FERRATUMIN SUURI KANSAINVÄLINEN JOULUTUTKIMUS VERTAA KULUTTAJAKÄYTTÄYTYMISTÄ 20 MAASSA

Report this content

Yli 21000 kotitaloutta osallistui Ferratum Groupin joulubarometriin, joka toteutettiin neljättä kertaa peräkkäin. Mitkä osoittautuivat suosituimmiksi lahjaostoksiksi, ja missä maassa käytetään eniten rahaa tänä jouluna? Tekevätkö ihmiset jouluostoksensa verkossa vai perinteisissä kivijalkakaupoissa?

Tutkimus osoittaa, että 20 % kotitalouksista aikoo nostaa kulutustaan, ja 50 % kotitalouksista aikoo käyttää yhtä paljon rahaa lahjoihin ja juhlintaan kuin edellisenä jouluna.

Suomessa joulunajan kulutus on muihin maihin verrattuna maltillista, kuten viime vuonna. Kulutus oli viime jouluna 15,43% kotitalouden kokonaistuloista, ja tänä vuonna vastaava luku on 12,3%. Suomalaiset matkustelevat joululomansa aikana verrattain paljon ja listaavatkin sen yhdeksi isoimmista kulutuskohteistaan (9,7%), mutta eivät ole vielä kovia Airbnb-palvelujen käyttäjiä.

Kulutuksen trendit

Vuoden 2017 joulubarometrin tulosten mukaan joulun kovimmat kuluttajat tulevat olemaan Meksiko (34,6 %), Romania (31,9 %), Espanja (29,6%) ja Brasilia (28,2 %). Listan häntäpäästä löytyvät Kroatia (14,4 %), Norja (13,4 %), Suomi (12,3 %) ja Alankomaat (11,8 %), jotka säilyttävät edellisen vuoden asemansa vähiten jouluun sijoittaneina maina.

Tutkimus osoittaa, että joulun kulutus tulee olemaan korkeaa sekä Uudessa-Seelannissa että Australiassa, joissa kotitaloudet sijoittavat 22% - 23 % kuukauden ansioistaan jouluun.

”Suomalaiset käyttävät myös jouluostoksiin harkintaa ja miettivät tarkkaan mitä tarvitaan ja mitä ei, mikä ei mielestäni ole lainkaan huono asia. Joulun jälkeen alkavat alennusmyynnit saattaakin olla järkevämpi hetki tehdä isoja hankintoja edullisesti” sanoo Ferratum Finlandin maajohtaja Antti Kumpulainen.

Mobiili on tullut jäädäkseen

Yli 50 % kyselyyn vastanneista aikoo käyttää maksukortteja käteisen rahan sijasta jouluostoksia tehdessään. Norjalaisista ja ruotsalaisista vastaajista 70 % käyttää mieluummin maksukortteja.

Pankkiasioinnista puhuttaessa yli 60 % kaikista vastaajista sanoo aikovansa käyttää mobiilipankkia päivittäisten raha-asioidensa hoidossa. Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Alankomaissa, Ruotsissa, Norjassa ja Kanadassa yli 80 % vastaajista kertoi aikovansa käyttää mobiilipankkia joulun aikana.

Missä ja mitä ihmiset ostavat?

Kuten viime vuonnakin, noin 25 % kotitalouksista tekee verkko-ostoksia. Saksa, Iso-Britannia ja Alankomaat ovat verkko-ostoksia tekevien maiden kärjessä, kun taas Kroatiassa, Latviassa ja Meksikossa joulun ostokset tehdään mieluiten kivijalkakaupasta.

Mitä ihmiset sitten odottavat saavansa lahjaksi tänä vuonna? 17,5 % vastaajista nosti listan kärkeen vaatteet, joten ne ovat suosituin lahja sekä antajan että vastaanottajan näkökulmasta. Muita suosikkeja olivat lelut ja pelit (13,7 %), makeiset (12 %) ja kuluttajaelektroniikka (9,1 %).

Yhdessätoista maassa vastaajat kertovansa antavansa joululahjaksi mieluiten vaatteita. Suomessa (17,5 %) ja Kroatiassa (23,9 %) iso osa joulubudjetista käytetään makeisiin ja herkkuihin, kun taas vastaajat Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Australiassa ja Virossa kertoivat käyttävänsä 20 % joulubudjetistaan leluihin ja peleihin.

”Suomalaiseen jouluun kuuluu olennaisena osana yhdessäolo ja rauhoittuminen perheen kanssa juhlapöytään. Nykyajan kiireisessä näihin hetkiin on hyvä panostaa, eikä tavaroiden tarvitse olla pääosassa” sanoo Kumpulainen.

Voit tutustua barometrin tuloksiin kaikkien 20 Euroopan ja Kansainyhteisön maan osalta oheisten liitteiden avulla.

Näin Ferratumin joulubarometri 2017 toteutettiin

  • Tutkimukseen osallistui yli 21000 kotitaloutta, joiden keskimääräinen koko oli 2,89 henkilöä. Vastaajat olivat 18-61-vuotiaita ja 58,8 % heistä oli naisia. Kotitalouksien käytettävissä olevien nettotulojen keskiarvo oli 555-4580 euroa.
  • Vastaajilta kysyttiin demografiset tiedot, käytettävissä olevat kuukausitulot, paljonko he käyttävät rahaa jouluun, mihin aktiviteetteihin rahaa käytetään, ja käyttävätkö he AirBnB-majoitusta tai hotellia matkustaessaan jouluna.
  • Tutkimus teetettiin nimettömästi. Tulot ilmoitettiin paikallisessa valuutassa. Kulutus laskettiin suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, kunkin maan ostovoima huomioon ottaen.
  • Ferratumin joulubarometri verkossa: http://www.ferratumbarometer.com/fi/

Ferratum Finland Oy

Antti Kumpulainen

Maajohtaja

Email: antti.kumpulainen@ferratum.fi

Ferratum Group on kansainvälinen mobiilipankkipalvelujen ja mobiililaitteiden välityksellä tarjottujen ja hallittujen kuluttaja- ja pienyrityslainojen tarjoaja. Yritys on perustettu 2015 ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Ferratum on laajentunut nopealla tahdilla 25 maahan Euroopassa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Mobiilien rahoituspalveluteknologioiden edelläkävijänä Ferratum on digitaalisen pankkivallankumouksen etulinjassa. 2016 markkinoille tuotu Ferratum Mobile Bank on innovatiivinen mobiilipankkialusta, joka tarjoaa yhdessä ja samassa sovelluksessa laajan valikoiman pankkipalveluita, mukaan lukien reaaliaikaiset digitaaliset maksut ja siirrot. Sovellus on tarjolla viisillä eurooppalaisilla markkinoilla. Perustajansa Jorma Jokelan luotsaamalla Ferratumilla on noin 1,8 miljoonaa nykyistä ja entistä asiakasta, joille on myönnetty yksi tai useampi laina (30.9.2017 mennessä).

Ferratum Group on listattu Frankfurtin pörssissä tunnuksella FRU. Lisätietoja osoitteessa www.ferratumgroup.com.

Avainsanat:

Liitteet & linkit