella kosketusnäytöllä ja värillinen Head-Up -heijastusnäyttö.

Pidempi koriversio eli GRAND SCENIC on nyt rantautunut Suomeen ja ensimmäiset SCENICit saapuvat maaliskuun aikana.

Innovatiiviset 20-tuumaiset renkaat lisäävät ajonautintoa ja ajettavuutta

Kokoluokassaan parasta turvallisuutta ja mukavuutta

SCENIC on edeltäjään 20 mm leveämpi sekä maavaraltaan korkeampi (+ 40 mm) sekä etu- ja takaraideleveyksiltä suurempi. Takaylitys on puolestaan aiempaa 16 mm lyhyempi, mikä vahvistaa auton sulavaa linjaa. Pidempi akseliväli (lyhyt versio: +32 mm / pitkä versio: +34 mm verrattuna aikaisempaan malliin) tarjoaa erinomaista ajettavuutta, jota lisäävät myös 20-tuumaiset renkaat (195/55R20). Suuresta vannekoosta huolimatta rengas ei ole matalaprofiilinen. Siksi auto on luokassaan ykkönen käsiteltävyyden ja jarrutustehon osalta, silti ajomukavuuden yhtään kärsimättä.

Auto on menestyksellä läpäissyt kaikki autoalan kolareiden välttämistä koskevat testit (VDA, ADAC, GLENNING ja ISO), sekä ESC (Electronic Stability Control) -järjestelmän kanssa että ilman sitä.

Verrattuna edeltäjäänsä uuden SCENICin jarrutustehoa on lisätty. Jarrutusmatka on lyhentynyt 3 prosenttia ajettaessa kuivalla tiellä nopeudella 100 km/h ja 5 prosenttia nopeudella 130 km/h. Märällä alustalla ero edellisen version Scéniciin on viisi prosenttia ajettaessa nopeudella 80 km/h.

Renault on tarkoituksella varustanut uuden SCENICin renkailla, joiden sivuseinämän korkeus (107 mm) on suurempi kuin tavanomaisten 17- tai 18-tuumaisten renkaiden. Näin autoon on voitu löytää optimaalinen tasapaino mukavuuden ja tehon välillä.

Renkaiden lisäksi mukavuutta mallissa lisäävät uudet leveämmät istuimet, jotka tukevat matkustajaa entistä paremmin sivusuunnassa.

Sama rengaskoko kaikissa versioissa ja varustelutason autoissa on mahdollistanut alustan sovittamisen ilman kompromisseja siten, että se tarjoaa versiosta riippumatta ensiluokkaista ajonautintoa ja käsiteltävyyttä. Renaultin suunnittelijat ovat työskennelleet läheisesti rengasvalmistajien kanssa kehittäessään uuden SCENICIN renkaiden ja jousituksen toimintaa. Alusta on viimeistelty MTV (multi-tuned valve) -iskunvaimentimilla.

Uuden SCENICin renkaat vaimentavat tienpinnan epätasaisuutta aiempaa tehokkaammin tarjoten entistä parempaa mukavuutta millä tahansa paikalla matkustavalle.

 

Ympäristö ja kustannustehokkuus ykkösenä

Uuden SCENICin ympäristöarvot ovat parhaat mahdolliset sen 20-tuumaisten renkaidensa ansiosta erityisesti kolme tekijän osalta:

  • Alhainen kitka: renkaat ovat yhtä kapeat kuin 16-tuumaiset renkaat (195 mm).

  • Optimoitua aerodynamiikkaa: kapeampien renkaiden ansiosta uuden SCENICin CdA-arvo on alhainen (ilmanvastuskerroin, auton painon jälkeen toiseksi merkittävin tekijä ympäristön kannalta), mikä tarkoittaa CO2 -päästöjen osalta 2 g/km säästöä verrattuna aiempiin kehitysversioihin.

  • Alhaisen vierintävastuksen (LRR) tarjoavien rengasseosten käyttö.

 

Näiden tekijöiden tuloksena uuden SCENICin renkaat saivat parhaan 20-tuumaisille renkaille koskaan annetun arvosanan, A-luokituksen EU:n renkaiden merkintäjärjestelmässä, joka luokittelee renkaat niiden vierintävastuksen mukaan.

Vaikka renkaat ovat uudessa SCENICissä suuret, ne eivät lisää kustannuksia millään tavalla. Niiden hinta vastaa 17-tuumaisia kesä-, nasta- tai kitkarenkaita. Lisäksi korkeat sivuseinämät vähentävät vanteiden vaurioitumisen riskiä.

Erinomaista muunneltavuutta ja ennätyksellisen suuret säilytys- ja tavaratilat

Entistä monipuolisempi

  • Uudessa SCENICissä on takaistuinten One Touch Folding -järjestelmä, jossa takaistuimet on käännettävissä alas yhdellä kytkimellä, mikä on tuttu toiminto myös uudesta Espace-mallista.  Luokassaan ainoa auto, jossa tätä toimintoa voidaan käyttää kahdesta eri paikasta: tavaratilasta tai R-LINK 2 -järjestelmästä.

  • Uusi SCENIC on luokassaan myös ainoa, joka tarjoaa suuren, liukuvan keskikonsolin. Säilytystilaa on keskikonsolissa 13 litraa, joka on nelinkertainen määrä kilpailijoihin verrattuna.

Säilytyslokeron etuosassa on säilytystila, jonka suojana on liukukansi sekä integroitu käsinoja, jonka alta löytyy kaksi USB-liitäntää ja AUX-liitäntä.  Takamatkustajille on tarjolla samat kaksi USB-porttia, AUX-liitäntä, 12V virran ulosotto sekä oma säilytystila. Kun konsoli on sijoitettu eteen, se toimii kuljettajan ja etumatkustajan säilytyslokerona, ja kun se on takana, se erottaa etu- ja takaistuimet - erityisen kätevää silloin, kun lapset matkustavat takana!

 

Ennätyksellinen tavaratila

Uuden SCENIC tavaratilan VDA-tilavuus on 506 dm3 (572 litraa). Kyseessä on kokoluokkansa suurin tilavuus, ja tavaratila onkin erinomaisen suuri verrattuna kilpailijoihin (keskimäärin 469 dm3).

Kun seitsenpaikkaisessa GRAND SCENICissä on käytössä viisi istuinpaikkaa, tavaratilan VDA-tilavuus on 533 dm3 (596 litraa), kooltaan tässä luokassa kakkosena.

Viisipaikkanen GRAND SCENIC tarjoaa puolestaan tavaratilan VDA-tilavuuden 718 dm3 (765 litraa).

 

Uusi SCENIC on samoin tavaratilansa osalta luokkansa ykkönen. 13-litraisen keskikonsolin lisäksi mallissa on valaistu ja jäähdytetty 11,5-litrainen Easy Life -säilytyslokero. Lokerossa on säilytystilaa kolme kertaa enemmän kuin kilpailijoiden malleissa. Se avautuu sähköisen tunnistimen avulla ja menee lukkoon automaattisesti, kun auto lukitaan.

Muita säilytysratkaisuja ovat mm. neljä lattian alla olevaa säilytystilaa, ja ne lisäävät säilytystilan 63 litraan. Uusi SCENIC onkin luokkansa paras tarjoamalla kaksi kertaa enemmän säilytystilaa kuin sen kilpailijat.

 

Ylemmän kokoluokan teknologiaa ja turvallisuutta

Runsaasti turvallisuutta ja mukavuutta lisäävää teknologiaa

Uuden SCENICin ja GRAND SCENICin teknologiaa:

  • Värillinen heijastusnäyttö.

  • MULTI-SENSE-järjestelmä mahdollistaa viiden eri ajotilan valinnan: Neutral, Sport, Comfort, Perso ja Eco.

  • R-LINK 2 -järjestelmän 8,7-tuumainen pystysuuntainen kosketusnäyttö on yksi suurimmista tässä kokoluokassa.

  • BOSE® Surround Sound -äänentoisto.

Uudesta SCENIC- ja GRAND SCENIC -malleista löytyvät kaikki markkinoilla olevat ajoa helpottavat järjestelmät, kuten uudesta Espace-, Talisman- ja Mégane-malleistakin. Nämä R-LINK 2 -järjestelmän kautta käytettävät ajamisen mukavuutta ja turvallisuutta edistävät ADAS-ominaisuudet sisältävät seuraavia toimintoja:

  • Turvaa: mukautuva vakionopeuden säädin (ACC, toimii ajettaessa 50-160 km/h nopeudella) ja aktiivinen hätäjarrutusavustin (AEBS). AEBS-järjestelmä toimii uudessa SCENICissä myös alhaisilla nopeuksilla, eli ajettaessa 7-160 km/h.
  • Varoittaa: kaistavaroitin (LDW), joka antaa uudessa SCENICissä varoituksen käteen tuntuvalla ohjauspyörän värinähälytyksellä, turvavälihälytys (SDW), nopeuden ylittämisestä hälyttävä liikennemerkkien valvontajärjestelmä (TSR ja OSP), katvealuevaroitin (BSW).
  • Avustaa: automaattinen lyhyiden ja pitkien valojen vaihto (AHL), pysäköintitutkat edessä, takana ja sivuilla sekä hands-free Easy Park -pysäköintiavustin.

Kolme uutta ajoa helpottavaa järjestelmää

Edellä mainittujen ADAS-järjestelmien lisäksi uudessa SCENICissä ja uudessa GRAND SCENICissä on kolme uutta ominaisuutta.

Uusi SCENIC ja GRAND SCENIC ovat ainoita tämän segmentin autoja, joissa on vakiona aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä (AEBS) yhdessä jalankulkijavaroittimen kanssa.

Toiminto toimii ajettaessa 7-60 km/h nopeudella.

  • Järjestelmä analysoi ympäristöä auton ympärillä etsimällä sekä paikallaan olevia että liikkuvia jalankulkijoita ja arvioimalla heidän aikomaansa reittiä.

  • Se varoittaa kuljettajaa mahdollisesta riskistä törmätä jalankulkijaan.

  • Järjestelmä jarruttaa automaattisesti ja pysäyttää auton täysin, jos jalankulkijan kanssa on syntymässä ilmeinen törmäysriski, ja jos kuljettajalle annetut varoitukset eivät ole olleet riittävät.

Hätäjarrutusjärjestelmän (AEBS) sekä jalankulkijavaroittimen lisäksi uusi SCENIC ja GRAND SCENIC tarjoavat myös muita uusia innovaatioita Renault-malleihin:

  • Kaista-avustin (LKA) toimii 70-160 km:n tuntinopeuksissa. Järjestelmä kontrolloi ohjausta, jos auto alkaa liukua kaistaltaan ja auttaa siten tarvittaessa pysymään oikealla kaistalla.

  • Kuljettajan vireystilanvalvontajärjestelmä (TDW): auton kulkua valvoo Boschin kehittämä algoritmi, joka varoittaa kuljettajaa visuaalisin varoituksin ja äänimerkein, jos se epäilee kuljettajan väsymistä.

Uudelle SCENICille viiden tähden Euro NCAP -arvosana

Uusi SCENIC on saavuttanut parhaan arvosanan Euro NCAP -testeissä (viisi tähteä) passiivisesta turvallisuudesta, jossa arvioidaan auton matkustajia suojaavia rakenteellisia osia ja laitteistoja törmäyksen hetkellä.

Uuden SCENICin alustassa käytetään vahvistettua terästä pääpalkeissa, kylkilistoissa ja tuulilasin pilareissa ja B-pilareissa suojamassa matkustajia matkustamossa. Jotkin niistä ovat erikoiskestävää terästä ja niiden kuormituksenkestävyys on jopa 120 kg / mm2. Samalla ohjaamon ulkopuolella käytetyt erikoisteräkset vaimentavat tehokkaasti törmäysenergiaa ja pitävät matkustamon ehjänä.

Uudessa SCENICissä on kaksi turvaverhoa etumaisella ja toisella istuinrivillä, kaksi rintakehää suojaavaa turvatyynyä sekä kaksi viimeisimmän sukupolven mukautuvaa etuturvatyynyä, joiden anturien avulla voidaan säätää niiden laukeamista kyseisellä istuimella olevan matkustajan mukaisesti.

Uusi SCENIC ja uusi GRAND SCENIC on molemmat valmistettu Renaultin Ranskan tehtaalla Douaissa, kuten Talisman ja uusi Espace.

 

Mallisto Suomessa

Kaksi diesel- ja kaksi bensiinimoottoria

Uudessa SCENICissä on valittavana kaksi dieselmoottoria, joko 6-vaihteisen manuaalisen vaihteiston tai 6- tai 7-vaihteisen EDC (Efficient Dual Clutch) -automaattivaihteiston kanssa, sekä kaksi bensiinimoottoria yhdessä 6-vaihteisen manuaalivaihteiston kanssa.

Moottorivalikoimaan kuuluvat:

- Energy TCe 115 (bensiini), joka tarjoaa optimaalista suorituskykyä turboahtimensa ansiosta. Tämä mukava moottori on saatavilla lyhyempään SCENIC -korimalliin.  

- Energy TCe 130 (bensiini), joka tarjoaa tehokasta suorituskykyä turboahtimensa ansiosta. Moottori on herkkä alhaisilla ajonopeuksilla, ja siinä yhdistyvät alhainen polttoaineenkulutus kiiteltyyn ajonautintoon.

- Energy dCi 110 (diesel) -moottorilla on koko malliston pienin hiilijalanjälki. Moottorin tekniset ratkaisut kuten Stop & Start -järjestelmä ja teräsmännät mahdollistavat segmentin pienimpiin kuuluvat CO2-päästöt ja polttoaineenkulutuksen: kulutus on vain 3,9 l/100 km ja CO2-päästöt 100 g/km!  Moottori on saatavilla 6-portaisen manuaalivaihteiston kanssa lyhyempään SCENIC-korimalliin ja molempiin korimalleihin 7-portaisen EDC-kaksoiskytinautomaatin kanssa.

- Energy dCi 160 EDC (diesel). Tämä responsiivinen, ketterä ja tasapainoinen yhdistelmä tarjoaa Twin Turbo -teknologiaa ja huipputehon 160 hv. Ohjauspyörän takana tyytyväisyys on taattu, kun moottoriin yhdistetään automaattinen 6-vaihteinen EDC-kaksoiskytkinvaihteisto. Moottori käy tasaisesti, se on dynaaminen ja erityisen tehokas, mutta tarjoaa myös alhaisen polttoaineenkulutuksen.

 

Kaksi varustetasoa

Suomen mallisto vakiovarustetaso on erittäin korkea ja niin sanottu hinnat alkaen -perusversio puuttuu kokonaan. Saatavilla on kaksi vaihtoehtoa, Zen ja Bose.

Zen-varustetasolla vakiona mm.

  • Aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä jalankulkijatunnistimella

  • Kaistavahti, joka varoittaa tärisyttämällä ohjauspyörää

  • Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä

  • Nahkapäällysteinen monitoimiohjauspyörä

  • Pysäköintitutkat edessä ja takana

  • Vakionopeudensäädin ja nopeudenrajoitin

  • Sähkötoiminen seisontajarru

  • Automaattinen 2-alueilmastointi ilmanlaaduntunnistimella ja automaattisella sisäilmankierrolla

  • Automaattinen ajovalojen ja kaukovalojen vaihtojärjestelmä

  • Automaattinen päiväajovalojen ja ajovalojen vaihtojärjestelmä

  • LED-takavalot aina päällä, 3D Edge -kuvio

  • Älyavainkortti kävele pois -toiminnolla

  • 20" kevytmetallivanteet "Silverstone"

  • Suomenkielinen R-Link -multimediajärjestelmä; 7” kosketusnäyttö, navigointi, Bluetooth-yhteys, USB- ja AUX-liitännät, Euroopan karttalaajennus

BOSE-varustetasolla vakiona Zen tason lisäksi tai asemasta mm.

  • Kuljettajan väsymystilan varoitin

  • Renault Multi-Sense® -järjestelmä ajotilan valinnalla. Säätää kaasupolkimen ja moottorin reagointia, ohjaustuntumaa, vaihteiston toimintaa (jos automaattivaihteisto), moottorin ääntä, mittariston väriä sekä tunnelmavalaistusta

  • Aurinkoverhot takasivuovien ikkunoissa

  • Easy Life -liukuva keskikonsoli toisen rivin virtaliittimillä

  • Kuljettajan istuimen hierontatoiminto

  • Kuljettajan istuimen sähköinen ristiseläntuen säätö

  • Kuljettajan istuimen säädettävä reisituki

  • Mukavuusniskatuet

  • Sähköisesti taittuvat takaistuimet takakontin napeista tai R-Link 2 -valikosta

  • Sähkötoimisesti taittuvat ulkotaustapeilit

  • 20" kevytmetallivanteet "Quartz" (musta tehoste)

  • Tummennetut takalasit

  • Jäähdytetty Easy Life -hansikaslokero

  • Kangas/keinonahkaverhoilu
  • Tavaratilan väliverkko

  • Tunnelmavalaistus
  • Täys-LED-valot edessä
  • Bose-äänentoistojärjestelmä

  • R-Link 2 -multimediajärjestelmä: 8,7” pystysuuntainen kosketusnäyttö, navigointi, Bluetooth-yhteys, USB- ja AUX-liitännät, Euroopan karttalaajennus

 

Hinnat

Scenic TCe 115 Zen 29 390 €
Scenic TCe 130 Zen 29 990 €
Scenic TCe 130 Bose 33 390 €
Scenic dCi 110 Zen 29 990 €
Scenic dCi 110 EDC7-aut Zen   32 390 €
Scenic dCi 110 EDC7-aut Bose 35 390 €
Scenic dCi 160 EDC6-aut Bose    39 990 €
Grand Scenic TCe 130 Zen 31 990 €
Grand Scenic TCe 130 Bose 35 390 €
Grand Scenic dCi 110 EDC7-aut Zen 34 390 €
Grand Scenic dCi 110 EDC7-aut Bose 37 390 €
Grand Scenic dCi 160 EDC6-aut Bose   41 990 €

                                             

Nordic Automotive Services Oy,
Renault maahantuonti
Kellokukantie 2, 01300 Vantaa

Lehdistön yhteyshenkilö:
tiedotus ja markkinointipäällikkö Riitta Leskinen
puh: 050-5685829
riitta.leskinen@renault.fi

www.renault.fi / www.facebook.com/Renault.Suomi

Tilaa

Liitteet & linkit