FC Vito pääsi voittojen tielle Helsinki Cupissa – huomenna luvassa Lassi Hurskainen -show

Report this content

 

Helsinki Cup jatkui torstaina kesäisenä ja vauhdikkaana. Pisteiden makuun pääsi myös tansanialainen FC Vito Malaika Liwale, joka pelasi aamulla maalittoman tasapelin FC Espoo/Valkoista vastaan ja keskipäivän tienoilla otti turnauksen avausvoittonsa päihittämällä P-Iirot/06:n maalein 5–1.

 

Vielä eilen keskiviikkona FC Vito tuntui kärsineen matkarasituksesta, sillä se hävisi ensimmäiset ottelunsa tyttöjen G12-yleissarjassa, ensin TuWelle ja sitten Gnistan/Sinikeltaisille. Alkusarjan viimeisen pelinsä tansanialaiset pelaavat tänään illalla.

 

Osallistuminen varmistui viime hetkellä

FC Viton matka Helsinki Cupiin oli monivaiheinen. Matka tyssäsi viime viikon lopulla Tansanian pääkaupunkiin Dar es Salamiin, kun lentokentällä kävi ilmi, ettei joukkueenjohdolla ollut presidentin antaman asetuksen mukaista erityislupaa matkustamiseen.

Valmentaja ja joukkueenjohtaja toimivat kotimaassaan opettajina, ja nykyasetuksen mukaan valtion virassa työskentelevillä täytyy olla kyseinen erityislupa matkustaakseen ulkomaille. Luvat onneksi saatiin reilaan maanantaina illalla, ja joukkue saapui Suomeen myöhään tiistaina.

 

Tyttöfutis kukoistaa ennätyksiään rikkovassa Helsinki Cupissa

Tyttöfutis on ollut Helsinki Cupissa hyvin esillä myös muutoinkin kuin pelkästään FC Viton kautta. Turnaus koki tänä vuonna yhden laajamittaisimmista kertauudistuksista koko historiassaan, sillä sen tyttösarjat laajenivat ennennäkemättömällä tavalla.

Poikien sarjoissa joukkuemäärät ovat kasvaneet seitsemänä perättäisenä vuonna, ja täksi vuodeksi turnausorganisaatio halusi panostaa erityisesti tyttöjoukkueiden lukumäärään. Helsinki Cupin tyttöjen sarjoissa pelaavia joukkueita oli viime vuonna 52, ja tämän kesän turnaukseen niitä ilmoittautui 176 kappaletta. Määrä on Helsinki Cupin ennätys.

 

Tärkeää asiaa Sivuraja-foorumissa

Turnauspäivän päätteeksi puhutaan tärkeistä aiheista, kun Mannerheimintien Scandic Parkissa kello 18.30 alkaa juniorivalmentajille ja vanhemmille tarkoitettu Sivuraja-valmentajafoorumi.

Sivuraja ei ole teknis/taktinen-koulutus, vaan se keskittyy valmentajan ja sitä kautta nuoren jalkapalloilijan arkea tukeviin teemoihin, kuten pelaajan ja valmentajan välisten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, pelaajan oheisharjoittelun ohjaamiseen sekä pelaajan itsetunnon tukemiseen. Puhujana foorumissa on mm. KIHU:n johtaja Sami Kalaja, jonka aiheena on junioreiden monipuolisen urheilun merkitys.

 

Huomenna tarjolla kikkailua Lassi Hurskaisen kanssa

Huomenna perjantaina Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Elisa Kulma muuttuu pallotaitureiden areenaksi, kun jalkapalloilija Lassi Hurskainen haastaa kaikki halukkaat jalkapallotaidoissa.

Youtube-kikkavideoillaan maailmanmaineeseen noussut Lassi esittelee osaamistaan Elisa Kulmassa osoitteessa Aleksanterinkatu 18 kello 12–20.

 

Lisätiedot:

Kirsi Kavanne

Helsinki Cupin toimitusjohtaja

kirsi.kavanne@helsinkicup.fi

040 540 14 80

 

Mikko Haimila

Helsinki Cupin turnauspäällikkö

mikko.haimila@helsinkicup.fi

0400 274 554

 

 

Mediamateriaalit:

Ville Heinonen

Helsinki Cupin mediavastaava

Republic of Communications

ville.heinonen@republic.fi

050 413 7118

 

Kansainvälinen juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cup järjestetään jo 43. kerran. Se on Euroopan kolmanneksi suurin juniorijalkapalloturnaus yli 20 000 vuosittaisella osallistujallaan. Turnaus alkoi maanantaina ja päättyy lauantaina 14. heinäkuuta.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia