CrossFit-kisa Winter War 2016:n finaalipäivä näytetään suorana lähetyksenä

Report this content

TIEDOTE 4.2.2016 - Julkaisuvapaa

Lauantaina 6. helmikuuta Suomen CrossFit-huiput Tampereelle keräävän Winter War 2016:n finaalipäivä lähetetään fanseat-palvelusta suorana lähetyksenä. Lähetys on katsottavissa verkossa sekä Android- ja iOS-mobiilisovelluksilla.

”Winter War on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa Suomen CrossFit-urheilijoiden ykköskilpailuna. Pyrimme viemään tapahtumaa eteenpäin joka vuosi, ja livelähetys fanseatin kautta on looginen jatkumo tähän”, sanoo kilpailunjohtaja Hannu Pajari.

Winter War 2016 kilpaillaan Tampere Areenalla 5.–6.2.2016. Tapahtuma käynnistyy perjantaina 5.2. kahden ensimmäisen lajin osalta ja suorana lähetyksenä nähtävä finaalipäivä käydään seuraavana päivänä. Finaalipäivä alkaa klo 9 ja päättyy klo 19.45 palkintojenjakoseremonioihin.

Kilpailussa selvitetään mestarit sekä miesten että naisten yleisissä sekä masters -sarjoissa. Vuodesta 2013 järjestettyyn Winter Wariin karsintaan osallistui tänä vuonna yhteensä 453 kilpailijaa. Finaalipäivänä kisaamassa nähdään 72 karsinnan selvittänyttä huippu-urheilijaa. 

Toimi näin:

1.Klikkaa itsesi osoitteeseen www.fanseat.com  tai lataa itsellesi Fanseat-sovellus suoraan Googlen Play-kaupasta https://play.google.com/store/apps/details?id=com.fanseat tai iTunes -kaupasta: https://itunes.apple.com/fi/app/fanseat/id1052128304?l=fi&mt=8

2.Tarkista kilpailulähetyksen ohjelma ja aikataulu osoitteessa www.fanseat.com

3.Tykkää Fanseat-sivusta Facebookissa ja seuraa Twitterissä @fanseatcom

3.Ota mukava asento, nauti suorista lähetyksistä ja kannusta suosikkejasi jakamalla kilpailujen parhaat palat somessa hashtägillä #fanseat

Lisätietoja:

Hannu Pajari, kilpailunjohtaja, hannu.pajari@gmail.com, 040 731 2423

Avainsanat: