VAHVA ALKUVUOSI JA UUSI TOIMITUSJOHTAJA RENAULT / DACIA MAAHANTUONTIIN

Report this content

Renaultin ja Dacian maahantuoja Nordic Automotive Services Oy uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Heikki Vuorinen.

Renault sekä Renault-ryhmään kuuluva Dacia ovat uudistuneet mallistoaan vauhdikkaasti viimeisen vuoden aikana ja markkinaosuus on hyvässä kasvussa. Renaultin alkuvuoden kasvu* on ollut 38 % ja Dacian jopa 53 % verrattuna edelliseen vuoteen. Kokonaismarkkina on vastaavasti kasvanut vajaat 6 % ja ryhmänä Renaultin osuus onkin kasvanut enemmän kuin yhdenkään kilpailijan.

Toimitusjohtajana toukokuussa aloittanut Heikki Vuorinen uskoo kasvun jatkuvan:

”Näen molemmissa merkeissä huikean kasvupotentiaalin. Renault on käynnistänyt mittavan mallistouudistuksen viime vuoden alussa uusilla Clio ja Captur -malleilla. Seuraavan kolmen vuoden aikana tuomme markkinoille suuren määrän täysin uusia tuotteita, joista ensimmäisinä uusi Twingo ja uusi Trafic, jotka ovat Suomessa jo ensi syksyn aikana. Näiden jälkeen lanseerataan Espacen seuraaja sekä suosittuun kokoluokkaan sijoittuva keskikokoinen crossover. Megane ja Scenic sekä D-segmentin farmari jakavat allianssin uuden 3 miljoonan CMF C-D pohjalevyn. Renaultin crossover –mallisto tulee vielä täydentymään entisestään. Dacia toisaalta vastaa juuri tämän ajan haasteisiin tarjoamalla hyvän valikoiman järkiautoja järkiautoilijoille”, toteaa Heikki Vuorinen.

Heikki Vuorinen on työskennellyt samassa yhtiöryhmässä vuodesta 2009, viimeksi Hyundai Motor Finland Oy:n toimitusjohtajana vuosina 2011-2014. Aiempi Nordic Automotice Servicen toimitusjohtaja Antti Ruhanen jatkaa Bassadone Automotive Nordicin konsernijohtajana ja on siten jatkossakin mukana vahvasti toiminnassa.

Nordic Automotive Services Oy,
Renault maahantuonti
Kellokukantie 2, 01300 Vantaa

Lehdistön yhteyshenkilö:
tiedotus ja markkinointipäällikkö Riitta Leskinen
puh: 050-5685829
riitta.leskinen@renault.fi

www.renault.fi / www.facebook.com/Renault.Suomi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit